30. maaliskuuta 2015

Raamatun ajan keittokirja

Pirkko Jurvelin


Art House, 2009


Nappasin Pirkko Jurvelinin Raamatun ajan keittokirjan mukaani kirjaston pääsiäisaiheisesta kirjanäyttelystä. Olen aiemmin lukenut Jurvelinilta Keskiajan keittokirjan, josta tykkäsin, niin että tahdoin ehdottomasti lukea tämänkin.

Pirkko Jurvelin oli matkalla Israelissa, kun alkoi miettiä, millaista ruokaa Raamatun kuvaamina aikoina syötiin. Kiinnostavinta luettavaa on kirjan ensimmäinen osa, jossa kerrotaan Raamatun ajan ruokakulttuurista.

Ruoka oli tärkeä osa arkea ja juhlaa. Ateriat aloitettiin käsienpesulla ja ruoan siunaamisella. Ruoka syötiin käsin. Tavallinen kansa ruokaili lattialla istuen, varakkaammat omaksuivat roomalaisilta tavan syödä makoillen divaaneilla.

Ruokavalion perustana olivat leipä ja puuro. Leivän tärkeydestä kertoo se, että hepreankielessä sana leipä (lechem) tarkoitti myös ravintoa. Rikkaat söivät vehnä- ja köyhät ohraleipiä. Pavut, herneet ja linssit kuuluivat luonnollisesti ruokavalioon, samoin pähkinät. Erilaisia kasviksia syötiin paljon, vaikkei niitä arvostettu yhtä paljon kuin lihaa.

Lihansyönti oli ylellisyyttä ja sitä säätelivät kosher-määräykset. Kaanainmaassa syötiin usein kalaa ja lintuja. Linnuista syötiin etenkin kyyhkyjä, viiriäisiä ja peltopyitä. Tärkeimpiä kasveja olivat viiniköynnökset ja oliivipuut, myös viikunoita, granaattiomenia ja taateleita kasvatettiin paljon.
  
Maata kuitenkin kiusasivat usein nälänhädät, sodat ja katovuodet aiheuttivat kurjuutta. Ihmiset kärsivät raudan sekä A- ja C-vitamiinien puutteesta. Monien ihmisten ruokavalio koostui lähinnä viljasta, oliiviöljystä ja viinistä. Ylemmässä luokassa toki syötiin toisin. Köyhille tyypillistä ruokaa olivat heinäsirkat, Talmud tuntee syötäviä heinäsirkkoja 800 lajia. Niitä kastettiin hunajaan tai jauhettiin ja niistä tehtiin (katkarapuleivonnaisilta maistuvia) kakkusia.

Kirjan toiseen osaan on koottu ruokaohjeita. Ohjeissa on käytetty vain puhtaita eläimiä, ja niissä käytetään enimmäkseen sellaisia aineita kuin Raamatun aikana käytettiin. Reseptejä on mukautettu kuitenkin hieman Suomen oloihin sopiviksi. Kirja on kauniisti kuvitettu, mutta kaipaisin silti lisää kuvia reseptiosioon.

Reseptit ovat aika pelkistettyjä, ihan aloittelijan ei kannata aloittaa näillä ohjeilla. Resepteistä Faaraon pinaattikeitto ja Jaakobin linssikeitto ovat sieltä tutuimmasta päästä. Toisaalta kylmä jogurtti-rusinakeitto on jo vähän erikoisempi. Leipäresepteistä muutama siirtyy kokeiltavaksi omaan reseptivihkoon (eli tietokoneelle Reseptit nimiseen kansioon). Pääsiäistä ajatellen mukana on myös muutama kiinnostava lammasohje.


”Parempi vihannesvati ja ystävien seura
 kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet.”
 (Sananl. 15:17.)

29. maaliskuuta 2015

Kultamuna

Donna Leon


Otava, 2015

Alkuteos: The golden egg

Suomentaja: Kaija Sivill


Edellisen Donna Leonin lukemisesta onkin jo jonkun aikaa, joten ilahduin kun bongasin tämän kirjastosta. Näiden lukeminen on ilahduttavan kotoisaa ja tuttua. Kultamuna on Donna Leonin Guido Brunetti -dekkareista jo 22. Oli ihana taas sukeltaa Donna Leonin maailmaan. Odotin kirjalta etenkin sitä, että pääsen kurkistamaan Brunettien lämminhenkistä perhe-elämää, tunnelmoimaan romanttista Venetsian kuvausta ja seuraamaan Brunettia, kun hän melankolisen filosofoivaan tapaansa ratkoo rikoksia apunaan työtoverinsa upea signorina Elettra ja uskollinen Vianello. Herkulliset ruokakuvaukset ilahduttavat myös.

Brunettin vaimo Paola kuulee paikallisen pesulan kuuron apumiehen kuolleen. Hän tajuaa, ettei edes tiedä miehen nimeä, vaikka on nähnyt tätä usein. Brunetti lupaa vilkaista asiaa rauhoittaakseen Paolaa. Mies, nimeltään Davide, on kuollut lääkkeiden yliannostukseen. Kummallisen asiasta tekee se, että Davidea ei löydy mistään virallisesta järjestelmästä. Daviden äiti väittää, että tämän henkilökortti ja muut paperit hävisivät jokin aika sitten heille tehdyn murtovarkauden aikana. Koska Davidea ei voi haudata, ellei voida todistaa, kuka hän oli, alkaa Brunetti tutkia asiaa. Hänen epäilyksensä kuitenkin heräävät, koska Daviden äiti käyttäytyy salailevasti ja yksi Venetsian vaikutusvaltaisista suvuista näyttää sekaantuneen asiaan.

Tällä kertaa Leon ei ole kirjoittanut mukaan laajaa rikollis- tai lahjontavyyhteä. Juoni on keskimääräistä yksinkertaisempi ja jäntevämpi. Se keskittyy muutamien keskeisten henkilöiden ympärille. Psykologinen kuvaus on onnistunutta ja Leon onnistuu yllättämään lukijan muutamaan otteeseen. Kirja on nimetty kekseliäästi, vaikka tajusin vasta lopussa, miksi kirjan nimi on Kultamuna.



Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä



27. maaliskuuta 2015

Kuiskauksia haudan takaa

Charlaine Harris


Gummerus, 2015


Alkuteos: Grave sight

Suomentaja: Sari Kumpulainen


Kun Harper Connelly oli 15-vuotias, häneen iski salama. Seurauksena hän sai erikoisen kyvyn aistia ruumiita. Hän tietää aina, milloin lähestöllä on kuolleita ja voi kertoa milloin ja miten he kuolivat sekä voi nähdä välähdyksen siitä, millaisia heidän viimeiset hetkensä olivat. Nyt Harper etsii työkseen kuolleita velipuolensa Tolliver Langin kanssa.

Harper ja Tolliver on kutsuttu pieneen Sarnen kylään kylään Arkansasiin etsimään nuoren tytön ruumista. Harper löytää ruumiin helposti. Tyttö on murhattu, ja hänen kuolemansa liittyy sotkuiseen valheiden ja kuolemien vyyhtiin, joka alkaa nyt purkautua. Kun tapahtuu vielä uusi murha, joutuvat Harper ja Tolliverkin epäillyiksi. Lisäksi joku selvästi kokee Harperin uhkaksi ja on valmis menemään pitkälle estääkseen Harperia sekaantumasta tapaukseen.

Harperin kyvystä aistia ruumiita olisi ollut kiinnostava lukea enemmänkin, mutta Harper jää etäiseksi hahmoksi. Harper on 24-vuotias, mutta tuntuu paljon nuoremmalta. Osa johtuu hänen hauraudestaan, salaman isku on jättänyt fyysisiäkin vaivoja ja työ on henkisesti raskasta. Lisäksi ihmiset suhtautuvat Harperiin usein vihamielisesti, koska vieroksuvat hänen kykyään tai pitävät häntä huijarina. Tolliver hankkii asiakkaita, neuvottelee keikoista ja maksuista, huolehtii muistakin käytännön asioista ja pitää huolta Harperista. Tolliver ja Harper ovat hyvin läheisiä, koska heillä on ollut vaikea lapsuus ja he viettävät suurimman osan elämästään yhdessä tien päällä. He eivät ole kuitenkaan biologisesti sukua toisilleen ja ovat tutustuneet vasta teini-iässä, kun heidän vanhempansa menivät naimisiin keskenään. Harperin ja Tolliverin suhteessa tuntuu olevan muutakin kuin sisaruksellisia tunteita.

Hämmästyin, että Kuiskauksia haudan takaa on kirjoitettu alun perin vuonna 2005. Arvelin, että se on kirjoitettu ennen hauskempaa ja paremmin kirjoitettua Sookie Stackhouse – sarjaa. Sen sijaan sarjat ovat ilmestyneet yhtä aikaa. En olisi pettynyt tähän kirjaan, jos en olisi aiemmin lukenut Harrisin vamppyyyrikirjoja. Vauhdissa ja elävyydessä tämä jäi jälkeen. Odotin enemmän.  Toisaalta Harper on paljon kulmikkaampi ja synkempi hahmo kuin Sookie, mutta myös kyynisempi ja yksinäisempi. Hänessä on jännä sekoitus avuttomuutta ja vahvuutta.

Kuiskauksia haudan takaa on helppolukuinen, kiva, viihdyttävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos pitää Charlaine Harrisin tyylisistä paranormaaleista kertomuksista. Olen kiinnostunut näkemään, miten Harris kehittää sarjaa eteenpäin. 

25. maaliskuuta 2015

Monoculture : How one story is changing everything

F.S. Michaels

Red Clover, 2011


"It is easy to forget how mysterious and mighty stories are. They do their work in silence, invisibly. They work with all the internal materials of the mind and self. They become part of you while changing you. Beware the stories you read or tell; subtly, at night, beneath the waters of consciousness, they are altering your world." - Ben Okri

Ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita. Tarinat ohjaavat sitä, miten suhtaudumme maailmaan, itseemme ja muihin ihmisiin. Henkilökohtaiset narratiivit kertovat siitä, kuka minä olen, millainen maailma on ja millaisessa vuorovaikutuksessa olen maailman kanssa. Tarinat sisältävät piilotettuja rakenteita, jotka ohjaavat elämäämme. Omat tarinamme eivät synny tyhjiössä, vaan kontekstissa suurempiin kulttuurisiin tarinoihin. Maailmamme koostuu tarinoista. Joskus yksi tarina dominoi kulttuuria ja luo monokulttuurin, jossa muut tulkinnat jäävät syrjemmälle. Yleensä nämä tarinat ovat meille niin tuttuja, ettemme huomaa niitä, vaan ne vaikuttavat meihin alitajuisesti. Keskiajalla dominoivana kulttuurina oli uskonto, 1600-luvulla elettiin luonnontieteiden tutkimuksen läpimurtoa ja tieteellinen ajattelu valtasi alaa. Nykypäivänä vallassa on taloudellinen tarina (economic story).

Taloudellinen tarina ei tarkoita vain puhetta rahasta ja ahneudesta. Siinä kuitenkin nähdään maailma markkinoina, jossa kaikki arvotetaan. Ihmistä ei nähdä osana yhteisöä, vaan yksilönä, jonka on lisättävä arvoaan, brandattava itsensä ja kilpailtava muiden kanssa. Kaikesta puhutaan taloudellisin termein. Esimerkiksi luonto nähdään resurssina, jota on säästettävä, jotta sitä voidaan paremmin hyödyntää pidemmällä aikavälillä. Sama tapa puhua siirtyy mm. hyväntekeväisyysjärjestöihin, kirjastoihin ja koulutukseen. Taloudellisen tarinan monokulttuuri valtaa yhä alaa ja vaikuttaa kulttuuriin monilla eri aloilla ja muuttaa paitsi ihmisten ajattelutapaa, myös heidän elämäänsä. Tässä monokulttuurissa ihmiset menettävät arvojen moninaisuuden ja kykynsä ilmaista itseään ei-taloudellisin termein.

F. S. Michaelsin Monoculture : How one story is changing everything on taitava analyysi yhteiskunnassa vaikuttavista asenteista. Kirja on kevytlukuinen ja oivaltava. Michaels havainnollistaa näkökohtiaan näppärästi ja lukiessani vuoroin ihastelin kirjoittajan tarkkanäköisyyttä ja vuoroin ajattelin näkökulman olevan hieman yksipuolinen. Michaelsin ydinsanomaa ei ole helppo esittää lyhyesti. Lukiessa kirja aukeaa hyvin. Lopussa Michaels antaa hieman toivoa ja painottaa, että dominoiva tarina, ei ole ainoa tarina ja me voimme valita, miten muokkaamme omaa tarinaamme.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

23. maaliskuuta 2015

Elämä kuntoon 5:2 – metodilla eli kuinka vallankumouksellinen 5:2-malli voi vaikuttaa terveyteesi, toimeentuloosi ja onnellisuuteesi

Emma Cook


WSOY, 2014


Alkuteos: 5:2 your life – How the revolutionary 5:2 approaach can transform your health, wealth and happiness

Suomentaja: Annika Eräpuro


Michael Mosleyn vuonna 2012 lanseeraama 5:2 – dieetti on tämän hetken trendidieetti. Itse en ole sitä kokeillut, mutta idehan on se, että kahtena päivänä viikossa syödään vain 500 kaloria (miehet 600) eikä paastopäiviä ei pidetä peräkkäin. Muuten eletään normaalisti. Guardian-lehden toimittaja ja freelancer-journalisti Emma Cook kokeili dieettiä ja ihastui. Hän päätti kokeilla 5:2 – metodia muuhunkin toimintaansa ja ”viiskakkosti” perheensä elämän. Muutoksia tehtiin kahdeksalla eri elämänalueella. Niihin kuuluivat: kuntoilu, talous, juominen, aikaansaaminen, ruutuaika, parisuhde, huolet ja ympäristö. Kun dieettipäiviä on näin paljon, ne menevät tietenkin päällekkäin. Viikossa oli yksi täysin vapaa päivä, jolloin ei ollut metodin aiheuttamia rajoituksia. Emma Cook koki tämän hyväksi tavaksi muuttaa elämäänsä. Sarja pieniä muutoksia, mutta mistään ei tarvinnut luopua kokonaan.

Kirja antaa jokaiseen kohtaan selkeät seitsenaskeliset ohjeet. Mukana on vinkkejä, tutkimustietoa ja kirjoittajan ja muiden metodia kokeilleiden henkilökohtaisia kokemuksia. Cook on myös haastatellut monia eri asiantuntijoita, joiden ohjeita hän on käyttänyt harjoitusten muodostamiseen. Kirjan ohjeita voi kukin räätälöidä itselleen sopiviksi, mutta opas on kirjoitettu vahvasti Cookin näkökulmasta. Ainakin omat elämäntapani eroavat huomattavasti tämän lontoolaisen kolmen lapsen äidin arjesta.

Elämä kuntoon 5:2 – metodilla on ihan hyvä opas elämänhallintaan, mutta tuskin lähtisin itse seuraamaan sen ohjeita, vaikka monet niistä ovat ihan järkeviä ja myös ennestään tuttuja.

***** 
Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

31. Elämäntaito- tai self-help-kirja

Ketjureaktio

Fredrik T. Olsson


Tammi, 2014


Alkuteos: Slutet på kedjan

Suomentaja: Anne Nurmi

Ruotsalainen kryptologi siepataan ja muilutetaan supersalaisen organisaation päämajaan Alpeille ratkaisemaan mystistä koodia. Jollei hän selvitä arvoitusta, koko maailma tuhoutuu. Apunaan hänellä on nuori sumerinkielen tutkija, joka on niin ikään kaapattu.

Ketjureaktio on melko raskassoutuinen ja ikävystyttävä trilleri. Arvoitusjännäriksi  lukijalle jaetaan tässä tietoa liian vähän. Lopussa monet juonen pätkät jäävät auki. Kirjan lukemiseen kului pitkä aika, koska pääsin keskimäärin puoli lukua eteenpäin ennen kuin huomioni herpaantui ja siirryin vaihteeksi lukemaan / tekemään jotain muuta.

22. maaliskuuta 2015

Hyvä aviomies

Liane Moriarty


WSOY, 2014


Alkuteos: Husband’s sectet

Suomentanut: Helene Bützow


Sydneyläisessä keskiluokkaisessa esikaupungissa kolmen elämänsä solmukohdassa olevan naisen tiet risteävät. Menneisyyden salaisuudet vaikuttavat nykypäivään ja kaikkien on valittava, miten toimia uudessa tilanteessa. Lopulta kenenkään elämä ei ole ennallaan.

Cecilia hoitaa täydellisesti kotinsa, työnsä, kolme tytärtään ja miehensä Jean-Paulin. Järjestelmällisyys ja tehokkuus ovat nousseet Cecilian tavaramerkiksi hänen ystäväpiirissään. Lisäksi Cecilia tekee vapaaehtoistyötä tyttöjen koululla ja on Australian 11. menestynein Tupperware-myyjä. Kaikki Cecilian elämässä on hienosti, kunnes Cecilia löytää vanhojen asiakirjojen joukosta kirjeen mieheltään. Kuoreen on kirjoitettu: ”avattava vasta kuolemani jälkeen”. Jean-Paul on kuitenkin elossa ja reagoi oudosti Cecilian soittaessa ja kysyessä kirjeestä. Hän kieltää Ceciliaa avaamasta kuorta. Hiukan asian kanssa tuskailtuaan Cecilia tietenkin avaa kirjeen. Se paljastaa järkyttävän salaisuuden Jean-Paulin menneisyydestä ja sekoittaa Cecilian hyvin järjestetyn elämän.

Tessin avioliitto on ajanut yllättäen karille. Tess nappaa mukaan poikansa ja lentää äitinsä luokse Sydneyyn. Tess laittaa poikansa St. Angelaan, pieneen katoliseen kouluun, jota myös Cecilian lapset käyvät. Koulun liikunnanopettaja on Tessin entinen poikaystävä. Koulun kanslistina työskentelee Rachel, jonka tytär on murhattu 28 vuotta aiemmin. Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni. Rachelilla on etäinen suhde poikaansa ja hän suhtautuu kylmästi miniäänsä, mutta hän rakastaa pojanpoikaansa. Jacob on ainoa ilo hänen elämässään ja nyt poika on muuttamassa vanhempineen New Yorkiin.

Liane Moriartyn Hyvä aviomies on kirja syyllisyydestä ja anteeksiannosta, vastuusta ja vaikeista valinnoista. Se nostaa esiin kysymyksiä siitä, mitä olisimme valmiita tekemään rakkaidemme puolesta ja kuinka pienistä sattumista elämämme suunta voi muuttua.

Jos tässä on jotain, mistä en pitänyt niin se oli alkupuolen kuvaus Cecilian täydellisyydestä ja hänen esikaupunkilaisrouvan elämästään. Vaikea tuntea sympatiaa ihmistä kohtaan, jonka elämän musertumisesta kertovat seesam-öljypullon vuotaminen muuten täydellisen puhtaassa ruokakomerossa ja pienten asioiden (tyttären jumppatossut yms.) unohtelu muutaman päivän ajan. Myöskään Tessin avio-ongelmat eivät kauheasti jaksaneet kiinnostaa. Niillä ei ollut mitään kunnon yhteyttä juoneen, vaikka asetelma olisi ollut ihan mielenkiintoinen, ei siitä oikein saanut otetta. Nämä olivat kuitenkin pieniä närästyksen aiheita muuten oikein hyvässä kirjassa.

Olen vähän kahden vaiheilla siinä, kutsuisinko tätä chick-litiksi, kirja seurailee osittain genrelle tyypillisiä rakenteita, mutta etenkin loppupuolella kirja muuttuu tummempisävyiseksi. Alussa kestää turhan pitkään, että tapahtumat lähtevät kunnolla käyntiin ja saamme tietää, mitä Cecilian löytämässä kirjeessä lukee. Kirja on kuitenkin vauhdikas ja helppolukuinen ja juoni on vetävä ja koukuttava. Vasta loppupuolella painetaan kaasua ja tapahtumat etenevät nopeasti. Kirjan loppu onkin kiinnostava ja surullinen, mutta antaa kuitenkin toivoa tulevasta.

Suosittelen hiljaisten sunnuntai-iltojen varalle, kun ei halua tuhlata aikaansa silkkaan höttöön, muttei jaksa toisaalta jaksa lukea mitään turhan vakavaakaan.



21. maaliskuuta 2015

Berliini - savuinen kaupunki

Jason Lutes


Like, 2008

Alkuteos: Berlin: bleierne Stadt

Suomentanut: Hannu Tervaharju



Berliini: savuinen kaupunki on Jason Lutesin Berliini-trilogian toinen osa.


Savuinen kaupunki jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa Kivinen kaupunki jäi. Ajallisesti ollaan hypätty eteenpäin noin kuukausi, vapunpäivästä kesäkuuhun 1929. Tämä osa on tunnelmaltaan kireämpi ja juoni etenee intensiivisemmin. Poliittiinen ilmapiiri muuttuu yhä epävakaammaksi, työttömyys lisääntyy ja sarjakuvan sivuilla ihmiset ottavat yhteen aggressiivisemmin.

Edellisestä osasta tutut Marthe Müller ja Kurt Severing ovat tässäkin mukana. Kurt on yhä turhautuneempi ja voimattomampi poliittisten muutosten edessä. Marthe taas pakenee Berliinin kuuluun dekadenttiin elämänmenoon. Taustalla soi Jazz ja Yhdysvalloista saapunut bändi lisää tarinansa Berliinin elämänkohtaloiden taidokkaaseen mosaiikkiin.

Vastakohtana näille  yläluokkaisemmille juhlille seurataan myös muita henkilöitä. On juutalainen kauppiasperhe, romunkerääjä Pavel ja kodittomaksi jäänyt nuori Silvia. Lisäksi mukaan tulee melkoinen joukko kaupunkilaisia, joiden tarinat valoittavat tapahtumia eri puolilta. Tapahtumat päättyvät syyskuussa 1930 vaaleihin, joissa kansallissosialistit nousivat Saksan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Juonen kuljetus on tasaista ja kiirehtimätöntä olematta verkkaista. Lukijana ei ehdi kyllästyä tai herpaantua, sillä koko ajan tapahtuu jotain. Sarjakuvan henkilöt saavat lisää syvyyttä ja elävyyttä. Pidin paljon jo trilogian ensimmäisestä osasta, mutta Savuinen kaupunki pistää vielä paremmaksi.

18. maaliskuuta 2015

Maailmanlopun tyttö

Virginie Despentes



Like, 2012


Alkuteos: Apocalypse bébé

Suomentanut: Einari Aaltonen


Ranskalaisen Virginie Despentesin Maailmanlopun tyttö on kiinnostava, kriittinen ja provokatiivinen ajankuvaus ja ajatuksia ravisteleva ja ankaran rosoinen yhteiskuntasaatiiri.

Lucie Toledo on hiirulaismainen ja työhönsä tympääntynyt yksityisetsiä. Hänen työnsa on seurata teinejä. Eräänä päivänä Lucien varjostaessa Valentine Galtania hän kadottaa tytön metrossa. 

Valentine on varakkaan mutta ongelmaisen perheen tytär. Isä on kirjailija ja itsekeskeinen naistenmies, joka ei halua ajatella ikäviä asioita kuten hankalaa tytärtään. Valentinen äiti on jättänyt perheensä pian tytön syntymän jälkeen ja Valentinen kasvatus on jäänyt suurelta osin dominoivan isoäidin harteille. Juuri isoäiti on palkannut etsivätoimiston seuraamaan tyttöä. Lucie määrätään jatkamaan tapauksen parissa ja etsimään Valentine. Työpaikkansa puolesta pelkäävä Lucie ei uskalla kieltäytyä, vaikkei ole aiemmin hoitanut katoamistapauksia. Hän hankkii avukseen Hyeenan, legendaarisen väkivaltaisen naisetsivän.

Tapauksen tutkinta kuljettaa Lucieata ja Hyeenaa ympäri Pariisia ja Barcelonaa. Varsinaista etsiväntyötä tärkeämmäksi nousevat erilaiset ihmiset, joihin Lucie ja Hyeena törmäävät. Despentes suomii tinkimättömän suorasukaisesti ranskalaisen (tai ylipäätään eurooppalaisen?) yhteiskunnan epäkohtia.

16. maaliskuuta 2015

Yötä ei voi vastustaa


Delphine de Vigan


WSOY, 2013


Alkuteos: Rien ne s'oppose à la nuit

Suomentanut: Kira Poutiainen


Yötä ei voi vastustaa on kaunokirjallinen muistelmateos. Delphine de Vigan kirjoittaa äidistään. De Vigania ajaa pakottava tarve selvittää, miten hänen kauniista ja varautuneesta äidistään, hauskasta ja älykkäästä Lucilesta tuli surullinen ja kärsivä nainen, joka ei jaksanut elämäänsä. Kirja rakentuu de Viganin muistoille ja hänen tekemälleen taustatutkimukselle. Aukot on täytetty fiktion keinoin. De Vigan on luokitellut kirjan romaaniksi, ei muistelmateokseksi. Kyseessä on Delphine de Viganin totuus äidistään.

Delphine de Viganin äiti teki itsemurhan vuonna 61-vuotiaana. Äidin kuolema ajoi de Viganin
kirjoittamaan äitinsä elämästä.  Hän muistelee Lucilen elämää, haastattelee sukulaisia ja käy läpi vanhoja papereita, videoita ja valokuvia ja yrittää ymmärtää, miksi Lucile päätyi ratkaisuunsa.

Kirjassa hän yrittää ymmärtää Lucilen elämää ja kuolemaa. Samalla tämä on kirja Delphine de Viganista itsestään. Hänen surutyöstään, kirjan kirjoittamisesta ja perheen traumojen työstämisestä. Kirjan kirjoittaminen oli raskas prosessi ja de Vigan miettii usein omia motiivejaan kirjan kirjoitamiseen ja oikeutustaan siihen. Hänhän paljastaa asioita myös muiden ihmisten, erityisesti sisarensa Manonin ja äitinsä sisarusten, taustasta.

Yötä ei voi vastustaa on herkästi kirjoitettu kertomus tuskallisista asioista. De Vigan puhuu rehellisesti äitinsä mielenterveysongelmista, suvussa tapahtuneista itsemurhista ja muista tragedioista, joista on vaiettu pitkään.



Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu


Gummerus, 2011


Alkuteos: La mécanique du coeur 

Suomentaja: Lotta Toivanen


"Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi. Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua. Sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen." 

Tohtori Madeleine asuu Edinburghin korkeimmalla kukkulalla ja auttaa maailmaan hyljeksittyjen naisten lapsia ja korjailee ihmisiä. Vuoden kylmimpänä päivänä nuori nainen kiiruhtaa kätilön luokse. Jack syntyy sydän jäätyneenä ja pelastaakseen pojan tohtori Madeleine kiinnittää käkikellon Jackin sydämeen. Joka aamu kello on väännettävä käyntiin, ettei pojan sydän pysähdy. Äiti ei voi pitää Jackia, eikä kukaan halua adoptoida kummallisesti tikittävää poikaa. Jack jää asumaan tohtorin luokse, joka sanoo Jackin sydämen olevan niin heikko, ettei se kestä vahvoja tunteita. Jack ei saa koskaan rakastua, hänen sydämensä ei tule kestämään sitä.

Kun Jack on 10-vuotias hän rakastuu palavasti Acaciaan, puolisokeaan laulajattereensa. Jack haikailee tytön perään vuosia, voimatta unohtaa tätä. Neljätoistavuotiaana Jack lähtee etsimään tyttöä. Ensin hän matkaa Pariisiin, jossa hän tutustuu Georges Mélièsiin, joka on sydänsurujaan paranteleva taikuri ja kelloseppä. Yhdessä he jatkavat Andalusiaan ja löytävät Acacian. Heittäytyessään romanssiinsa Jackin on otettava riski sydämensä särkymisestä.

Sydämen mekaniikka on sadunomainen ja hieman vinksahtanut rakkaustarina. Se on keveä ja hauska romaani, jonka lukaisee nopeasti. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, mutta kuvaus on historiallisesti epätarkkaa ja bongasin tekstistä useita anakronismeja. Tämä ei kuitenkaan ole historiallinen romaani, vaan mielikuvituksellinen tarina erikoisista ihmisistä. Tätä kirjaa mainostetaan timburtonmaisena, mutta siihen se ei yllä. Kokonaisuus jää hiukan valjuksi, mutta kivaksi lukukokemukseksi.

Sydämen mekaniikka on ranskalaisen rock-muusikon Mathias Malzieun toinen romaani. Samaan aikaan kirjan kanssa Malzieun bändi Dionysos julkaisi myös La mécanique du coeur nimisen albumin. Luc Besson on tehnyt kirjasta elokuvan Jack and the Cuckoo-Clock Heart






Dionysoksen musiikkivideo La mécanique du coeur  Youtubessa

13. maaliskuuta 2015

Berliini - kivikaupunki

Jason Lutes

Like, 2006


Alkuteos: Berlin: steinerne Stadt

Suomentanut: Hannu Tervaharju


Berliini - kivikaupunki on Jason Lutesin sarjakuva-trilogian ensimmäinen osa.


Tätä sarjakuvaromaania ovat kehuneet ja minulle suositelleet niin monet ihmiset, että pakko se oli lukea. Ja se kannatti! Juoni etenee tasaisen laadukkaana läpi kahdeksan kuukauden ajanjakson vetäen mukanaan joukkoa taitelijoita, kommunisteja, fasisteja ja muita kaupungin asukkaita, joiden kautta Lutes kertoo kaupungista ajan pyörteissä.

Muutoksen tuulet puhaltavat Berliinissä, kun taideopiskelija Marthe Müller saapuu kaupunkiin syyskuussa 1928. Nuhjuinen vuokra-asuntola, taiteilijatoverit, kaupungin vilske ja dekadenssi ovat porvarisperheen tytölle uusia, kiehtovia ja hämmentäviä, tuttavuuksia. Marthe tutustuu myös Kurt Severingiin, joka on poliittinen toimittaja. Hänen kauttaan Marthe tutustuu poliittiseen tilanteeseen. Mukana on myös monia muita hahmoja, joiden kautta seurataan kaupunkilaisten elämää ja heidän valintojaan. Kiinnostava on tarina Gudrunin perheestä, jonka aatteelliset erimielisyydet erottavat. Perhe saa edustaa pienemmässä mittakaavassa kaupunkia, jota repii taistelu fasistien ja kommunistien välillä.

Lutes kertoo taitavasti usean eri ihmisen tarinaa ja onnistuu saamaan aikaan rikkaan mosaiikin, jonka kokonaisuus toimii. Sarjakuva on toteutettu mustavalkoisena. Piirrosjälki on realistista ja konstailematonta. Välillä pitää lukea pitkiä poliittisia selityksiä, onhan tämä sarjakuva siitä kuinka kansallissosialismi valtasi Saksan, mutta onneksi nämäkään kohdat eivät tule liian pitkinä.

11. maaliskuuta 2015

Steampunk! : koneita ja korsetteja

Toimitus: J.S. Meresmaa & Markus Harju


Osuuskumma, 2012


Steampunk! : koneita ja korsetteja on kotimainen höyrypunk -kokoelma. Osuuskumman julkaisemassa antologiassa on yhdeksän novellia yhdedeksältä eri kirjoittajalta. Novelleissa rymistelevät erilaiset mielikuvitukselliset keksinnöt ja siinä leikitellään erilaisilla vaihtoehtoisilla historioilla.

Steampunk on tieteiskirjallisuuden alalaji, jossa yhdistyvät höyrykoneilla tai kellopelilaitteilla toimiva teknologia ja 1800-luvun viktoriaaninen ajankuva. Tieteiskirjallisuudelle tyypilliseen tapaan steampunkissa käsitellään tieteen ja teknologian mahdollisuuksia mielikuvituksellisin keinoin. Genren rajat ovat joustavat ja antologian esipuheessa Meresmaa ja Harju toteavatkin, että yksi steampunkin määrittelevimmistä tekijöistä on kahlitsematon luomisvimma.

Kokoelma sisältää novellit:

Magdalena Hai: Vaskimorsian

Novelli on klassista steampunkia. Se tarjoaa juuri sitä, mitä genrestä vain vähän tietävä odottaakin ja on hyvä aloitus kokoelmalle. Tässä frankensteinmaisessa kolmiodraamassa eletään vuotta 1882, uusi teknologia näkyy taustalla, mutta se ei nouse määräävään asemaan.  Alkuun päästään vauhdikkaasti, kun Lisbeth Duvarney syöksyy parvekkeelta kuolemaansa. Lisbethin kihlattu Ichabod ei voi kestää morsiamensa kuolemaa, vaan heittäytyy epätoivoiseen hankkeeseen. Novellin kertoja Thaddeus ei ymmärrä veljensä käytöstä, seota nyt naisen takia, ja alkaa selvitellä tämän outoa käytöstä. Lopputulos on arvattava, mutta erittäin hyvin toteutettu. Vaskimorsian on kaikenkaikkiaan tiivis ja hieno novelli.

Saara Henriksson: Arkistonhoitajan salaisuus

Paul on lähetetty Budapestiin etsimään Nagy Virag nimistä arkistonhoitajaa. Paulin isä on käynyt kirjeenvaihtoa tämän kanssa ja kun vastaukset lakkaavat tulemasta ja viralliset tahot kieltävät ketään sen nimistä henkilöä olevankaan on Paul komennettu matkalle selvittämään asiaa. Kiva novelli, mutta lopussa jännite hieman väsähtää. Silti ajatusleikkeineen ja tekniikkoineen yksi kokoelman mielenkiintoisimpia novelleja.

Heikki Nevala: Hevostuhatjalkainen

En saanut oikein otetta tästä novellista, vaikka loppu yllättikin rytinällä. Karskien pohjalaisten miesten kautta käsitellään teollistumisen ongelmia. Synkkähuumorinen ja -tunnelmainen novelli.

J. S. Meresmaa: Augustine

Tämä oli lempinovellini kokoelmassa, etenkin novellin nimihenkilön takia. Augustine on fiksu ja määrätietoinen tyttö. Toisaalta hän on myös ujo ja epävarma johtuen siitä, että on menettänyt osittain kuulon toisesta korvastaan. Orvoksi jäätyään hän asuu enonsa luona. Augustine haaveilee tekniikan opinnoista, mutta tiellä on monia esteitä. Kun Augustine saa tietää vanhan salaisuuden, hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Onneksi seikkailun lopussa näkyy toivoa.

Markus Harju: Prahan teurastaja

Kauheasti tässä tapahtui, mutta paljon ei jäänyt mieleen. Varsinkin taustatarina olisi tarvinnut selkeytystä. Itävalta-Unkari ja Venäjä uhittelevat ilmalaivoillaan toisilleen Prahan taivaalla. Alhaalla kaupungissa on irrallaan sarjamurhaaja. Murhia yrittää ratkaista Eenok Rautaniska, joka on entinen tsaarin sotilas. Kivuliaista vammoista kärsivä Rautaniska elää absintilla ja laudanumilla. Hän tapaa naisen, joka kuuluu irtolaisyhteisöön. Nämä irtolaiset ovat ulkopuolisia ja erilaisia. He ovat antaneet korjata itseään erilaisin mekaanisin osin. Heidän yhteisöstään olisi ollut kiinnostava lukea enemmänkin. Rautaniska harhailee ympäri Prahaa huuruisissa tunnelmissa ja etsii murhaajaa. Novellissa on paljon kiinnostavaa, mutta se oli myös sekava ja ponneton. Huomasin, että kun myöhemmin mietin tätä kokoelmaa, muistin muut novellit, mutta jouduin miettimään tästä, että oli vielä yksi, vaan en vaan muista, mistä se kertoi.

Shimo Suntila: Kruunun vihollinen

Tässä oli vaikka mitä kiinnostavaa: ilmalaivakaappareita, salainen Kellopelikaupunki,  Lontoo yli- ja alikaupunkeineen ja piraattikapteeni James Morrison sekä tärkeimmäksi sivuhenkilöksi nouseva Jacqueline Park. Novelli alkaa vauhdikkaasti, kun Morrisonin ilmalaiva joutuu taisteluun brittiläisen imperiumin fregatin kanssa. Taistelukohtauksen jälkeen tunnelma muuttuu. Morrison vangitaan ja viedään brittien alukselle. Hän käy keskusteluja vanginvartijaansa Jacquelin Parkin kanssa. Ystävystymisestä ei voi puhua, mutta heillä on jotain yhteistä, molempia ajaa koston ajatus. Hyvä novelli, mutta olisi ehkä toiminut paremmin laajempana kokonaisuutena.

Jani Kangas: Kapina tunturilla

Novellissa liikutaan lapin maisemissa, jossa tehtaat ovat valloittaneet Angelinrovan. Herman on vastavalmistunut teknikko, joka on lähetetty työskentelemään tehtaalle, perille päästyään hän huomaa joutuneensa keskelle kapinaa, kun pikinahoiksi kutsut alkuasukkaat valloittavat tehtaan. Herman onnistuu pakenemaan yhdessä Amalian kanssa. Amalia on reipas nainen, jonka ansiosta Hermanin pakomatka onnistuu. Ei selviä, miksi hän ylipäätään oli mukana tehtaalle saapuneessa seurueessa. Novelli jää keskeneräisen tuntuiseksi ja nostaa esiin vastaamattomia kysymyksiä. Silti nautin tämän novellin lukemisesta. Laajentamalla tarinaa ja maailmankuvaa ja henkilöitä kehittämällä tästä tulisi varmaan hieno romaani.

Christine Thorel: Viuhka käy kartanossa

Kepeä ja viehkeän humoristinen tarina, jossa hemmotellut nuoret neitokaiset Elaisa ja Silvia sotkevat vallanhaluisen kenraalin suunnitelmat. Tyttöjen isä on näet luvannut toisen heistä vaimoksi tälle vanhalle siniparralle, mutta sehän ei Elaisalle ja Silvialle käy. Kahden vakavamman tarinan välissä tämä oli ihastuttava kevennys.

Anni Nupponen: Joka ratasta pyörittää

Tämä hiljaisen toivottomuuden värittämä tarina sopii hyvin päättämään antologian. Toisin kuin muissa novelleissa, tässä ei liikuta menneisyydessä. Ollaan jossain tarkemmin määrittelemättömässä ajassa, ehkä tulevaisuudessa. Höyryteknologiasta on edistytty pitkälle, on keksitty aivoihin kiinnitettävä elinajanratas, jonka ansiosta ihmiset voivat elää pitkään, elinajaksi on määrätty 300 vuotta, kuitenkaan vanhenematta. Se nostaa esiin kysymyksiä ihmisen olemuksesta ja kehityksen varjopuolista. Tarina etenee rauhallisesti ja paljastaa vähitellen novellin maailman. Lyhyeen tilaan mahtuu silti paljon.






Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

7. Novellikokoelma

8. maaliskuuta 2015

Ei paluulippua


Maria Lang


Gummerus, 2012


Alkuteos: Ingen returbiljett

Suomentanut: Liisa Vihko


Luulin lukeneeni kaikki Maria Langin suomennetut dekkarit, mutta yhtenä päivänä selaillessani kirjaston dekkarihyllyä osui silmiini uusi lukematon Maria Lang. Gummerus on kustantanut alunperin vuonna 1968 ilmestyneen teoksen Ei paluulippua. En ollut uskoa silmiäni. Lukematon Maria Lang!!!

Christer Wijk saa tutkittavakseen hankalan tapauksen. Mälardalen -junasta löytyy ruumis. Onneksi paikalla on ollut myös Christian Wijkin tuttava, tarkkasilmäinen kirjailija Almi Graan, joka Tukholmasta kotiin matkatessaan ehti tarkkailla kanssamatkustajiaan. Erityisesti hän oli kiinnittänyt huomiota samassa junavaunussa istuvaan johtajanoloiseen  mieheen, joka matkan aikana riitaantui usean eri ihmisen kanssa. Junan lähestyessä päämääräänsä huomataan, että mies on murhattu. Murhaaja on onnistunut suorittamaan tekonsa ilman, että kukaan on huomannut mitään epäilyttävää. Mies on monimiljonääri Martin Olsén. Junassa on läsnä myös yllättävän monta ihmistä, joilla kaikilla on jonkinlainen motiivi murhaan.

Kirja on hieman nopeatempoisempi ja tiiviimpi kuin monet muut Maria Langin teokset. Christer Wijkillä on silti aikaa jututtaa rauhassa epäiltyjä ja paljastaa samalla taustalla piilevät ihmissuhteiden kiemurat. Yleensä Maria Langin henkilöt ovat aina valmiita puhumaan innokkaasti kirjallisuudesta, teatterista, oopperasta ja arkkitehtuurista, mutta tässä kirjassa kulttuuriviittaukset jäävät vähemmälle. Juoni etenee mallikkaasti ja kevyesti, mutta syyllistä saa miettiä loppuun asti.

Maria Lang on tapansa mukaan luonut taitavan palapelimysteerin. Vaikka Ei paluulippua ei ole Maria Langin teosten parhaimmistoa, se on silti erittäin hyvä klassinen kuka sen teki -dekkari, joka aukeaa lukijalle vähän kerrallaan.






Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle

7. maaliskuuta 2015

Mad tea party II / Tea Tee


Tea Tauriainen


Daada, 2014


Tea Tauriaisen, eli Tea Teen, sarjakuva Mad Tea Party on hauska ja piristävä sarjakuva-albumi. Se kuvaa, löyhästi todellisuuteen perustuen, Tea Teen ja hänen puolisonsa, ystäviensä ja mopsiensa elämää. Strippien aiheet nousevat arkisista huomioista. Tea Teen huumori on kieroa ja välillä hieman provosoivaakin, mutta samaan aikaan leikkimielistä ja oivaltavaa. Sarjakuvan värimaailma on korea sekoitus kirkkaita värejä. Vaikutelma on ns. tyttömäinen, mutta kuitenkin liian levoton ollakseen söötti. Tykkäsin. Hauska albumi. Sen luettuani menin tuonne Mad Tea Party blogiin ja luin sen alusta loppuun. Siirtyy vakituisesti seurattavien listalle.



Tea Teen sarjakuvablogi: MAD TEA PARTY 



6. maaliskuuta 2015

Väärän käden maailma: vasenkätisten historiaa


Pierre-Michael Bertrand


Atena, 2006


Alkuteos: Histoire des gauchers, 2001

Suomentaneet: Sampsa Peltonen ja Pirjo Thorel



Vasen käsi on kautta historian saanut edustaa pahuutta, likaisuutta ja moraalista rappiota, ylipäätään kaikkea väärää. Se on toiminut vastapuolena oikealle kädelle, joka sai päinvastoin olla se hyvä käsi, jolla on kätelty ja vannottu valat ja muutenkin tehty kaikki tärkeät asiat. Näissä uskomuksissa konkretistuu ihmisten syvään juurtunut tapa polarisoida maailma hyvään sekä pahaan, ja tarkastella maailmaa oman ruumiin valossa.

Välimeren kulttuureissa eli vahvana usko vasemman puolen vääryydestä. Nämä uskomukset näkyvät Raamatussa, mistä ne kulkeutuivat kristilliseen kulttuuriin. Vanhat uskomukset elävät yhä puheessa. Eri kielissä käytetään niihin pohjautuvia sanontoja kuten "left-handed compliment" ja "tehdä vasemmalla kädellä".

Vaikka vasenkätisyyteen alettiin suhtautua myönteisesti melko lyhyt aika sitten, on siihen suhtauduttu eri tavoin aikojen kuluessa. Vasenkätisyyttä on halveksittu, ihailtu ja siihen on suhtauduttu välinpitämättömästi. Keskiajalla vasenkätisiä kyllä periaatteessa paheksuttiin, mutta sille ei annettu arjessa kovin suurta merkitystä. Asenteet tiukentuivat 1500-luvun toisella puoliskolla. Tähän olivat syynä ruokailuetiketin kehittyminen hienostuneempaan suuntaan ja yleistyvä kirjoitustaito. Valistuksen ajalla nousi esiin joitain vasenkätisiä puolustavia ääniä. Nämä asiat koskivat kuitenkin pientä osaa väestöstä. Maaseudun kouluttamottomalle työväestölle ei kätisyydellä ollut juuri väliä. Työvälineitä (viikatteita yms.) voitiin muokata vasenkätisille sopiviksi ja pääasiahan oli, että hommat tuli tehtyä.

Euroopassa pahinta aikaa vasenkätisille oli ajanjakso 1860-luvun ja ensimmäisen maailmansodan välillä. Vihamielisyys oli avointa ja järjestäytynyttä. Bertrand toteaa, että on vaikea sanoa, mistä tämä johtui. Hän arvelee syiksi mm. puritanistista kulttuuria, valistusajan tasa-arvoutopioiden kieltämistä, kansalaisuusaatteiden nousua (vasenkätisyys liitettiin usein juuri rodullisesti alempina pidettyihin ihmisiin, vammaisiin, rikollisiin ja mielisairaisiin) ja dogmaattisen tiedeajattelun mahtia. Sovinnainen yhteiskunta tunsi vetoa yhdenmukaisuuteen. Yhä suurempi määrä lapsia kävi koulua, Ranskassa koulu tuli pakolliseksi vuodesta 1882 lähtien, ja koulussa kaikki vasenkätiset lapset pakotettiin oikeakätisiksi dekstokraattien ikeen alla.

Vasenkätisten tilanne alkoi helpottaa vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun moni oikeakätinen sotilas menetti (oikean) kätensä ja oli pakotettu opettelemaan vasenkätisiksi. Meni kuitenkin aikaa ennen kuin mitään varsinaisesti tapahtui. Vasta kun 60-luvun uudet opetusmallit tulivat voimaan, saivat vasenkätiset lapset kirjoittaa koulussa paremmalla kädellään.

Kautta historian vasenkätisiä on myös ihailtu. Tosin usein ihailuunkin on sekoittunut samoja asenteita kuin halveksuntaankin. Vasenkätisiä pidettiin pelottavina vastustajina miekkailussa. He ovat pystyneet kaivamaan nopeasti juoksuhaudan oikeaa puolta ja tekemään muita vastaavia oikeakätisille vaikeampia tehtäviä. Joskus vasenkätisiin on liitetty ajatus poikkeuksellista etevyydestä. Ollessaan taitavia jossain saivat "nurinkuriset" ihmiset osakseen pelonsekaista kunnioitusta. Monet vasenkätiset taiteilijat saivat ylimääräistä ihailua osakseen vain, koska osasivat tehdä jotain taidokasta ihan vasemmalla kädellä!

Bertrand käsittelee kirjassaan länsimaista historiaa ja etenkin Ranskan osuus painottuu vahvasti. Välillä toistoa oli liikaa. Kirja käsittelee vasenkätisyyteen liittyviä vanhoja uskomuksia ja siteeraa erilaisia, nykylukijalle varsin huvittavia, vanhoja tekstejä vasenkätisyydestä. Vasenkätisyyden syitä Bertrand ei etsi, vaikka esitteleekin muutaman vanhan ajatusmallin siihen liittyen. Hän ei kuitenkaan puutu moderneihin näkemyksiin vasenkätisyyden syistä.

Oli yllättävää, kuinka vihamielisesti vasenkätisyyteen on usein suhtauduttu. Väärän käden maailman lukemisen jälkeen, on erityisen iloinen, että itse syntyi aikana, jolloin pahinta vasurina olossa on purkinavaajan käsittely.



Vasurin vihollinen. Ikuinen trauma.

5. maaliskuuta 2015

Villimpi Pohjola - lapsus


JP Ahonen  



Arktinen Banaani, 2014


Lapsus on tähän mennessä paras Villimpi Pohjola -albumi. Porukka yrittää yhä saada aikaan jumittavia gradujaan samalla kun tasapainoilee taitoskohdassa opiskelijaelämän ja ''oikeaan aikuiselämään" siirtymisen välillä. Edistystäkin tapahtuu. Anna ja Rontti opettelevat vauva-arkea, Muusa ja Ukko suunnittelevat häitä ja opintoihinkin keskitytään kapakassa istumisen välillä.

Ihan hauska ihmissuhteista ja arjesta ammentava, pienellä absurdiudella höystetty sarjakuva.





4. maaliskuuta 2015

Kateus - langenneet enkelit, osa 3

J.R. Ward


Basam Books, 2013


Alkuteos: Envy

Suomentaja: Timo Utterström



Basam Booksin esittely kirjasta:

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli ja demoni käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.  
Etsivä Thomas ”Veck” DelVecchio Jr. kasvoi pahuuden varjossa. Sarjamurhaajaisänsä syntejä sovittamaan päätynyt Veck taistelee omaa nousevaa pimeyttään vastaan. Koston ja työnsä välissä tasapainottelevaa etsivää valvomaan on määrätty sisäisen tutkinnan konstaapeli Sophia Reilly. Ammatillinen kiinnostus ja henkilökohtaiset intressit sekoittuvat hyvän ja pahan taistelun kietoutuessa Veckin ja Sophian ympärille. Ikuisen kadotuksen uhatessa kaksikkoa langennut enkeli Jim Heron on heidän ainoa side pelastukseen.

Kateudessa seurataan aikalailla aiemman kahden kirjan kaavaa. Jim on tässä kirjassa aikalailla epätasapainossa. Jimillä on pakkomielle pelastaa Sissy Bartek, joka on Devinan ensimmäisessä kirjassa uhraama nuori tyttö. yksi taistelun viattomista uhreista. Jimin enkeliapulaiset Eddie ja Adrian ovat huolissaan, että Jim samalla vaarantaa koko taistelun. Adriankaan ei ole aivan kunnossa Devinan käsittelyn jäljiltä ja kolmikon välit ovat kireät. Devina taas on rakastunut Jimiin, rakastunut ensikertaa eläessään, ja Jim käyttää tätä tietoa hyväkseen kiskoakseen Devinasta tietoa. Tämä juonenkäänne oli minusta aika tympeä. 

Jimin pelastettava sielu Veck on taas samanlainen übermaskuliininen miekkonen kuin muutkin Wardin mieshahmot, mutta hänellä on kyllä jokseenkin kiinnostava taustatarina. Sophia oli toistaiseksi mukavin naishahmo sarjassa, vaikken taaskaan välittänyt oikein näiden kahden rakkaustarinan kehityksestä.

Parasta kirjassa olivat Eddie ja Adrian sekä arkkienkelit Nigel ja Colin, joista saimme lukea lisää. Kirjaa lukee nopeasti ja se on kaikesta huolimatta ihan viihdyttävä.

Aiemmin luettu:

Osa 1: Halu
Osa 2: Himo

3. maaliskuuta 2015

Hakekaa kätilö! Osa 3, jäähyväiset nunnille

Jennifer Worth



Otava, 2015


Alkuteos: Farewell to the East End

Suomentanut: Jaana Iso-Markku



Jäähyväiset nunnille on Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! -trilogian viimeinen osa. Kirjat kertovat 50-luvun Lontoon East Endistä, jossa Jennifer Worth (silloinen Lee) työskenteli kätilönä. Hän asui ja työskenteli luostarissa, jonka nunnat olivat auttaneet alueen köyhiä jo pitkään. Kätilön töiden lisäksi nunnat tekivät myös muita sairaanhoitajan töitä.

Nunnissa, heidän kanssaan työskennelleissä sairaanhoitajissa ja east endiläisissä oli persoonallisuuksia, joista Worth kertoo lämpimästi ja arvostaen, mutta kaunistelematta. East Endissä oli köyhää ja likaista, väkivaltaa oli paljon, mutta samalla ihmisten välillä oli yhteenkuuluvuutta. Kun aluetta lopulta alettiin kehittää ja ihmiset siirrettiin toisiin asumuksiin, oli se monelle vaikeaa, sillä samalla hajosivat tutut yhteisöt. Aikanaan kun luostaria ei enää tarvittu asukkaita hoitamaan nunnat siirtyivät Hastingsiin ja myöhemmin Birminghamiin. Tässä viimeisessä osassa Jennifer myös kertoo, mitä tapahtui muille hoitajille ja nunnille jälkeenpäin.

Worthin muistelmat ovat erittäin mielenkiintoiset ja ne kertovat tärkeästä, usein unohdetusta, osasta lähihistoriaa.




2. maaliskuuta 2015

Tulen tyttäriä

Maria Carole


Osuuskumma, 2014



Maria Carolen esikoisteos Tulen tyttäriä on sekoitus romantiikkaa ja fantasiaa. Kirja on kevyt ja samalla vakava.

Meleniassa ylhäällä vuorella asuvat jumalat. Jumalat hallitsevat eri elementtejä, tulta, vettä, ilmaa, maata ja parantamista. Jumalten ja ihmisten jälkeläiset, knameirat ja altameirat, asuvat Nelvikassa omassa kaupungissaan tai toimivat sotilaina. Knameirojen yhteiskunnassa arvoasteikko muodostuu sen perusteella, kuinka paljon jumalten verta heissä piilee. Arvossa alhaisimpia ovat altameirat, joiden perimässä on jumalaa alle puolet. Erillään puolituisista elävät ihmiset, jotka yhtäaikaa pelkäävät ja ihailevat näitä.

Kirjassa ei ole erillisiä lukuja, vain isompi alkukirjain merkitsemässä, milloin kertoja siirtyy seuraamaan toista henkilöä. Kertomus seuraa vuoroin Naarnia, Emmaa, Liviaa ja Vanjaa. Tulen tyttäriä tapahtuu sodan kupeessa, mutta se on kertomus yksilöistä ja heidän valinnoistaan ja kohtaloistaan. Itse sotaa ei kuvata, sen yksityiskohdat jäävät tarkoituksella epäselviksi. Sen vaikutelman sain, että tätä sotaa on jatkunut kauan, mutta hämäräksi jää kauanko sota on kestänyt ja ketä vastaan sitä käydään. Jotain kylmiä otuksia ne olivat.

Melanjan maailmaa ei sinänsä lähdetä kuvaamaan, mutta kertomuksen edetessä esiin nousee asioita, jotka auttavat kuvitelemaan, miten asiat siellä toimivat. Ympäristö on epämääräisen historiallinen, lähinnä mieleen tulee keskiaika, mutta välillä voitaisiin olla vaikka toissavuosisadan alkupuolella suomalaisessa maalaisyhteisössä. Toisaalta mukaan on heitetty hiukan yliluonnollisia elementtejä ja yhteiskunta on yllättävän vapaamielinen.

Naarni on knameira, ihmisten ja jumalten sukua tulen talosta. Hän suorittaa 30-vuotista palvelustaan sotilaana pitkässä sodassa, jota käydään Melanjan itärajalla kylmän otuksia vastaan. Naarni on hyväksynyt kohtalonsa sotilaana, yhtenä parhaimpien joukossa, mutta se ei ollut elämä, jonka hän olisi itse valinnut.

Sudenkulmassa, tunnin kävelymatkan päässä lähimmästä kylästä, asuu Emma. Emma on ihminen, joka nuorena unelmoi muutoksesta, uusista tuulista ja seikkailuista. Arki kuitenkin tarttui kiinni, kun Emma sai nuorena pojan, Aton. Hän hoitaa yksin pojan ja talon.

Eräänä talvipäivänä Emman hiljaiseen elämään ilmestyy Naarni. Tämä pysähtyy hänen talolleen pyytämään yösijaa. Naarni ja hänen toverinsa Anneke ovat paenneet väijytyksestä ja Anneke on vakavasti loukkaantunut. Naiset jäävät toipumaan Sudenkulmaan ja Emman ja Naarnin välillä kipinöi välittömästi. He rakastuvat. Molemmat tietävät, että Naarnin on pian taas lähdettävä. Sotilaan velvollisuus on palata taisteluihin.

Livia on omapäinen nuori altameira tulen talosta. Hän pakenee Nelvikasta kuultuaan hänelle järjestetystä avioliitosta. Naarni ja hänen sotilastoverinsa, parantajien talosta tuleva Vanja, lähtevät hakemaan tyttöä kotiin. Livia ei kuitenkaan tahdo palata ja lopulta Naarni vie tämän Emman luokse. Näin kaikkien kolmen naisen kohtalot liittyvät toisiinsa. Kukin omalla tavallaan naiset pyrkivät muokkaamaan omaa elämäänsä.

Alkuun oli hiukan vaikea päästä mukaan kirjan tunnelmaan, odotin enemmän magiaa ja nopeampia tapahtuman käänteitä. Lämpenin kuitenkin kirjalle, sen tekstissä on vangitseva rytmi ja kiinnyin pian henkilöihin. Juonen edetessä mukaan tulee myös enemmän fantasialle tyypillisiä käänteitä. Pääpaino on kuitenkin ihmissuhteissa. Emman ja Naarnin sekä sekä vähemmässä määrin Livian ja Vanjan rakkaustarinoissa. Emma tuo Naarnin elämään toivoa ja valoa. Naarni joutuu kuitenkin olemaan paljon poissa ja kaikki hänen pyrkimyksensä parantaa tilannetta tuntuvat valuvan hiekkaan. Vanja taas rakastuu Liviaan, joka ei ensin ole kiinnostunut hänestä, mutta vähitellen asiat muuttuvat. Tämä kirja on hyvin kirjoitettua romantiikkaa, ei mitään siirappihöttöä, lisää plussaa siitä, että eroottiset kohtaukset ovat rentoja ja luontevia.

Carole kirjoittaa viehättävästi ja elävästi. Tulen tyttäriä on ihana kirja. En ole suuri romantiikan ystävä, mutta silti on sanottava näin: ihana kirja.  Ehdottomasti yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista.



Kaunis kansi
Kannen kuva: Alice Smith


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin


1. maaliskuuta 2015

Hakekaa kätilö! Osa 2, Kaupungin varjoissa

Jennifer Worth


Otava, 2014


Alkuteos: Shadows of the workhouse

Suomentaja: Eija Tervonen


Kaupungin varjoissa on Jennifer Worthin toinen kirja East Endistä, jossa hän työskenteli kätilönä 50-luvulla. Kirjan ensimmäinen osa kertoo Janesta, Frankista ja Peggystä, jotka olivat olleet lapsuudessaan köyhäintalossa. Toisessa osassa käsitellään varkaudesta syytetyn sisar Joanin oikeudenkäyntiä. Samalla päästään vähän kurkkaamaan, millaista oli elämä luostarissa. Kolmannessa osassa kerrotaan vanhasta buurisotilaasta (toinen buurisota käytiin 1899-1902), jonka säärihaavoja Jennifer käy hoitamassa. Hän ystävystyy miehen kanssa ja tämä kertoo Jenniferille elämäntarinansa. Tämä kirja on astetta synkempi kuin edellinen. Synnytyskuvauksia on hiukan vähemmän ja Worth parentuu kertomaan kohtaamiensa potilaiden kohtaloista. Worth kuvaa ihmisiä tarkkanäköisesti ja lämpimästi.

Sysimetsän valtakunta

Sysimetsä-trilogian päätösosa

Colin Meloy

Kuvittaja: Carson Ellis


Otava, 2014

Alkuteos: Wildwood imperium

Suomentaja: Peikko Pitkänen

Sysimetsän valtakunta vetää yhteen trilogian kahdessa aiemmassa osassa alkaneet juonteet ja vie selvittää avoimiksi jääneet arvoitukset. Tämän se tekee samalla vauhdilla ja tenhoavuudella kuin aiemmatkin osat.

Toukoneito Zitan herätettyä eloon Vihreän keisarinnan on Pruen löydettävä leluntekijät, jotka voivat herättää eloon Keisarinnan mekaanisen pojan. Samaan aikaan Curtis ja ryövärit ovat kadoksissa ja Tiedonpuu kuolemassa.

Toisaalla teollisuusalueella Unthankin orpokodista karanneet lapset taistelevat vallanpitäjiä vastaan ja yrittävät pelastaa ystävänsä tornista. Apua he saavat yllättävältä taholta.

Kolmea eri juonikuviota, Zitan, adoptoimattomien ja Pruen seikkailuja, kuljetetaan sujuvasti vierekkäin. Kuten ennenkin mukana on paljon yksityiskohtia ja monenlaisia henkilöitä sekä sen verran väkivaltaa, että suosittelisin tätä lukijoille 10-12 -vuotiaasta ylöspäin, riippuen herkkyystasosta.

Pidin tästä sarjasta ja toivon, että Meloylta ja Ellisiltä saadaan vielä lukea jotain muutakin, vaikka Sysimetsä onkin jätetty taakse.

Wildwood Chronicles

Osa 1
Osa 2