11. elokuuta 2013

Orjan kirja

Heli Slunga


WSOY, 2012



”Orjan kirja” on säälimätön, röyhkeä runokokoelma, jossa jaellaan sekä ruoskaniskuja että rakkaudentunnustuksia kenelle tahansa – maksusta ja maksutta. 
Heli Slunga (s. 1982) tunnetaan kaksi runokokoelmaa julkaisseena kirjailijana, kolumnistina ja esiintyvänä taiteilijana. Hänen runojaan on käännetty useille kielille. Hän sijoittui toiseksi J. H. Erkon runokilpailussa vuonna 2007.

Olin katsomassa kirjallisuusillassa, jossa Heli Slunga oli esiintymässä. Muiden (keski-ikäisten, miespuolisten) esiintyjien joukossa Heli Slunga oli kuin harakka varpusparvessa. Runoilijan olemus on tarkoituksellisen huomiota herättävä ja olemuksen sekä puheiden on tarkoitus provosoida kuulijaa. Tämä kaikki näkyy myös Slungan runoissa. Kuin harakka on Slunga kerännyt kokoelmaan erilaisia kiiltäviä helyjä. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat vahvan kokonaisuuden.

En ole lukenut kovinkaan paljon runoja. Niiden analysointi tuntuu aina vaikealta. On yleensä mahdoton kirjoittaa auki tunnekokemus, jonka runo jättää jälkeensä. ”Orjan kirja” tuskin jättää ketään kylmäksi. Runot jäävät mieleen pitkäksi aikaa.


Aiemmat runokokoelmat:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti