16. helmikuuta 2015

Nimikirjainmurhat: uusi Hercule Poirot -mysteeri

Sophie Hannah


WSOY, 2014

Alkuteos: The monogram murders

Suomentaja: Terhi Vartia


Alkuun täytyy sanoa, että inhosin tätä kirjaa jo ennen kuin edes aloitin sitä. En ollut tosiaankaan ilahtunut, kun kuulin Agatha Christien perikunnan antaneen luvan uuden Hercule Poirot -kirjan kirjoittamiseen. Enkä todellakaan aikonut lukea tätä. Todellakaan. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton, kun näin Nimikirjainmurhat kirjaston Bestseller -hyllyssä. Luettuani kirjan voin todeta, että inhoan yhä tätä kirjaa.

Hercule Poirot oli huono karikatyyri itsestään.

Sophie Hannah on selvästi lukenut Christiensä hyvin. Hän tuntee Poirotille tyypilliset luonteenpiirteet ja maneerit. Niitä toistetaan liikaa ja korostetaan turhan karkeasti ja tuloksena on kiusallisen kehno versio Poirotista. Sitä paitsi Hannah ja minä tulkitsemme Poirotia eri tavoin. Joissain kohdin Poirot toimii tavoilla, jotka minusta ovat hänelle täysin epäluonteenomaisia.

Nimikirjainmurhissa eletään vuotta 1929. Poirot lomailee täysihoitolassa Lontoossa, vain muutamansadan metrin päässä kotitalostaan, voidakseen nauttia joutilaasta levollisuudesta. Hän haluaa hidastaa poukkoilevia ajatuksiaan ja säästää pienien harmaiden aivosolujensa voimia.  Hän on myös löytänyt vinoseinäisen kahvila Pleasantin, jossa hänestä on tullut vakioasiakas. Eräänä iltana Poirotin istuessa kahvilassa, sisään syöksyy nainen, jonka pelokas olemus kiinnittää Poirotin huomion. Nainen kertoo olevansa vaarassa, mutta ei tahdo apua, sillä hän uskoo tulevansa murhatuksi väistämättä.  Muutamien arvoituksellisten lauseiden jälkeen nainen pakenee kahvilasta.

Täysihoitolassa asuu Poirotin lisäksi Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool, joka tutkii Bloxham nimisessä hotellissa tapahtuneita murhia. Hotellissa on murhattu kolme ihmistä, mies ja kaksi naista. Uhrit on myrkytetty hotellihuoneissaan ja aseteltu siististi makaamaan lattialle nimikirjaimin koristettu kalvosinnappi suussaan. Poirot ymmärtää tapausten liittyvän kahvilan naiseen ja puhuu itsensä mukaan tutkimuksiin. Tutkimuksissa ilmenee, että nainen ja uhrit tunsivat toisensa ja rikoksen syyt ovat kaukana menneisyydessä, pienessä maalaiskylässä Great Hollingissa.

Edward Catchpool lienee epäpätevin etsivä, johon olen koskaan törmännyt. Hänen tehtävänään on toimia watsonina Poirotille ja toimia tarinan kertojana. Hahmona Catchpool jää epäsympaattiseksi ja harmaaksi. Lukuunottamatta muutamaa sivuhenkilöä tämä sama elottomuus vaivaa muitakin kirjan henkilöitä. Heidän kohtaloistaan on vaikea välittää.

Kirja ei ollut niin huono kuin odotin. Sophie Hannah ei kirjoita huonosti, päinvastoin, kyllä tästäkin kirjasta näkee Hannahin osaavan kirjoittaa. Hän on luonut ihan siedettävän dekkarin. Välillä tapahtumat etenevät liian hitaasti, yksityiskohtia on liikaa eikä kirjailija onnistu pitämään juonen kaikkia lankoja käsissään. Viimeisen kolmanneksen aikana jännite katoaa kirjasta lähes täysin. Agatha Christie oli tietysti mestari ylläpitämään epäilystä siitä, kuka on murhaaja loppusivuille saakka, eikä ole realistista odottaa Hannahin pystyvän samaan, mutta murhaaja oli kyllä aivan liian helppo keksiä jo varhaisessa vaiheessa. Poirotin loppupuheenvuoro, jossa selvitettiin, miten kaikki tapahtui, venyi aivan liian pitkäksi.

Jos tämä olisi itsenäinen kirja ilman Poirotia, sanoisin että tässä on mukiinmenevä dekkari, jonka lukee kerran. Ei kovin hyvä. Ei kovin huono. Tämä kirja kaatuu siihen, että siinä ei ole onnistuttu luomaan Agatha Christien tyyliä eikä henkeä.








Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti