13. huhtikuuta 2015

The outcast dead

Elly Griffits


Quercus, 2014

Ruth Galloway on arkeologi, joka tekee kaivauksia Norwichin linnassa. Linna on aiemmin toiminut myös vankilana ja Ruth löytää kaivauksissa luurangon, jonka arvelee kuuluneen pahaimaineiselle murhaajalle mother Hookille. Tämä oli viktorian aikainen enkelintekijä, joka tappoi huostaansa annettuja lapsia ja myi kuolleet lapset ruumiinryöstäjille. Löydöstä kiinnostuu myös televisio, ja Ruth pääsee osaksi amerikkalaista dokumenttisarjaa. Samaan aikaan Norfolkin poliisi selvittää tapausta, jossa tutkitaan erään perheen lasten kuolemia. Lisäksi pian aletaan siepata pieniä lapsia. Tutkimuksia johtaa komisario (vai oliko se tarkastaja? Palautin jo kirjan.) Nelson tiimeineen. Ruthilla ja Nelsonilla on yhteinen menneisyys. 

Tämä sarja pitää lukea aikajärjestyksessä. Kirjassa vatvotaan paljon päähenkilöiden välisiä suhteita selventämättä taustoja kunnolla. Kerronta on hyvin henkilökeskeistä, eli jos et pidä henkilökaartista, et saa kirjasta paljon irti. Mukaan on yritetty tuoda yliluonnollista sivujuonta, joka jää ohueksi. Muuten kyseessä on mukava dekkari, jonka seurassa viihtyy. Juoni pysyy kasassa ja tapahtumat nidotaan toisiinsa näpsäkästi, historiallinen osuuskin sopii mukaan hyvin. 

5. huhtikuuta 2015

Kulttuurin varkaat : kulttuuriaarteiden varkaita ja varkauksia

Kai Ekholm 

BTJ, 2007

Hyvä yleisesitys kulttuurivarkauksien historiasta. Kulttuuriaarteita – taide-esineitä, karttoja, kirjoja – on varasteteltu ja viety sotasaaliiksi kautta historian. Napoleonin aikana toiminta muuttui suunnitelmallisemmaksi ja egyptomanian myötä myös innokkaiden keräilijöiden joukko kasvoi ja ammattimaistui. Museot maailmalla ovat täynnä kyseenalaisesti hankittuja esineitä. Toisen maailmansodan aikana taidevarkaudet levisivät ympäri Eurooppaa kuin metsäpalo ja natsien ohella muukin Eurooppa hyötyi juutalaisten omaisuuden ryöstöstä. Kirjan lopussa Ekholm esittelee myös muutamia yksittäisiä varkaita ja tunnettuja varkauksia.