29. marraskuuta 2013

Risto Räppääjä ja kaksoisolento

Sinikka Nopola & Tiina Nopola


Tammi 2013

Kuvittanut: Christel Rönns

Nelli huutaa Ristolle ikkunasta, mutta tämä vain jatkaa matkaa kuin ei kuulisikaan. Rauha jättää Riston kotiin kauppaan lähtiessään ja kenet hän näkeekään kaupan karkkihyllyllä ellei Ristoa, joka ei ole Rauhasta tietääkseenkään. Herra Lindberg pyytää Ristoa kalaan, mutta tämä ei saavukkaan paikalle. Samalla kun muut ihmettelevät, mikä Ristoa vaivaa, ihmettelee Risto heidän syytöksiään. Kun selviää, että kaupungissa on Riston kaksoisolento, ei Riston olo helpotukkaan. Tuntuu kammottavalta, että joku muistuttaa häntä niin paljon. Niinpä Riston ja Nellin on alettava tutkia oudon pojan arvoitusta. Poika tuntuu hermostuttavan myös Rauha-tätiä, joka alkaa käyttäytyä omituisesti.

Minusta sarjan edellinen kirja Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli oli hieman väsähtänyt, joskin hyvin kirjoitettu kirja. Kaksoisolennossa Nopolat ovat taas hyvässä vauhdissa. Kevyellä otteella kirja käsittelee ennakkoluuloja sekä anteeksiantamista ja -saamista sekä sitä, miten ihmisten väliset ristiriidat vaikuttavat laajalti myös muihin ihmisiin.

Laatulastenkirjallisuutta. Naurattaa aikuistakin.

Kirjan kuvitus on varsin hauska. Mukana kuvissa kuikuilee jatkuvasti Tarzan (jonka bongaamisesta tuli ihan oma huvinsa), jolla ei ole mitään tekemistä juonen kanssa.



28. marraskuuta 2013

Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava

Kai Ekholm


Atena, 2013


Kansalliskirjaston ylikirjastonhhoitajan Kai Ekholmin esikoisdekkarin tapahtumat alkavat kirjailijan omalta työpaikalta. Kansalliskirjastosta löydetään kuollut tyttö. Kirjoista kasatun jatulintarhan keskellä lepäävä ruumis on balsamoitu jo puoli vuosisataa aiemmin. Yksityisetsivät Kalju ja Kihara kutsutaan apuun ja he alkavat selvittää kuka on tuonut tytön kirjastoon ja miksi?

Tytön arvoituksen selvittäminen vie etsiväkaksikon toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin asti. Kirjaston arvoitus laajenee kysymykseksi sotarikoksista ja syyllisyydestä.

Hyvin kirjoitettu ja yllättävän hauska kirja. Kirjallisuusviitteitä mukana on tietysti paljon. Ekholmin tapa leikitellä sanoilla vie välillä huomion pois itse juonen tapahtumista. Loppua myöten Ekholm kerää mukaan hieman liikaa erilaisia elementtejä ja toimintakohtaukset eivät aina täysin toimi.

Erittäin mielenkiintoinen esikoiskirja! Toivottavasti näitä tulee vielä lisää.



20. marraskuuta 2013

Mad About the Boy

Helen Fielding


Otava, 2013

Suomentaja: Annika Eräpuro


Bridget Jones on palannut! Sarjan kolmas osa on astetta vakavampi kuin sarjan aiemmat osat. Bridget on viisikymppinen leski, jolla kaksi pientä lasta. Kuollessaan Mark Darcy on jättänyt Bridgetin taloudellisesti vakaaseen asemaan niin, ettei työstä tai taloudellisista pulmista tarvitse stressata. Silti perhe-elämän koossapito vie onnettomuusalttiin Bridgetin kommelluksesta toiseen.

Ystäviensä patistelemana Bridget palaa sinkkumarkkinoille. Se ei tietenkään käy ihan helposti, mutta lopulta Bridget tapaa Twitterissä  29-vuotiaan Roxterin, jota alkaa tapailla. Lasten koulussa on myös uusi miesopettaja, johon Bridget törmää tämän tästä ja jonka turhan jäykät tavat ärsyttävät Bridgetiä tavattomasti.

Pidin kovasti tästä kirjasta. Se oli hauska, vauhdikas ja taitavasti kirjoitettu, vaikkakin loppu oli varsin ennalta-arvattava. 


15. marraskuuta 2013

Muutama syksyn aikana luettu kirja


1. Heleena Lönnroth: Salaisuus eli Sinisen motelli

Dekkari seksuaalisesta hyväksikäytöstä hengellisessä yhteisössä ja siitä, mitä tapahtuu uhrien lähtiessä hakemaan kostoa. Mukana joitain yllättäviä juonenkäänteitä, mutta muuten rankan aiheen käsittely jää kömpelöksi. Hyvä arvostelu täällä.

2. Sari Järn: Hiirestä puumaksi

ABC-kirja keski-ikäiselle naiselle. Kirjaa voi lukea joko elämäntaito-oppaana tai huumorina. Itseen ei oikein iskenyt. Lukukokemus jäi valjuksi. Kiva arvostelu täällä.

3. Maria Björk: Poika

Finlandia Junior -ehdokas. Makke tietää jo pienenä olevansa poika, vaikka on syntynyt tytön ruumiiseen. Björk tavoittaa erittäin uskottavasti nuoren pojan äänen. Hyvä arvostelu täällä.

4. Minna Lindeberg & Linda Bondestam: Aimo ja Unto

Kiinnostava ja kaunis lastenkirja, joka viehättää aikuisiakin. Ehkä jopa enemmän aikuisia kuin lapsia? Aiheita ovat rakkaus, vanheneminen ja masentuneisuus. Hyvä arvostelu täällä.

5. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Yksi parhaista dekkareista, joita olen vähään aikaan lukenut. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Tallinnaan. Toompean linnoituksessa vieraileva ritari murhataan raa'asti ja selittämättömästi. Kenellä olisi ollut motiivi murhaan? Uhri ei näyttänyt tuntevan ketään kaupungissa. Oikeusvoudin apuna toimivalla apteekkari Melchiorilla on edessään visainen pulma ja pian alkaa kiusallisesti näyttää siltä, että murhaaja kuuluu kaupungin merkkimiehiin. Kirjassa sekoittuvat historiallinen romaani ja klassinen dekkari pätevästi. Hyvä arvostelu täällä.