8. marraskuuta 2015

Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi–idässä (1978–1984)

Riad Sattouf


WSOY, 2015

Alkuperäisteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient

Suomentanut: Saara Pääkkönen


Tulevaisuuden arabi on ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Sattouf kuvaa perheensä elämää iskevällä tummalla huumorilla. Perheen isä on syyrialainen idealisti, joka uskoo panarabialaiseen aatteeseen ja haluaa kasvattaa pojastaan tulevaisuuden arabin. Opiskellessaan Ranskassa hän tutustuu ranskalaiseen vaimoonsa. Perhe asuu vuoroin Gaddafin Libyassa, Ranskan maaseudulla ja Syyriassa isän lapsuuden kylässä. Kerran toisensa jälkeen idealistiset aatteet törmäävät todellisuuteen, eikä isä löydä, mitä etsii. Äiti jää sivuhahmoksi, hän on mukana taustalla enimmäkseen myöntyen miehensä ideoihin.

Sarjakuva kerrotaan lapsen näkökulmasta, josta aikuisten tavat – kulttuurista riippumatta – vaikuttavat usein selittämättömiltä, mutta joihin hän sopeutuu parhaansa mukaan. Pikkupojan katse antaa vinkeän avoimen tarkkailevan näkökulman.

Sattoufilla on vähäeleinen piirrustustyyli, jossa mustavalkoista kuvaa elävöittää korostusvärin, joka muuttuu aina eri maita kuvatessa eriväriseksi. Esimerkiksi Libya on vihreä. Tulevaisuuden arabi on kiinnostavaa luettavaa. Sarjakuvan toinen osa ilmestyy suomeksi 2016.


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

30. Sarjakuva-albumi tai -romaani

9. lokakuuta 2015

Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila


Otava, 2014

Virpi Hämeen-Anttilan esikoisdekkari Yön sydän on jäätä aloittaa uuden historiallisen dekkarisarjan. Kirjassa liikutaan 1920-luvun Helsingissä. Sisällissodan jälkeisessä Suomessa poliittinen ilmasto on epävakaa, punaisten ja valkoisten väliset vihamielisyydet kiristävät ihmisten välejä ja kieltolaki on voimissaan.

Päähenkilö on harrastelijasalapoliisi Karl Axel Björk, joka päivisin toimii valtion virkamiehenä ja vapaa-ajallaan ratkoo rikoksia. Kun Vesilinnan juomavesisäiliöstä löytyy entisen jääkärin ruumis, saa Björk ratkottavakseen ensimmäisen murhansa. Björkin vanha ystävä on korkea-arvoinen poliisi, joka ottaa mielellään vastaan apua ja jakaa auliisti tietonsa Björkin kanssa. Tapauksen tutkinta kuljettaa Björkiä pitkin Helsinkiä. Välillä ollaan hienoissa ravintoloissa ja huviloissa, välillä yömajassa, työläisasumuksissa tai muotiliikkeessä.

Kirja on kiinnostavimmillaan ympäristön- ja ajankuvauksena. Karl Axel (Kalle) Björk on kiinnostava hahmo. Dekkarina Yön sydän on jäätä on heppoinen. Siitä puuttuu jännitystä ja vauhtia. Hämeen-Anttila kirjoittaa hienoa ja pikkutarkkaa ajankuvaa, joka uhkaa tukehduttaa koko dekkarijuonen. Kun nyt ensimmäisessä onsassa on tutustuttu keskeisiin henkilöihin, ehkä sarja pääsee seuraavassa osassa paremmin vauhtiin.

7. lokakuuta 2015

Kirjeitä Tove Janssonilta


Toimittaneet: Boel Westin & Helen Svensson

 Schildts & Söderströms, 2014

Alkuteos: Brev från Tove Jansson, 2014

Suomentanut: Jaana Nikula & Tuula Kojo

Tove Jansson oli innokas kirjeiden kirjoittaja. Hän kirjoitti usein perheelleen, ystävilleen ja rakastetuilleen. Muumien luoman kuuluisuuden myötä hänen suhteensa kirjeiden kirjoittamiseen muuttui. Tove Jansson sai keskimäärin 2 000 ihailijakirjeittä vuodessa. Hän vastasi itse lähes kaikkiin. Kirjeiden kirjoittamisesta tuli velvollisuus. Silti Tove nautti yhä kirjeiden kirjoittamisesta läheisilleen, kun aika tuntui oikealta ja kirjoittaminen kävi pakottomasti. Maya Vannille elokuussa 1963 kirjoitetussa kirjeessä Tove kirjoittaa: ”minua ei ole huvittanut kirjoittaa kirjeitä pitkään aikaan (vaikka on ollut pakko kirjoittaa monia) mutta nyt yöllä kun olen yhtäkkiä yksin, minun teki mieleni jutella kanssasi. (ja pidän sinusta niin paljon, etten kirjoittaisi, jos en tahtoisi).”

Boel Westinin ja Helen Swenssonin toimittamassa kommentoidussa kirjekokoelmassa on mukana yli 600 kirjettä. Joidenkin kirjeiden alussa on teksti, joka selventää kirjettä. Kirjeiden lopussa on välillä lyhyitä lisäselvityksiä. Ensimmäiset kirjeet ovat vuodelta 1932 ja viimeisimmät 1980-luvun lopulta. Westin ja Svensson ovat koonneet kirjeistä hyvän kokonaisuuden, joka etenee kronologisesti eteenpäin.

Kokoelma alkaa kirjeillä, jotka on kirjoitettu Ruotsista, missä Tove oli opiskelemassa kuvataidetta. Kirjeet on kirjoitettu koko perheelle, vanhemmille ja veljille. Tove asui enonsa luona ja kirjoitti sukulaisistaan ja opiskelustaan. Kirjeistä näkyy myös huoli perheestä ja tarve auttaa Signe Hammarsten-Janssonia perheen toimeentulon hankkimisessa. Tove Jansson matkusti opiskelemaan Ranskaan 1930-luvun lopulla. Puolivuotta kestäneen matkansa aikana Tove kirjoitti usein kotiin. Hänen kirjeesä olivat eloisia kuvauksia taideopinnoista Pariisissa ja matkoilta, jotka hän teki ympäri Ranskaa ja Italiaa. 1930-luvulla on kirjoitettu myös kireet Elisabeth Wolffille, joka kuului Janssonien perheystäviin. Erityisen läheisiä eivät Tove ja Elisabeth olleet, mutta Elisabethille kirjoitetut kirjeet kuitenkin antavat kivan lisän kuvauksiin Toven opiskeluvuosista Tukholmassa.

Lisäksi perheelle kirjoitettuihin kirjeisiin kuuluvat Victor Janssonin kuoleman jälkeen Hamille kirjoitetut kirjeet. Tove kirjoitti äidilleen aina matkoilla ollessaan ja asuessaan eri taloudessa tämän kanssa.

Mukana on myös kirjeitä rakastetuille Atos Wirtaselle, Vivica Bandlerille ja Tuulikki Pietilälle. Vivica Bandlerille Tove kirjoittaa intohimoisia rakkauskirjeitä, kun taas Tuulikki Pietilälle kirjoitetuissa kirjeissä Tove on rauhallisempi ja varmempi. Tuulikille kirjoitetuissa kirjeissä näkyy myös arkinen elämä järjestelyineen.

Ystäviensä Eva Konikoffin ja Maya Vannin kanssa Tove kirjoitti vuosien ajan kirjeitä, joissa pohti syvällisesti työtään ja elämäänsä. Etenkin Evalle lähetetyissä kirjeissä on päiväkirjamainen sävy. Niissä myös kerrotaan elävimmin ja tarkimmin elämästä sotavuosien aikana. Hän myös kirjoittaa seksuualisen identiteettinsä löytämisestä ja ristiriidoista Victor Janssonin kanssa. Maya Vannille hän kirjoittaa vaikeuksista Hamin ja Tuulikin kanssa.  

Kirjan päättää kokoelma Åke Runnquistille kirjoitettuja kirjeitä. Runnquist oli Tove Janssonin ystävä ja aikuisille kirjoitettujen kirjojen ruotsalainen kustantaja. Kirjeissä Tove käy läpi paljon romaaneihinsa ja novelleihinsa liittyvää työprosessia.

Olen aiemmin lukenutBoel Westinin kirjan ToveJansson: sanat, kuvat, elämä, joten kirjassa ei varsinaisesti ollut uutta tietoa. Suosittelenkin lukemaan sen ennen Kirjeitä Tove Janssonilta kirjaa, mutta kokoelmasta nauttii kyllä ilman elämänkerran lukemistakin. Oli kuitenkin todella kiva päästä lukemaan kirjeet kokonaisuudessaan. On kiinnostavaa lukea Toven elämästä, kehittymisestä taiteilijana ja kaikista pienistä arkisista tapahtumista. Kirjeitä lukiessa tuntuu pääsevän todella lähelle Tove Janssonia ja näkee tämän kasvavan ja elävän monessa eri roolissa. 

1. lokakuuta 2015

Let's All Kill Constance

Ray Bradbury


William Morrow and Company, 2002

Kirjan ensipainos.
Kansi: José Luis Merino
Lets all kill Constance on jatko-osa Bradburyn kirjoille Kuolema on yksinäinen juttu ja Hullujen hautausmaa. Päähenkilö on nimetön kirjailija, jota usein kutsutaan Hulluksi. Aiemmista kirjoista hän on hiukan vanhentunut, eletään jo vuotta 1960, ja menettänyt osan aiemmista osista tuttua naiiviuttaan, silti hänessä on yhä samaa viattomuutta ja intoa kuin nuorena.

Bradbury palaa Veniceen, Kaliforniaan, Hollywoodin kulta-ajan aaveiden sekaan. Kaikki aaveet eivät tosin vielä ole kuolleita. Mutta aikooko joku muuttaa sen asian?

Eräänä myrskyisenä yönä kirjan päähenkilön, nimettömän kirjailijan, ovelle purskahtaa pelästynyt Constance Rattigan. Tämä on legendaarinen okääntyvä, mutta yhä kaunis ja eloisa entinen elokuvatähti. Joku on jättänyt Constancen ovelle kaksi vanhaa puhelinluetteloa. Toinen on Los Angelesin puhelinluettelo vuodelta 1900, toinen Constancen henkilökohtainen puhelinmuistio, josta Constance oli jo kauan sitten hankkiutunut eroon. Muutamien vielä hengissä olevien ihmisten nimet on ympäröity punaisella musteella. Constance pelästyy löytäessään kirjat ja uskoo, että joku uhkaa hänen henkeään. Kauhistunut Constance pyytää kirjailijaa selvittämään tapausta ja katoaa.

Avuksi Constancea etsimään kirjailija houkuttelee ystävänsä Elmo Crumleyn, etsivän, joka äreän ystävälliseen tapaansa yrittää samalla pitää kirjailijan jalat maassa. He etsivät käsiinsä vielä elossa olevia henkilöitä Constancen puhelinmuistiosta. He löytävät ihmisiä Constancen menneisyydestä. Heidän kannoillaan kulkee kuolema ja kaikkialle heidän edelleen näkyy ehtineen yhä katoamistempun tehnyt Constance Rattigan.

Pokkarin kansi.
Avon Books, 2004
Kirjalta voi odottaa samaa unenomaista tunnelmaa ja nostalgista katsantoa vanhaan Hollywoodiin, lyyrillistä ja rönsyilevää kieltä ja koukuttavaa tarinankerrontaa kuin aiemmiltakin osilta. Juoni kulkee nopeasti seikkailusta toiseen ja tuo eteen joukon omalaatuisia henkilöhahmoja.

Vaikka kirjalla on dekkarin muoto, mysteerin selvittäminen ja poirotmainen selvitys lopussa, tämä ei ole mikään varsinainen dekkari. Arvoitusta ratkaistaan paljolti vaiston varassa. Henkilöiden väliset suhteet ovat kirjassa tärkeämpiä kuin juoni.

Lets all kill Constance on ilahdutavaa luettavaa. Ei aivan yhtä hyvä kuin Kuolema on yksinäinen juttu tai Hullujen hautausmaa, mutta hauska paluu niiden maailmaan. Aiempia osia lukematta voi olla vaikeampi päästä sisälle kirjaan. Itse pidän Bradburyn luomista henkilöistä ja nautin heidän pariinsa palaamisesta, näppärästä dialogista ja Bradburyn huumorintajusta ja hänen luomasta an ainutlaatuisesta tunnelmasta.


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

Kuvat: Wikipedia

30. syyskuuta 2015

The corpse on the court: a Fethering mystery

Brett, Simon


Crème de la Crime, 2012

Simon Brett on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut yli 90 kirjaa. The corpse on the court on Fethering mysteries –sarjan 14:sta osa. Sarjassa pienessä englantilaiskylässä rikoksia ratkovat Carole Seddon ja Jude Nichols. Carole on varhaiseläkkeellä ja Jude on vaihtoehtoterapeutti. Naiset ovat hyvin erilaisia. Carole on säntillinen, pikkutarkka ja konservatiivinen ja Jude on vapaamielinen, rento ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Erilaisuudestaan huolimatta naisista on sarjan edetessä tullut hyviä ystäviä.

The corpse on the court kirjassa Juden uusi miesystävä Piers tutustuttaa tämän real tennis –peliin, joka on vanhempi versio tenniksestä. Samalla Jude tutustuu tennisclubin ihmisiin. Eräänä aamuna Jude ja Piers löytävät kentältä ruumiin. Vainajan leski pyytää Judea ja Carolea tutkimaan tapausta. Jude pelkää, että Piersillä on jotain tekemistä kuoleman kanssa. Samalla Carole tutkii toista tapausta, joka liittyy kadonneeseen tyttöön.

Kuten muutkin sarjan kirjat The corpse on the court on kiva perinteinen dekkari.  Sarjaa ei tarvitse lukea järjestyksessä, mutta parhaiten kärryille pääsee, jos lukee ensin sarjan ensimmäisen osan The body on the beach.

28. syyskuuta 2015

Katoava aika

Justin Go


Tammi, 2015

Alkuteos: The steady running of the hour

Suomentanut: Anna Lönnroth

Tristan Campbell on vastavalmistunut yliopistosta, kun hän saa kirjeen englantilaiselta asianajotoimistolta. Tristan matkustaa Englantiin asianajajia tapaamaan ja saa tietää, että 80 vuotta aeimmin tehdyn testamentin perusteella hän voi periä paljon rahaa, mikäli voi todistaa, kuka hänen isoisoäitinsä oli. Aikaa hänellä on vain kaksi kuukautta. Tristan alkaa etsiä todisteita penkomalla erilaisia arkistoja. Etsintä vie hänet Ruotsiin, Saksaan, Ranskaan ja Islantiin. Ranskassa hän tapaa Mireillen ja heidän välillään alkaa varovaisesti versoa romanssi.

Tarina kulkee kahdella tasolla. Tristanin etsinnän rinnalla kerrotaan hänen isoisoäitinsä Imogen Soames-Andersonin ja Ashley Walshinghamin rakkaustarinaa. Imogen ja Ashley tapasivat vain viikkoa ennen kuin Ashleyn on määrä lähteä rintamalle. He ehtivät viettää yhdessä vain yhden kiihkeän viikon.

Ashleyn haavoituttua Normandiassa Imogen rientää kenttäsairaalaan Ranskaan tapaamaan tätä. Imogen kertoo olevansa raskaana ja vaatii Ashleytä karkaamaan kanssaan ja jättämän sodan taakseen. Ashley ei suostu rintamakarkuriksi, mutta kosii Imogenia. Tämä ei kuitenkaan tahdo naimisiin, koska ei usko avioliittoon. Pariskunta riitelee ja Imogen ryntää tiehensä. Myöhemmin Imogen kirjoittaa Ashleylle saaneensa keskenmenon ja katoaa tämän elämästä.

Ennen kuolemaansa Ashley jättää koko omaisuutensa Imogenille tai tämän jälkeläisille. Jos Tristan voi todistaa, että hänen isoäitinsä Charlotten äiti oli Imogen, ei tämän sisar Eleanor, hän voi saada omaisuuden itselleen.

Kirjan eri tasot sopivat hyvin yhteen ja muodostavat vahvan kokonaisuuden. Kiinnostavinta kirjassa ovat historialliset osuudet. Toisaalta Tristanin ja Mireillen romanssi jäi valjuksi. Loppu oli jätetty turhan avoimeksi.

Justin Gon Katoava aika on hyvä esikoisteos ja hieno lukuromaani.



Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

Rekonstruktio

Raud, Rein


Like, 2015

Alkuteos: Rekonstruktsioon

Suomentanut: Hannu Oittinen

Rein Raud on virolainen kirjailija ja Japaniin erikoistunut kulttuurin ja kirjallisuuden tutkija. Rekonstruktio on Raudin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) suomennettu teos. Se on koskettava tarina, jossa yhden henkilön kertomat pienet tarinat kietoutuvat Viron lähihistoriaan.

Enn Padrik on kuolemansairas mies, joka diagnoosin saatuaan alkaa selvittää tyttärensä Annin viisi vuotta aiemmin tapahtunutta kuolemaa. Anni kuoli uskonnollisessa joukkoitsemurhassa taitelilijatalossa Viljandimaalla. Neljä nuorta aikuista löydettiin palavasta talosta kuolleina. Päidensä alla heillä oli pienet matkalaukut ja käsissä kirje, jossa sanottiin heidän olevan valmiita astumaan jumalansa eteen. Isä yrittää ymmärtää, mitä tapahtui, mikä ajoi tyttären kuolemaan.

"Tämä tarina ei kerro minusta", sanoo Enn Padrik, mutta lopulta kirja kertoo juuri hänestä. Tavallisesta miehestä, joka piti työstään, eteni normaalia vauhtia, mutta oli vailla mainittavaa kunnianhimoa. Avioliitto Mairen kanssa, jonka vanhemmat olivat sen verran hyvässä asemassa, että heidän kauttaan Enn ja Maire saivat pieniä etuja Neuvosto-Virossa. Anni oli perheen ainokainen, ihannelapsi. Aikuistuessaan hän lähtee opiskelemaan Pariisiin. Siellä kuitenkin tapahtuu jotain. Anni keskeyttää opintonsa ja palaa Viroon, jossa hän lopulta ajautuu taiteilijataloon, jossa hän ajautuu kohtalokkaaseen tekoonsa.

Enn etsii käsiinsä ihmisiä, jotka olivat tunteneet Annin ja kyselee heiltä tämän asioista. Keskustelujen yhteydessä alkaa auki keriytyä tarina, jonka edetessä Enn tajuaa, kuinka kauas tyttärestään hän olikaan ajautunut. Tapahtumat etenevät hiukan salapoliisiromaanin tapaan, mutta kyseessä ei ole dekkari. Kyseessä on matka, jolla Enn Padrik yrittää rekonstruoida Annin kuolemaan johtaneet tapahtumat. Samalla hän käy läpi omaa elämäänsä tietäessään kuolevansa pian. Enn Padraikin tarinan edetessä avautuu näköala kolmen sukupolven arkielämään Virossa.

Kirja käsittelee monia asioita: ihmisen henkilökohtaista vapautta, uskoa ja fundamentalismia. Lopulta ihminen voi mennä äärimmäisyyksiin, missä tahansa asiassa oli kyse aatteesta, uskonnosta tai ilmastonmuutoksesta. Kirjan lopussa päähenkilö tulee siihen tulokseen, ettei ole niin väliä, mihin uskoo, vaan se millaiseksi ihmiseksi usko tekee. Lopulta pitäisi vain yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi.

Rekonstruktio sisältää paljon filosofisia ja uskonnollisia pohdintoja käymättä raskaaksi ja hylkäämättä juonta. Dialogi on sujuvaa ja aidon tuntuista. Rein Raud yrittää ymmärtää henkilöitään tuomitsematta heitä. Pidin tästä kirjasta kovasti. Se voitti vuonna 2012 Viron Kulttuurirahaston vuosipalkinnon, joka vastaa merkittävyydeltään Finlandia-palkintoa.

Kirjailijaa googlatessani törmäsin kiinnostavaan juttuun, siitä kuinka Virossa rahoitetaan kulttuuria. Kaduttaa melkein, etten ole osallisunut viinaralliin.




Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon

26. syyskuuta 2015

Keskiajan maut

Satu Hovi


Valokuvat: Katri Niemi

Art House, 2015

Keskiajan maut on monipuolinen katsaus keskiajan ruokakulttuuriin. Kirjassa tutustutaan siihen, millaista ruokaa syötiin Suomessa keskiajalla sekä siihen, miten ruokaa hankittiin, valmistettiin ja säilöttiin. Kirja keskittyy tavallisten maalais- ja kaupunkilaisperheiden tapoihin, mutta rikkaidenkin ruokapöytään kurkistetaan.

Mukana on myös perinteisiä reseptejä, joista osaa on nykyaikaistettu helpommiksi nykykokeille.

Erityisen ilahduttavaa oli vahva painotus Suomen oloihin, sillä suurin osa lukemistani keskiajan ruokakulttuuria koskevista kirjoista on käsitellyt Britanniaa tai Keski-Eurooppaa.

25. syyskuuta 2015

Viiltäjä-Jack: kuinka paljastimme murhaajan

Russell Edwards, Jari Louhelainen


Gummerus, 2015

Alkuteos: Naming Jack the Ripper

Suomentanut: Tero Valkonen


Russell Edwards on brittiläinen liikemies, joka kiinnostui Viiltäjä-Jackin tarinasta sattumalta. Vuosikausien harrastus johti siihen, että Edwards osti huutokaupasta silkkisaalin, joka oli löytynyt yhden uhreista, Catherine Eddowesin, murhapaikalta. Myöhemmin Edwards pyysi apuun Dna-tutkija Jari Louhelaisen, joka onnistui löytämään saalista geneettistä ainesta, jota tutkimalla saali voitiin yhdistää Eddowesiin ja yhteen pääepäillyistä Aaron Kosminskiin, jonka syyllisyyteen englannin poliisilaitoskin uskoi.

Edwardsin kirja on sujuvasti kirjoitettu ja selkeä. Hän kertaa Viiltäjä-Jackin jutun perusteet, esittelee uhrit ja kertoo, kuinka päätyi (omasta mielestään) ratkaisemaan jutun. Jari Louhelainen on kirjoittanut kirjaan alkusanat ja epilogin. Minusta Edwardsin kirja ja Louhelaisen löydöt ovat melkoisen vakuuttavia. Toisaalta moni on ennenkin uskonut ratkaisseensa Viiltäjä-Jackin tapauksen. Tuskinpa tämä kirja pysäyttää ripperologien intoa spekuloida murhaajalla.





23. syyskuuta 2015

Pienten muutosten kauneussalonki

Alexander McCall Smith


Otava, 2015

Alkuteos: The minor adjustment beauty salon, 2013

Suomentanut: Outi Järvinen

Botswanaan sijoittuva dekkarisarja on lämminhenkistä hyvänmielenluettavaa. Täydellistä luettavaa lomalle tai ennen nukahtamista. Näissä kirjoissa ei hötkyillä, vaan Mma Ramotswe ja hänen apulaisensa Mma Makutsi hoitavat pienehköjä tapauksia rauhalliseen tapaan kuluttaen pannuittain teetä ja keskustellen. Sarjan lempeä huumori ja Mma Ramotswen ihmistuntemus ja hänen hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen tapansa suhtautua ihmisiin vikoineen kaikkineen antaa kirjoille syvyyttä. Aina uuden osan ilmestyessä on kuin tapaisi taas vanhat ystävänsä.

Pienten muutosten kauneussalonki on Mma Ramotswe tutkii –sarjan neljästoista osa. Naisten etsivätoimisto Nro 1 on uudistusten edessä, kun Mma Makutsi ja Phuti Radiphuti saavat perheenlisäystä. Mma Ramotswe kaipaa apulaistaan tämän ollessa äitiyslomalla. Työtä teettävät uutta kauneussalonkia kohtaan käyty parjauskamppanja ja asianajaja, joka epäilee valvomansa testamentin perijässä olevan jotain kummaa. Samalla Mr. J.L.B. Matekoni haluaa alkaa modernimmaksi aviomieheksi. Hänen yrityksensä auttaa keittiössä menevät kuitenkin hieman mönkään, mutta Mma Ramotswe lupaa opettaa häntä. Parasta kirjassa on kuvaus Mma Ramotswen ja Mma Makutsin ystävyyden kuvaus. Alexanden McCall Smith kuvaa henkilöitään viehättävästi ja on mukava lukea, miten tutut henkilöt kasvavat kirjojen edetessä.

22. syyskuuta 2015

Himoshoppaaja tähtien tiellä

Sophie Kinsella


WSOY, 2015

Alkuteos: Shopaholic to the stars, 2014

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Ilahduin kovasti, kun löysin kirjastosta seitsemännen Himoshoppaaja-kirjan. Himoshoppaaja tähtien tiellä on hupaisaa luettavaa. Becky on höpsö, lämminsydäminen ja ystävällinen, mutta samalla näennäisen pinnallinen. Vaikka pidän Beckystä, lukijana on välillä ärsyttävää, kun aikuinen nainen käyttäytyy aina yhtä vastuuttomasti ja tekee aina samat virheet. Kirjan lukeminen olikin tasapainottelua huvittuneisuuden ja (hienoisen) ärtymyksen välillä. Enimmäkseen olin huvittunut. Sophie Kinsella hallitsee hauskan chick litin kirjoittamisen.

Becky Brandon os. Bloomwood jättää Englannin taakseen, kun Luken työ vie perheen Los Angelesiin. Becky on tietenkin riemuissaan, kaupunki täynnä julkkiksia, muotia ja glamouria! Työpaikkansa muuton vuoksi menettänyt Becky on täynnä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hänestä tulee julkimoiden stylisti! Becky painaa kohti päämääränsä innokkaasti ja tapansa mukaan ilman mitään järkevää suunnitelmaa. Pian tapahtumat luisuvat hallinnasta ja Becky saa huomata, että julkkisten elämässä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Lisäksi tapahtumia mutkistavat aiemmista kirjoista tutut henkilöt: vierailemaan tulleet Suze ja Tarkie, poikansa kanssa huonoissa väleissä oleva anoppi ja Beckyn salailevasti käyttäytyvä isä, joka pelmahtaa yllättäen paikalle etsiäkseen kaupungista vanhan ystävänsä ja korjatakseen tehdyn vääryyden. Hullustihan siinä käy ja Becky joutuu miettimään, mikä hänelle todella on tärkeää päästääkseen taas jaloilleen ja korjatakseen asiat.

Harmillisesti kirja jäi aivan kesken! Lopussa oli vain ilmoitus: ”pian Beckystä taas kuullaan”. En arvosta. En halua eskapismini ajavan seuraavan kirjan odottamisen ja metsästämisen karikkoon, en ainakaan tässä genressä. Haluan kirjan, jonka saa kerralla loppuun. Himoshoppaaja tähtien tiellä keskittyi Beckyn julkkishaaveisiin ja niistä ylipääsemiseen, mutta sivujuonet jäivät kesken. Mitä Beckyn isällä on meneillään? Onko Tarkie aivopesty? Mihin kyseiset miekkoset ovat hävinneet? Vastaukset kysymyksiin selvinnevät sarjan seuraavassa osassa Shopaholic to the Rescue.


Arvosteluun sisältyvästä nillityksestä huolimatta Sophie Kinsella on chick litin eliittiä.
Mainio kirja. Lue tämä.

Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

47. Hauska kirja

21. syyskuuta 2015

Hullujen hautausmaa: toisenlainen kertomus kahdesta kaupungista

Ray Bradbury


Kirjayhtymä, 1991

Alkuteos: A graveyard for lunatics:  another tale of two cities

Suomentanut: Matti Kannosto


Takakansiteksti:

Ray Bradburyn uusin kirja on omistettu Hollywoodin kulta-ajan suurille ohjaajilla George Cukorille, John Hustonille ja Fritz Langille. 20 vuotta kuolleena olleen elokuvamagnaatin ylösnousemuksesta kehittyy vertahyytävä seikkailu Hollywoodin loiston ajan kauhuleffojen ja hirviöiden ja dinosaurusten maailmassa. 
Bradbury maalaa loistokkaan rönsyilevällä kiellellään surrealistisen maiseman, jonka sankareita ja konnia ovat monokkelisilmäinen kopea itävaltalais-kiinalainen ohjaaja, Lenin balsamoija Kremlistä ja saarnaava näyttelijä nimeltään Jeesus Kristus, jolta entinen elokuvan kuningatar pyytä siunausta… 
Bradbury rikkoo jälleen kerran nautinnollisen jännittävästi todellisuuden ja illuusion välistä rajaa.
 
Hullujen hautausmaassa Bradbury palaa Kuolema on yksinäinen juttu romaanista tuttuun ympäristöön Kalifornian Veniceen. Edellisestä kirjasta tuttuja on myös osa henkilökaartista: kirjan päähenkilö nuori tieteiskirjailija, joka työskentelee elokuvastudiolla käsikirjoittajana, etsivä Elmo Crumley, Constance Rattigan entinen mykkäelokuvan tähti ja sokea Henry. Kyseessä on kuitenkin itsenäinen teos, omistettu elokuvan kulta-ajan suurille ohjaajille. 
Hullujen hautausmaa ei ole sävyltään niin alakuloinen kuin Kuolema on yksinäinen juttu, mutta siinä on sama unenomaisen surumielinen tunnelma. Kirja on tiivistunnelmainen ja jännittävä dekkari täynnä mielikuvituksellisia juonenkäänteitä, kiinnostavia henkilöitä ja elokuvamaailman kulisseissa piilevia vaaroja.


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin

20. syyskuuta 2015

Seitsemän kellon salaisuus

Agatha Christie


WSOY, 2015

Alkuteos: The seven dials mystery, 1929

Suomentanut: Helena Luho



Dekkarikuningatar Agatha Christien syntymästä on tänä vuonna kulunut 125 vuotta. Sen kunniaksi päätin lukea jonkin sellaisen Christien, jota en aikoihin ole lukenut. Seitsemän kellon salaisuus poikkeaa Christien tavallisesta tyylistä. Se on kevyt trilleri, jossa mukana ovat Rakkauskirjeiden salaisuudesta tutut lady Eileen ”Bundle” Brent ja hänen isänsä lordi Caterham. Tapahtumat sijoittuvat taas heidän kotikartanoonsa Chimneysiin. Kartano on vuokrattu terästehtailija Oswald Cootelle. Kun vuokra-aika on loppumassa, löytyy yksi vierailijoista kuolleena, nähtävästi yliannoksen unilääkettä ottaneena. Mutta miksi hyvistä unenlahjoistaan tunnettu Gerry Wade olisi tarvinnut unilääkettä? Hiljaista elämää kaipaavan lordi Caterhamin harmiksi heidän kotiinpaluunsa ei suju rauhallisissa merkeissä, sillä Bundle alkaa yhdessä Bill Eversleightin ja muutaman muun toverinsa kanssa tutkia kuolemaa, joka ei jää ainoaksi.

Seitsemä kellon salaisuus on sekoitus agenttijännäriä ja maalaiskartanoromantiikkaa huumorilla höystettynä. Kirja on Agatha Christien hyppy kirjoittamaan Edgar Wallace – tyyppistä trilleriä, mutta välillä mieleeni tulevat lähinnä P. G. Wodehousen Blandings-tarinat. Christie harhauttaa lukijaa ja loppu on yllätyksellinen, mutta lopussa juoni lässähtää hieman. Bundlen romanssin käsittely ajaa tärkeysjärjestyksessä arvoituksen ratkaisun ohi. Kirja on kuitenkin vauhdikas ja hauska. Se kannattaa  lukea, kun kaipaa nopealukuista ja viihdyttävää luettavaa.

18. syyskuuta 2015

Kuolema on yksinäinen juttu

Ray Bradbury


Kirjayhtymä, 1986

Alkuteos: Death is a lonely business, 1985

Suomentaja: Matti Kannosto



Kalifornian Venicessä, elokuvan kulta-ajan rapistuvan loiston, 
yössä voihkivien öljynporaustornien ja alati ympärille hiipivän sumun kaupungissa asuu nuori tieteiskirjailija, joka kirjoittaa tarinoita lehtiin ja yrittää löytää jalansijaa kirjoittajana. Eräänä iltana hän löytää kanavasta ruumiin. Poliisi ei ole vakuuttunut, mutta kirjailija on varma, että kyseessä on murha. Hän alkaa selvittää tapausta kulkien vaistonsa varassa ympäri Veniceä tavaten samalle liudan erikoisia persoonia. Onneksi hän saa apua omalaatuiselta poliisietsivältä Crumleyltä ja erakoituneelta entiseltä elokuvatähdeltä Constance Rattiganilta, sillä kuolema tuntuu seuraavaan häntä kaikkialle.

Kirjassa Kuolema on yksinäinen juttu Ray Bradbury astuu tieteiskirjoista salapoliisikirjallisuuden puolelle. Kirja on kunnianosoitus Bradburyn ihailemille kovaksikeitettyjen dekkareiden kirjoittajille kuten Dashiel Hammetille ja Raymond Chandlerille. Bradbury seuraa hyvin esikuviaan, mutta rakentaa ympärille paljon muuta. Hänen henkilöhahmonsa ovat elävämpiä ja monikerroksesimpia kuin dekkareille tyypillistä. Bradbury rakentaa tunnelmaa ja tihentää jännitystä mestarillisesti. Kirja henkii alakuloa ja kuolemaa, mutta samalla luo unohtamattoman ympäristön ja huikeat henkilöt. Kirja kietoo pauloihinsa vastustamattomasti. 

17. syyskuuta 2015

Kartellin trubaduuri

Yuri Herrera


Sammakko, 2015

Alkuteos: Trabajos del reino

Suomentaja: Einari Aaltonen


Yuri Herreran esikoinen Kartellin trubaduuri on vetävä pieni teos (s.123) nykypäivän Meksikosta, mutta samalla teoksen lyyrinen kieli antaa tarinalle ajattoman sävyn. Kirjassa henkilöt esiintyvät arkkityyppisillä nimillä kuten Kuningas, Taiteilija, Tyttö, Perijä ja Noita-akka. Se on tarina totuudesta, taiteesta ja rakkaudesta.

Köyhä katulaulaja on elättänyt itsensä Meksikon pölyisillä ja auringonpaahtamilla kaduilla ja kapakoissa siitä lähtien kun hänen vanhempansa – ensin isä ja sitten äiti – hävisivät (Yhdysvaltain) rajan taa. Eräänä päivänä hänen soittaessaan paikalle osuu huumeparoni, Kuningas, rikas ja vaikutusvaltainen rikollispomo, jonka vaikutuspiiriin laulaja ajautuu. Uusi elämä tarjoaa ennennäkemättömiä etuja, mutta loiston ja juhlien alla on kuitenkin toinen, raadollisempi, todellisuus. Laulaja alkaa vähitellen nähdä kulissien taakse. Kuninkaan palveluksessa ololla on hintansa.

Kartellin trubaduuri on nopealukuinen ja näennäisen kevyt, mutta samalla sisältää paljon pohdittavaa. Kirja on hieno lukukokemus. Luin sen ensin yhdeltä istumalta aamulla ja myöhemmin vielä uudestaan illalla palaten uudelleen pysähtyen parhaisiin kohtiin.



Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä

11. syyskuuta 2015

Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä

Boel Westin


Schildts & Söderströms, 2013

Alkuteos:Tove Jansson: Ord, bild, liv

Suomentanut: Jaana Nikula

Tove Janssonin elämänkertaa varten Boel Westin sai tutustua Tove Janssonin yksityisiin papereihin, kirjeisiin, päiväkirjoihin ja luonnoksiin. Lainausten kautta Tove Janssonin ääni pääsee esiin kirjassa. Hän miettii paljon työtään ja tekee uusia versioita kirjoistaan ja maalauksistaan. Boel Westin on arkiston kautta päässyt seuraamaan työn etenemistä ja kehittymistä pikkutarkasti. Kirja painottuu Tove Janssonin taiteeseen – sanoihin ja kuviin – enemmän kuin elämään.

Kirjan myötä esiin tulee muutakin kuin muumien luoja ja taitelijakodin tytär, Tove Janssonin muotokuva monipuolistuu. Koko elämänsä ajan Tove Jansson kamppaili halun ja vapauden sekä velvollisuuksien välillä. Muumit jättivät varjoonsa Toven uran maalarina ja teettivät paljon työtä. Vaikka veli Lars lopulta otti hoitaakseen sarjakuvan piirtämisen, tahtoi Tove aina vastata itse lukijoiden kirjeisiin ja hoiti itse muumituotteisiin liittyvät tehtävät.

Luin kirjaa hitaasti, pätkissä ja mietiskellen. Teksti on rauhallista ja helposti lähestyttävää. Itse olisin mielelläni suonut kirjan painottavan hieman enemmän myös elämän osuutta.

Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä piirtää tarkan ja herkkävireisen kuvan Tove Janssonista ja tämän lähipiiristä. Se on ensiluokkainen ja perusteellinen elämänkerta.  


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

22. Muistelmateos tai elämänkerta


8. syyskuuta 2015

Psyko

Robert Bloch


Gummerus, 2005

Alkuteos: Psycho (1959)

Suomentaja: Kirsti Jaantila

Psyko on psykologinen kauhuromaani, johon Hitchcock perusti samannimisen klassikkoelokuvansa. Kirja kertoo Norman Batesista ja hänen tekemistään murhista. Elokuvan nähneenä (juoni lienee tuttu kaikille, olivat nähneet elokuvan tai eivät) jännitysmomenttia ei juuri ollut. Eniten hämmästytti ero kirjan ja elokuvan Normanin välillä. Kirjassa Norman Bates on pieni, silmälasipäinen ja vaarattoman oloinen pullukka ja elokuvassa taas ei.

On kiinnostavaa päästä kurkistamaan Normanin mieleen. Kirjassa Mary Crane on melkein yhtä kiinnostava henkilö kuin Norman. Kirja on jännittävä, mutta väkivaltaiset kohtaukset on kuvattu yllättävän verhotusti. Kirja on hyvää luettavaa, mutta tämä on yksi niitä harvoja kertoja, jolloin pääsen sanomaan, että elokuva oli parempi.

Elokuvaan perustuen on myös tehty sarja Bates Motel.




Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

2. Kirja, josta on tehty elokuva.

1. syyskuuta 2015

Ihmiskunnan syötävä historia

Tom Standage


Into, 2013

Alkuteos: An edible history of humanity

Suomentaja: Leena Teirioja


Tom Standagen Ihmiskunnan syötävä historia on katsaus ruoan maailmanhistorialliseen vaikutukseen. Standage valottaa usein näkymättömiin jäävää historian puolta hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla. Kirjassa tarkastellaan aihetta mm. arkeologian, taloustieteen ja perinnöllisyystieteen näkökulmista ja esitellään, mitkä ruoat ovat vaikuttaneet eniten historian kulkuun.

Historian aikana ruoka on toiminut katalysaattorina yhteiskunnalliselle- ja teolliselle kehitykselle. Se on sivilisaatioiden kivijalka ja usein näkymättömiin jäävä voima historian taustalla. Ensimmäinen suuri muutos oli metsästäjä-keräilijöiden siirtyminen maanviljelykseen. Muutoksen jäljissä syntyivät ensimmäiset sivilisaatiot. Ihmiset asettuivat asumaan paikoilleen ja vähitellen tasa-arvoiset pienet kylät muuttuivat yhteiskunnallisesti kerrostuneiksi kaupungeiksi. Ammatit erikoistuivat ja ihmiskunta jakaantui rikkaisiin ja köyhiin. Ruoka toimi valuuttana ja pönkitti valtarakenteita. Ruoka siirtyi viljelijöiltä eliitille monin tavoin mm. veroina, jolla maksettiin hallinnon, sotilaiden ja työläisten palkat.


Ruoka yhdisti ihmisiä ja sivilisaatioita. Kauppareittejä pitkin matkusti ruoan ja tavaroiden lisäksi erilaisia aatteita ja ideoita. Kaupan mukana muodostui kaupallinen ja kulttuurinen vaihtoverkosto. Vaikka eurooppalaisilla oli melko pieni osa koko maailman maustekaupassa, se aiheutti suuria muutoksia. Aiemmin mausteet oli lähinnä ostettu arabikauppialta. Kun eurooppalaiset päättivät lopettaa arabien maustemonopolin ja astua maustekaupan areenalle, seuraukset muuttivat historian suuntaa. Seurauksena oli uusien merireittien löytäminen, Uuden maailman löytyminen ja siirtomaiden perustaminen.


Uuden maailman löytymisen jälkeen alkoi ns. kolumbiaaninen vaihto. Eurooppaan saapuivat mm. maissi, tomaatti, suklaa ja peruna. Länteen taas kuljetettiin vehnää, riisiä, banaania ja sokeria. Kasveja siirreltiin myös Vanhan ja Uuden maailman sisällä. Esimerkiksi peruna kuljetettiin Etelä-Amerikasta Pohjois-Amerikkaan. Tämä suurisuuntainen ekosysteemien muokkaaminen johti suurin ympäristöllisiin muutoksiin. Uudet kasvit mahtuivat aiemmin huonosti tuottaneisiin ekolokeroihin, menestyivät ja paransivat ruokatarjontaa. Uudet viljakasvit, etenkin maissi ja peruna, tuottivat hyviä satoja ja vuosina 1650–1850 Euroopan väkiluku yli kaksinkertaistui. Maissi levisikin vauhdilla yli Euraasian. Banaani viihtyi Karibianmerellä, bataatit Japanissa, ja maapähkinät Intiassa ja Afrikassa.


Kolumbus vei ensimmäisenä sokeriruo’on Länsi-Intiaan vuonna 1493. Siitä sai alkunsa vuosisatoja kestänyt kilpailu siirtomaaisäntävaltioiden välillä sokerimarkkinoiden hallinnasta. Sokerituotanto oli riippuvaista orjatyövoimasta. Työ oli vaarallista ja raskasta. Riskien minimoimiseksi työntekijät erikoistuivat erilaisiin työtehtäviin ja tuotanto oli tarkkaan organisoitua. Sokerituotantoa voi pitää varhaisimpana teollisen tuotannon muotona.


Kaupankäynnin tuoma vaurastuminen, lisääntynyt väestö ja tehokas ruoantuotanto mahdollistivat nopean kehityksen ja siirtymisen teolliseen aikakauteen.


Sodissa ruoka on aina ollut tehos ase. Ruokavarojen hallinta on ollut ratkaiseva tekijä sotahistoriassa. Ruokavarantojen logistiikan tehokas strateginen hallinta on ollut ratkaiseva tekijä ainakin Aleksanteri Suuren menestyksen ja Rooman imperiumin nopean laajenemisen takana Sekä myöhemmin Napoleon I:n voitokkuuden. ”Armeija marssii vatsallaan”, kuten Napoleon tunnetusti totesi. Modernissa sodankäynnissä mukaan tulivat ruoan toimittaminen junalla ja ilmateitse. Kylmässä sodassa ruoalla oli myös suuri propagandamerkitys.


Kirjan viimeisessä osassa ”Ruoka, väestö ja kehitys” keskitytään pohtimaan Vihteää vallankumousta, geenimuuntelua ja keinolannoitteita, väestönkasvua ja sitä, mihin suuntaan ruokatuotanto tulevaisuudessa voisi kulkea.


Helposti lähestyttävä ja kumman koukuttava tietokirja, jossa paljon asiaa on saatu mahdutettu selkeästi ilmaistuun muotoon vain n. 250 sivuun.


Suosittelen.






Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

9. Tietokirja

7. heinäkuuta 2015

No sex in the city

Randa Abdel-Fattah

Saqi, 2013


Randa Abdel-Fattah on australialainen kirjailija, jonka sukujuuret ovat Egyptissä ja Palestiinassa. Hän on juristi, joka keskittyy työssään ihmisoikeuskysymyksiin ja on myös tehnyt paljon vapaaehtoistyötä mm. maahanmuuttajien parissa. Hän kommentoi usein mediassa Palestiinaan tai Australian muslimeihin liittyviä uutisia ja kiertää paljon kouluissa puhumassa kirjojensa esiinnostamista aiheista. Suomessa Randa Abdel-Fattah on tunnettu nuortenkirjasta Näyttääkö pääni tässä isolta?

No sex in the city on Randa Abdel-Fattahin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Kirja kertoo Sydneyläisestä turkkilaistaustaisesta Esmasta ja hänen ystävistään Rubystä, Nirvanasta ja Lisasta. Naiset etsivät herra melkein täydellistä ja luovivat töiden ja muiden velvollisuuksien välillä.Esme on urallaan menestynyt, hauska, sanavalmis, sosiaalisesti valveutunut ja vapaa-aikansa vapaaehtoistyölle omistanut moderni musliminainen, joka etsii poikaystävää vanhempiensa järjestämillä ja valvomilla treffeillä. Esmen unelmamiehen pitäisi puhua englantia, omata hyvä koulutus, työpaikka, sosiaalista oikeudentajua ja miellyttävä ulkonäkö sekä olla hyvä vaan ei liian tiukka muslimi. Lisäksi miehen tulee tietenkin ymmärtää, että seurustelun tulee johtaa avioliittoon. Sopivaa miestä ei tahdo löytyä ja 28-vuotias Esme alkaa jo tuntea itsensä ikälopuksi. Onneksi kuvaan ilmestyy pian kaksi hyvin erilaista miestä, jotka molemmat vaikuttaisivat ensi alkuun sopivilta.

No sex in the city on hauskaa chick-litiä raikkaalla otteella. 


13. huhtikuuta 2015

The outcast dead

Elly Griffits


Quercus, 2014

Ruth Galloway on arkeologi, joka tekee kaivauksia Norwichin linnassa. Linna on aiemmin toiminut myös vankilana ja Ruth löytää kaivauksissa luurangon, jonka arvelee kuuluneen pahaimaineiselle murhaajalle mother Hookille. Tämä oli viktorian aikainen enkelintekijä, joka tappoi huostaansa annettuja lapsia ja myi kuolleet lapset ruumiinryöstäjille. Löydöstä kiinnostuu myös televisio, ja Ruth pääsee osaksi amerikkalaista dokumenttisarjaa. Samaan aikaan Norfolkin poliisi selvittää tapausta, jossa tutkitaan erään perheen lasten kuolemia. Lisäksi pian aletaan siepata pieniä lapsia. Tutkimuksia johtaa komisario (vai oliko se tarkastaja? Palautin jo kirjan.) Nelson tiimeineen. Ruthilla ja Nelsonilla on yhteinen menneisyys. 

Tämä sarja pitää lukea aikajärjestyksessä. Kirjassa vatvotaan paljon päähenkilöiden välisiä suhteita selventämättä taustoja kunnolla. Kerronta on hyvin henkilökeskeistä, eli jos et pidä henkilökaartista, et saa kirjasta paljon irti. Mukaan on yritetty tuoda yliluonnollista sivujuonta, joka jää ohueksi. Muuten kyseessä on mukava dekkari, jonka seurassa viihtyy. Juoni pysyy kasassa ja tapahtumat nidotaan toisiinsa näpsäkästi, historiallinen osuuskin sopii mukaan hyvin. 

5. huhtikuuta 2015

Kulttuurin varkaat : kulttuuriaarteiden varkaita ja varkauksia

Kai Ekholm 

BTJ, 2007

Hyvä yleisesitys kulttuurivarkauksien historiasta. Kulttuuriaarteita – taide-esineitä, karttoja, kirjoja – on varasteteltu ja viety sotasaaliiksi kautta historian. Napoleonin aikana toiminta muuttui suunnitelmallisemmaksi ja egyptomanian myötä myös innokkaiden keräilijöiden joukko kasvoi ja ammattimaistui. Museot maailmalla ovat täynnä kyseenalaisesti hankittuja esineitä. Toisen maailmansodan aikana taidevarkaudet levisivät ympäri Eurooppaa kuin metsäpalo ja natsien ohella muukin Eurooppa hyötyi juutalaisten omaisuuden ryöstöstä. Kirjan lopussa Ekholm esittelee myös muutamia yksittäisiä varkaita ja tunnettuja varkauksia.

30. maaliskuuta 2015

Raamatun ajan keittokirja

Pirkko Jurvelin


Art House, 2009


Nappasin Pirkko Jurvelinin Raamatun ajan keittokirjan mukaani kirjaston pääsiäisaiheisesta kirjanäyttelystä. Olen aiemmin lukenut Jurvelinilta Keskiajan keittokirjan, josta tykkäsin, niin että tahdoin ehdottomasti lukea tämänkin.

Pirkko Jurvelin oli matkalla Israelissa, kun alkoi miettiä, millaista ruokaa Raamatun kuvaamina aikoina syötiin. Kiinnostavinta luettavaa on kirjan ensimmäinen osa, jossa kerrotaan Raamatun ajan ruokakulttuurista.

Ruoka oli tärkeä osa arkea ja juhlaa. Ateriat aloitettiin käsienpesulla ja ruoan siunaamisella. Ruoka syötiin käsin. Tavallinen kansa ruokaili lattialla istuen, varakkaammat omaksuivat roomalaisilta tavan syödä makoillen divaaneilla.

Ruokavalion perustana olivat leipä ja puuro. Leivän tärkeydestä kertoo se, että hepreankielessä sana leipä (lechem) tarkoitti myös ravintoa. Rikkaat söivät vehnä- ja köyhät ohraleipiä. Pavut, herneet ja linssit kuuluivat luonnollisesti ruokavalioon, samoin pähkinät. Erilaisia kasviksia syötiin paljon, vaikkei niitä arvostettu yhtä paljon kuin lihaa.

Lihansyönti oli ylellisyyttä ja sitä säätelivät kosher-määräykset. Kaanainmaassa syötiin usein kalaa ja lintuja. Linnuista syötiin etenkin kyyhkyjä, viiriäisiä ja peltopyitä. Tärkeimpiä kasveja olivat viiniköynnökset ja oliivipuut, myös viikunoita, granaattiomenia ja taateleita kasvatettiin paljon.
  
Maata kuitenkin kiusasivat usein nälänhädät, sodat ja katovuodet aiheuttivat kurjuutta. Ihmiset kärsivät raudan sekä A- ja C-vitamiinien puutteesta. Monien ihmisten ruokavalio koostui lähinnä viljasta, oliiviöljystä ja viinistä. Ylemmässä luokassa toki syötiin toisin. Köyhille tyypillistä ruokaa olivat heinäsirkat, Talmud tuntee syötäviä heinäsirkkoja 800 lajia. Niitä kastettiin hunajaan tai jauhettiin ja niistä tehtiin (katkarapuleivonnaisilta maistuvia) kakkusia.

Kirjan toiseen osaan on koottu ruokaohjeita. Ohjeissa on käytetty vain puhtaita eläimiä, ja niissä käytetään enimmäkseen sellaisia aineita kuin Raamatun aikana käytettiin. Reseptejä on mukautettu kuitenkin hieman Suomen oloihin sopiviksi. Kirja on kauniisti kuvitettu, mutta kaipaisin silti lisää kuvia reseptiosioon.

Reseptit ovat aika pelkistettyjä, ihan aloittelijan ei kannata aloittaa näillä ohjeilla. Resepteistä Faaraon pinaattikeitto ja Jaakobin linssikeitto ovat sieltä tutuimmasta päästä. Toisaalta kylmä jogurtti-rusinakeitto on jo vähän erikoisempi. Leipäresepteistä muutama siirtyy kokeiltavaksi omaan reseptivihkoon (eli tietokoneelle Reseptit nimiseen kansioon). Pääsiäistä ajatellen mukana on myös muutama kiinnostava lammasohje.


”Parempi vihannesvati ja ystävien seura
 kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet.”
 (Sananl. 15:17.)

29. maaliskuuta 2015

Kultamuna

Donna Leon


Otava, 2015

Alkuteos: The golden egg

Suomentaja: Kaija Sivill


Edellisen Donna Leonin lukemisesta onkin jo jonkun aikaa, joten ilahduin kun bongasin tämän kirjastosta. Näiden lukeminen on ilahduttavan kotoisaa ja tuttua. Kultamuna on Donna Leonin Guido Brunetti -dekkareista jo 22. Oli ihana taas sukeltaa Donna Leonin maailmaan. Odotin kirjalta etenkin sitä, että pääsen kurkistamaan Brunettien lämminhenkistä perhe-elämää, tunnelmoimaan romanttista Venetsian kuvausta ja seuraamaan Brunettia, kun hän melankolisen filosofoivaan tapaansa ratkoo rikoksia apunaan työtoverinsa upea signorina Elettra ja uskollinen Vianello. Herkulliset ruokakuvaukset ilahduttavat myös.

Brunettin vaimo Paola kuulee paikallisen pesulan kuuron apumiehen kuolleen. Hän tajuaa, ettei edes tiedä miehen nimeä, vaikka on nähnyt tätä usein. Brunetti lupaa vilkaista asiaa rauhoittaakseen Paolaa. Mies, nimeltään Davide, on kuollut lääkkeiden yliannostukseen. Kummallisen asiasta tekee se, että Davidea ei löydy mistään virallisesta järjestelmästä. Daviden äiti väittää, että tämän henkilökortti ja muut paperit hävisivät jokin aika sitten heille tehdyn murtovarkauden aikana. Koska Davidea ei voi haudata, ellei voida todistaa, kuka hän oli, alkaa Brunetti tutkia asiaa. Hänen epäilyksensä kuitenkin heräävät, koska Daviden äiti käyttäytyy salailevasti ja yksi Venetsian vaikutusvaltaisista suvuista näyttää sekaantuneen asiaan.

Tällä kertaa Leon ei ole kirjoittanut mukaan laajaa rikollis- tai lahjontavyyhteä. Juoni on keskimääräistä yksinkertaisempi ja jäntevämpi. Se keskittyy muutamien keskeisten henkilöiden ympärille. Psykologinen kuvaus on onnistunutta ja Leon onnistuu yllättämään lukijan muutamaan otteeseen. Kirja on nimetty kekseliäästi, vaikka tajusin vasta lopussa, miksi kirjan nimi on Kultamuna.



Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä



27. maaliskuuta 2015

Kuiskauksia haudan takaa

Charlaine Harris


Gummerus, 2015


Alkuteos: Grave sight

Suomentaja: Sari Kumpulainen


Kun Harper Connelly oli 15-vuotias, häneen iski salama. Seurauksena hän sai erikoisen kyvyn aistia ruumiita. Hän tietää aina, milloin lähestöllä on kuolleita ja voi kertoa milloin ja miten he kuolivat sekä voi nähdä välähdyksen siitä, millaisia heidän viimeiset hetkensä olivat. Nyt Harper etsii työkseen kuolleita velipuolensa Tolliver Langin kanssa.

Harper ja Tolliver on kutsuttu pieneen Sarnen kylään kylään Arkansasiin etsimään nuoren tytön ruumista. Harper löytää ruumiin helposti. Tyttö on murhattu, ja hänen kuolemansa liittyy sotkuiseen valheiden ja kuolemien vyyhtiin, joka alkaa nyt purkautua. Kun tapahtuu vielä uusi murha, joutuvat Harper ja Tolliverkin epäillyiksi. Lisäksi joku selvästi kokee Harperin uhkaksi ja on valmis menemään pitkälle estääkseen Harperia sekaantumasta tapaukseen.

Harperin kyvystä aistia ruumiita olisi ollut kiinnostava lukea enemmänkin, mutta Harper jää etäiseksi hahmoksi. Harper on 24-vuotias, mutta tuntuu paljon nuoremmalta. Osa johtuu hänen hauraudestaan, salaman isku on jättänyt fyysisiäkin vaivoja ja työ on henkisesti raskasta. Lisäksi ihmiset suhtautuvat Harperiin usein vihamielisesti, koska vieroksuvat hänen kykyään tai pitävät häntä huijarina. Tolliver hankkii asiakkaita, neuvottelee keikoista ja maksuista, huolehtii muistakin käytännön asioista ja pitää huolta Harperista. Tolliver ja Harper ovat hyvin läheisiä, koska heillä on ollut vaikea lapsuus ja he viettävät suurimman osan elämästään yhdessä tien päällä. He eivät ole kuitenkaan biologisesti sukua toisilleen ja ovat tutustuneet vasta teini-iässä, kun heidän vanhempansa menivät naimisiin keskenään. Harperin ja Tolliverin suhteessa tuntuu olevan muutakin kuin sisaruksellisia tunteita.

Hämmästyin, että Kuiskauksia haudan takaa on kirjoitettu alun perin vuonna 2005. Arvelin, että se on kirjoitettu ennen hauskempaa ja paremmin kirjoitettua Sookie Stackhouse – sarjaa. Sen sijaan sarjat ovat ilmestyneet yhtä aikaa. En olisi pettynyt tähän kirjaan, jos en olisi aiemmin lukenut Harrisin vamppyyyrikirjoja. Vauhdissa ja elävyydessä tämä jäi jälkeen. Odotin enemmän.  Toisaalta Harper on paljon kulmikkaampi ja synkempi hahmo kuin Sookie, mutta myös kyynisempi ja yksinäisempi. Hänessä on jännä sekoitus avuttomuutta ja vahvuutta.

Kuiskauksia haudan takaa on helppolukuinen, kiva, viihdyttävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos pitää Charlaine Harrisin tyylisistä paranormaaleista kertomuksista. Olen kiinnostunut näkemään, miten Harris kehittää sarjaa eteenpäin. 

25. maaliskuuta 2015

Monoculture : How one story is changing everything

F.S. Michaels

Red Clover, 2011


"It is easy to forget how mysterious and mighty stories are. They do their work in silence, invisibly. They work with all the internal materials of the mind and self. They become part of you while changing you. Beware the stories you read or tell; subtly, at night, beneath the waters of consciousness, they are altering your world." - Ben Okri

Ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita. Tarinat ohjaavat sitä, miten suhtaudumme maailmaan, itseemme ja muihin ihmisiin. Henkilökohtaiset narratiivit kertovat siitä, kuka minä olen, millainen maailma on ja millaisessa vuorovaikutuksessa olen maailman kanssa. Tarinat sisältävät piilotettuja rakenteita, jotka ohjaavat elämäämme. Omat tarinamme eivät synny tyhjiössä, vaan kontekstissa suurempiin kulttuurisiin tarinoihin. Maailmamme koostuu tarinoista. Joskus yksi tarina dominoi kulttuuria ja luo monokulttuurin, jossa muut tulkinnat jäävät syrjemmälle. Yleensä nämä tarinat ovat meille niin tuttuja, ettemme huomaa niitä, vaan ne vaikuttavat meihin alitajuisesti. Keskiajalla dominoivana kulttuurina oli uskonto, 1600-luvulla elettiin luonnontieteiden tutkimuksen läpimurtoa ja tieteellinen ajattelu valtasi alaa. Nykypäivänä vallassa on taloudellinen tarina (economic story).

Taloudellinen tarina ei tarkoita vain puhetta rahasta ja ahneudesta. Siinä kuitenkin nähdään maailma markkinoina, jossa kaikki arvotetaan. Ihmistä ei nähdä osana yhteisöä, vaan yksilönä, jonka on lisättävä arvoaan, brandattava itsensä ja kilpailtava muiden kanssa. Kaikesta puhutaan taloudellisin termein. Esimerkiksi luonto nähdään resurssina, jota on säästettävä, jotta sitä voidaan paremmin hyödyntää pidemmällä aikavälillä. Sama tapa puhua siirtyy mm. hyväntekeväisyysjärjestöihin, kirjastoihin ja koulutukseen. Taloudellisen tarinan monokulttuuri valtaa yhä alaa ja vaikuttaa kulttuuriin monilla eri aloilla ja muuttaa paitsi ihmisten ajattelutapaa, myös heidän elämäänsä. Tässä monokulttuurissa ihmiset menettävät arvojen moninaisuuden ja kykynsä ilmaista itseään ei-taloudellisin termein.

F. S. Michaelsin Monoculture : How one story is changing everything on taitava analyysi yhteiskunnassa vaikuttavista asenteista. Kirja on kevytlukuinen ja oivaltava. Michaels havainnollistaa näkökohtiaan näppärästi ja lukiessani vuoroin ihastelin kirjoittajan tarkkanäköisyyttä ja vuoroin ajattelin näkökulman olevan hieman yksipuolinen. Michaelsin ydinsanomaa ei ole helppo esittää lyhyesti. Lukiessa kirja aukeaa hyvin. Lopussa Michaels antaa hieman toivoa ja painottaa, että dominoiva tarina, ei ole ainoa tarina ja me voimme valita, miten muokkaamme omaa tarinaamme.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

23. maaliskuuta 2015

Elämä kuntoon 5:2 – metodilla eli kuinka vallankumouksellinen 5:2-malli voi vaikuttaa terveyteesi, toimeentuloosi ja onnellisuuteesi

Emma Cook


WSOY, 2014


Alkuteos: 5:2 your life – How the revolutionary 5:2 approaach can transform your health, wealth and happiness

Suomentaja: Annika Eräpuro


Michael Mosleyn vuonna 2012 lanseeraama 5:2 – dieetti on tämän hetken trendidieetti. Itse en ole sitä kokeillut, mutta idehan on se, että kahtena päivänä viikossa syödään vain 500 kaloria (miehet 600) eikä paastopäiviä ei pidetä peräkkäin. Muuten eletään normaalisti. Guardian-lehden toimittaja ja freelancer-journalisti Emma Cook kokeili dieettiä ja ihastui. Hän päätti kokeilla 5:2 – metodia muuhunkin toimintaansa ja ”viiskakkosti” perheensä elämän. Muutoksia tehtiin kahdeksalla eri elämänalueella. Niihin kuuluivat: kuntoilu, talous, juominen, aikaansaaminen, ruutuaika, parisuhde, huolet ja ympäristö. Kun dieettipäiviä on näin paljon, ne menevät tietenkin päällekkäin. Viikossa oli yksi täysin vapaa päivä, jolloin ei ollut metodin aiheuttamia rajoituksia. Emma Cook koki tämän hyväksi tavaksi muuttaa elämäänsä. Sarja pieniä muutoksia, mutta mistään ei tarvinnut luopua kokonaan.

Kirja antaa jokaiseen kohtaan selkeät seitsenaskeliset ohjeet. Mukana on vinkkejä, tutkimustietoa ja kirjoittajan ja muiden metodia kokeilleiden henkilökohtaisia kokemuksia. Cook on myös haastatellut monia eri asiantuntijoita, joiden ohjeita hän on käyttänyt harjoitusten muodostamiseen. Kirjan ohjeita voi kukin räätälöidä itselleen sopiviksi, mutta opas on kirjoitettu vahvasti Cookin näkökulmasta. Ainakin omat elämäntapani eroavat huomattavasti tämän lontoolaisen kolmen lapsen äidin arjesta.

Elämä kuntoon 5:2 – metodilla on ihan hyvä opas elämänhallintaan, mutta tuskin lähtisin itse seuraamaan sen ohjeita, vaikka monet niistä ovat ihan järkeviä ja myös ennestään tuttuja.

***** 
Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

31. Elämäntaito- tai self-help-kirja

Ketjureaktio

Fredrik T. Olsson


Tammi, 2014


Alkuteos: Slutet på kedjan

Suomentaja: Anne Nurmi

Ruotsalainen kryptologi siepataan ja muilutetaan supersalaisen organisaation päämajaan Alpeille ratkaisemaan mystistä koodia. Jollei hän selvitä arvoitusta, koko maailma tuhoutuu. Apunaan hänellä on nuori sumerinkielen tutkija, joka on niin ikään kaapattu.

Ketjureaktio on melko raskassoutuinen ja ikävystyttävä trilleri. Arvoitusjännäriksi  lukijalle jaetaan tässä tietoa liian vähän. Lopussa monet juonen pätkät jäävät auki. Kirjan lukemiseen kului pitkä aika, koska pääsin keskimäärin puoli lukua eteenpäin ennen kuin huomioni herpaantui ja siirryin vaihteeksi lukemaan / tekemään jotain muuta.

22. maaliskuuta 2015

Hyvä aviomies

Liane Moriarty


WSOY, 2014


Alkuteos: Husband’s sectet

Suomentanut: Helene Bützow


Sydneyläisessä keskiluokkaisessa esikaupungissa kolmen elämänsä solmukohdassa olevan naisen tiet risteävät. Menneisyyden salaisuudet vaikuttavat nykypäivään ja kaikkien on valittava, miten toimia uudessa tilanteessa. Lopulta kenenkään elämä ei ole ennallaan.

Cecilia hoitaa täydellisesti kotinsa, työnsä, kolme tytärtään ja miehensä Jean-Paulin. Järjestelmällisyys ja tehokkuus ovat nousseet Cecilian tavaramerkiksi hänen ystäväpiirissään. Lisäksi Cecilia tekee vapaaehtoistyötä tyttöjen koululla ja on Australian 11. menestynein Tupperware-myyjä. Kaikki Cecilian elämässä on hienosti, kunnes Cecilia löytää vanhojen asiakirjojen joukosta kirjeen mieheltään. Kuoreen on kirjoitettu: ”avattava vasta kuolemani jälkeen”. Jean-Paul on kuitenkin elossa ja reagoi oudosti Cecilian soittaessa ja kysyessä kirjeestä. Hän kieltää Ceciliaa avaamasta kuorta. Hiukan asian kanssa tuskailtuaan Cecilia tietenkin avaa kirjeen. Se paljastaa järkyttävän salaisuuden Jean-Paulin menneisyydestä ja sekoittaa Cecilian hyvin järjestetyn elämän.

Tessin avioliitto on ajanut yllättäen karille. Tess nappaa mukaan poikansa ja lentää äitinsä luokse Sydneyyn. Tess laittaa poikansa St. Angelaan, pieneen katoliseen kouluun, jota myös Cecilian lapset käyvät. Koulun liikunnanopettaja on Tessin entinen poikaystävä. Koulun kanslistina työskentelee Rachel, jonka tytär on murhattu 28 vuotta aiemmin. Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni. Rachelilla on etäinen suhde poikaansa ja hän suhtautuu kylmästi miniäänsä, mutta hän rakastaa pojanpoikaansa. Jacob on ainoa ilo hänen elämässään ja nyt poika on muuttamassa vanhempineen New Yorkiin.

Liane Moriartyn Hyvä aviomies on kirja syyllisyydestä ja anteeksiannosta, vastuusta ja vaikeista valinnoista. Se nostaa esiin kysymyksiä siitä, mitä olisimme valmiita tekemään rakkaidemme puolesta ja kuinka pienistä sattumista elämämme suunta voi muuttua.

Jos tässä on jotain, mistä en pitänyt niin se oli alkupuolen kuvaus Cecilian täydellisyydestä ja hänen esikaupunkilaisrouvan elämästään. Vaikea tuntea sympatiaa ihmistä kohtaan, jonka elämän musertumisesta kertovat seesam-öljypullon vuotaminen muuten täydellisen puhtaassa ruokakomerossa ja pienten asioiden (tyttären jumppatossut yms.) unohtelu muutaman päivän ajan. Myöskään Tessin avio-ongelmat eivät kauheasti jaksaneet kiinnostaa. Niillä ei ollut mitään kunnon yhteyttä juoneen, vaikka asetelma olisi ollut ihan mielenkiintoinen, ei siitä oikein saanut otetta. Nämä olivat kuitenkin pieniä närästyksen aiheita muuten oikein hyvässä kirjassa.

Olen vähän kahden vaiheilla siinä, kutsuisinko tätä chick-litiksi, kirja seurailee osittain genrelle tyypillisiä rakenteita, mutta etenkin loppupuolella kirja muuttuu tummempisävyiseksi. Alussa kestää turhan pitkään, että tapahtumat lähtevät kunnolla käyntiin ja saamme tietää, mitä Cecilian löytämässä kirjeessä lukee. Kirja on kuitenkin vauhdikas ja helppolukuinen ja juoni on vetävä ja koukuttava. Vasta loppupuolella painetaan kaasua ja tapahtumat etenevät nopeasti. Kirjan loppu onkin kiinnostava ja surullinen, mutta antaa kuitenkin toivoa tulevasta.

Suosittelen hiljaisten sunnuntai-iltojen varalle, kun ei halua tuhlata aikaansa silkkaan höttöön, muttei jaksa toisaalta jaksa lukea mitään turhan vakavaakaan.



21. maaliskuuta 2015

Berliini - savuinen kaupunki

Jason Lutes


Like, 2008

Alkuteos: Berlin: bleierne Stadt

Suomentanut: Hannu Tervaharju



Berliini: savuinen kaupunki on Jason Lutesin Berliini-trilogian toinen osa.


Savuinen kaupunki jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa Kivinen kaupunki jäi. Ajallisesti ollaan hypätty eteenpäin noin kuukausi, vapunpäivästä kesäkuuhun 1929. Tämä osa on tunnelmaltaan kireämpi ja juoni etenee intensiivisemmin. Poliittiinen ilmapiiri muuttuu yhä epävakaammaksi, työttömyys lisääntyy ja sarjakuvan sivuilla ihmiset ottavat yhteen aggressiivisemmin.

Edellisestä osasta tutut Marthe Müller ja Kurt Severing ovat tässäkin mukana. Kurt on yhä turhautuneempi ja voimattomampi poliittisten muutosten edessä. Marthe taas pakenee Berliinin kuuluun dekadenttiin elämänmenoon. Taustalla soi Jazz ja Yhdysvalloista saapunut bändi lisää tarinansa Berliinin elämänkohtaloiden taidokkaaseen mosaiikkiin.

Vastakohtana näille  yläluokkaisemmille juhlille seurataan myös muita henkilöitä. On juutalainen kauppiasperhe, romunkerääjä Pavel ja kodittomaksi jäänyt nuori Silvia. Lisäksi mukaan tulee melkoinen joukko kaupunkilaisia, joiden tarinat valoittavat tapahtumia eri puolilta. Tapahtumat päättyvät syyskuussa 1930 vaaleihin, joissa kansallissosialistit nousivat Saksan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Juonen kuljetus on tasaista ja kiirehtimätöntä olematta verkkaista. Lukijana ei ehdi kyllästyä tai herpaantua, sillä koko ajan tapahtuu jotain. Sarjakuvan henkilöt saavat lisää syvyyttä ja elävyyttä. Pidin paljon jo trilogian ensimmäisestä osasta, mutta Savuinen kaupunki pistää vielä paremmaksi.

18. maaliskuuta 2015

Maailmanlopun tyttö

Virginie Despentes



Like, 2012


Alkuteos: Apocalypse bébé

Suomentanut: Einari Aaltonen


Ranskalaisen Virginie Despentesin Maailmanlopun tyttö on kiinnostava, kriittinen ja provokatiivinen ajankuvaus ja ajatuksia ravisteleva ja ankaran rosoinen yhteiskuntasaatiiri.

Lucie Toledo on hiirulaismainen ja työhönsä tympääntynyt yksityisetsiä. Hänen työnsa on seurata teinejä. Eräänä päivänä Lucien varjostaessa Valentine Galtania hän kadottaa tytön metrossa. 

Valentine on varakkaan mutta ongelmaisen perheen tytär. Isä on kirjailija ja itsekeskeinen naistenmies, joka ei halua ajatella ikäviä asioita kuten hankalaa tytärtään. Valentinen äiti on jättänyt perheensä pian tytön syntymän jälkeen ja Valentinen kasvatus on jäänyt suurelta osin dominoivan isoäidin harteille. Juuri isoäiti on palkannut etsivätoimiston seuraamaan tyttöä. Lucie määrätään jatkamaan tapauksen parissa ja etsimään Valentine. Työpaikkansa puolesta pelkäävä Lucie ei uskalla kieltäytyä, vaikkei ole aiemmin hoitanut katoamistapauksia. Hän hankkii avukseen Hyeenan, legendaarisen väkivaltaisen naisetsivän.

Tapauksen tutkinta kuljettaa Lucieata ja Hyeenaa ympäri Pariisia ja Barcelonaa. Varsinaista etsiväntyötä tärkeämmäksi nousevat erilaiset ihmiset, joihin Lucie ja Hyeena törmäävät. Despentes suomii tinkimättömän suorasukaisesti ranskalaisen (tai ylipäätään eurooppalaisen?) yhteiskunnan epäkohtia.

16. maaliskuuta 2015

Yötä ei voi vastustaa


Delphine de Vigan


WSOY, 2013


Alkuteos: Rien ne s'oppose à la nuit

Suomentanut: Kira Poutiainen


Yötä ei voi vastustaa on kaunokirjallinen muistelmateos. Delphine de Vigan kirjoittaa äidistään. De Vigania ajaa pakottava tarve selvittää, miten hänen kauniista ja varautuneesta äidistään, hauskasta ja älykkäästä Lucilesta tuli surullinen ja kärsivä nainen, joka ei jaksanut elämäänsä. Kirja rakentuu de Viganin muistoille ja hänen tekemälleen taustatutkimukselle. Aukot on täytetty fiktion keinoin. De Vigan on luokitellut kirjan romaaniksi, ei muistelmateokseksi. Kyseessä on Delphine de Viganin totuus äidistään.

Delphine de Viganin äiti teki itsemurhan vuonna 61-vuotiaana. Äidin kuolema ajoi de Viganin
kirjoittamaan äitinsä elämästä.  Hän muistelee Lucilen elämää, haastattelee sukulaisia ja käy läpi vanhoja papereita, videoita ja valokuvia ja yrittää ymmärtää, miksi Lucile päätyi ratkaisuunsa.

Kirjassa hän yrittää ymmärtää Lucilen elämää ja kuolemaa. Samalla tämä on kirja Delphine de Viganista itsestään. Hänen surutyöstään, kirjan kirjoittamisesta ja perheen traumojen työstämisestä. Kirjan kirjoittaminen oli raskas prosessi ja de Vigan miettii usein omia motiivejaan kirjan kirjoitamiseen ja oikeutustaan siihen. Hänhän paljastaa asioita myös muiden ihmisten, erityisesti sisarensa Manonin ja äitinsä sisarusten, taustasta.

Yötä ei voi vastustaa on herkästi kirjoitettu kertomus tuskallisista asioista. De Vigan puhuu rehellisesti äitinsä mielenterveysongelmista, suvussa tapahtuneista itsemurhista ja muista tragedioista, joista on vaiettu pitkään.