31. toukokuuta 2013

Sivullinen


Albert Camus



Seven, 2010


Alkuteos: L’étranger  (1942)


Suomentaja: Kalle Salo




”Äitini kuoli tänään. Tai ehkä eilen. ” Albert Camusin ”Sivullinen” alkaa yhdellä kaunokirjallisuuden tunnetuimmista avauksista. Romaani kertoo nuoresta miehestä, jonka elämää leimaa välinpitämättömyys maailmaan kohtaan. Mikään ei kosketa häntä. Kun Meursaultin äiti kuolee, hän suhtautuu siihen kuin mihin tahansa velvollisuuteen, joka on hoidettava asiallisesti pois alta. Tämän jälkeen Meursault jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan. Jo seuraavana päivänä hän tapaa naisen Marien, jonka kanssa aloittaa suhteen. Hän suostuisi menemään naimisiin, jos Marie haluaisi, mutta myöntää tälle, että vastaisi samoin kenelle tahansa tytölle, joka olisi hänen tilallaan. Hän ystävystyy naapurinsa Raymondin kanssa siksi, että Raymond tuntuu sitä haluavan. Hänen reaktionsa kaikkeen on: ”miksi ei, eipä sillä ole väliä.”  Samalla välinpitämättömyydellä, lähes sattumalta, hän ampuu miehen.

Toisessa osassa Meursault on tutkintovankilassa. Vankila-aikaansa ja oikeudenkäyntiinsä hän suhtautuu tunteettoman neutraalisti osoittaen välillä akateemista mielenkiintoa prosessia kohtaan. Hänen tasapainonsa järkkyy vain hetkellisesti, kun hän kuolemantuomion käytäntöön panoa odotellessaan raivostuu yrittäessään selittää ajatuksiaan vankilan papille.

Meursaultin sivullisuus saa muut ihmiset varpailleen. Kyllä, hän on syyllinen käsittämättömään murhaan, mutta se ei ole syy, joka saa ihmiset vierastamaan häntä. Ihmiset ovat valmiit näkemään Meursautin hirviönä. Tämä kuitenkaan ei tahdo aiheuttaa hankaluuksia tai mielipahaa muille. Hän ei vain oikein käsitä sitä, miten ihmiset toimivat. Meursaultin asenne hämmentää muita ihmisiä. Oikeudenkäynnissäkin käsitellään vähemmän murhaa kuin sitä, ettei hän itkenyt äitinsä hautajaisissa. Kirja osoittaa selvästi, että oikeus ei ole neutraali, vaan se on riippuvainen ihmisistä, jotka sitä toteuttavat.

Henkilönä en pitänyt Meursaultista. Hänen tilallaan voisi olla kuitenkin kuka tahansa muu ulkopuolinen ihminen, jota muut eivät ymmärrä, ja jonka sen takia joutuu ihmisten vieronnan uhriksi.

 Meursault tarkkailee ulkopuolisen katsein yhteiskunnan absurdiutta. Meursaultin merkittävin ominaisuus on hänen rehellisyytensä. Hän ei suostu valehtelemaan tai esittämään tunteita, joita ei tunne, pelastaakseen itsensä giljotiinista. Albert Camus sanoikin, että: ” Sivullinen onkin pohjimmiltaan teos miehestä, joka ilman sankarin elkeitä on valmis kuolemaan totuuden puolesta."

29. toukokuuta 2013

Leviatan

Paul Auster

Tammi / Keltainen kirjasto, 1994


Alkuteos: Leviathan, 1992

Suomentanut: Jukka Jääskeläinen




Paul Austerin "Leviatan" on kirjailijan kertomus kirjailijasta, joka kirjoittaa toisesta kirjailijasta. "Leviatanin" päähenkilö Peter Aaron on amerikkalainen kirjailija, menestynyt muttei nerokas. Peter Aaron kirjoittaa kirjaa ystävästään kirjailija Benjamin Sachsista, joka on kuollut räjäytettyään itsensä tienvierellä Wisconsinissa.

Peter Aaron alkaa kirjoittaa ystävästään tämän kuoltua; hän muistelee ja yrittää ymmärtää, mitä tämän elämässä oli tapahtunut. Benjamin Sachs oli aina kahdesta miehestä idealistisempi ja kiihkeämpi. Hänen pettyessään maailmaan oli pudotus sitäkin dramaattisempi. Elämänsä aikana Benjamin Sachs kirjoitti valmiiksi vain yhden romaanin. Peter Aaron on aina ihaillut ystäväänsä ja uskonut, että jos tämä vielä kirjoittaisi, tuloksena voisi olla jotain suurta.

Aaron ja Sachs ovat erovaisuuksistaan huolimatta hyviä ystäviä. Toinen on järkevä, sopeutuvainen ja vastuuntuntoinen ja toinen impulsiivinen, karismaattinen ja idealistinen. Miehet tutustuvat toisiinsa nuorina kirjallisuusillassa, johon ei saavu ketään muita. Siitä alkaa ystävyys, joka kestää lopun ikää huolimatta siitä, että elämä vie heitä eri suuntiin ja välillä kuluu pitkän aikaa yhteydenpidon välillä.

Benjamin Sachs kirjoitti ainoan kirjansa vankilassa kieltäydyttyään lähtemästä sotimaan Vietnamiin. Myöhemmin hän elättää itsensä kirjoittamalla lehtijuttuja ja esseitä. Ajan kuluessa ilmapiiri Yhdysvalloissa muuttuu ja Sachs huomaa, että hänen ajatuksilleen on ilmassa entistä vähemmän vastakaikua. Pettyneenä yhteiskuntaan ja itseensä Sachs syöksyy olemassaolon kriisiin, jonka seurauksena hän eroaa vaimostaan Fannystä ja pakenee yksinäisyyteen. Myöhemmin hänestä tulee hiukan pateettinen anarkisti, joka kulkee pitkin Yhdysvaltoja räjäyttelemässä Vapaudenpatsaan kopioita.

Kirjan pääteemana on vapaus. Vapaus voi olla kaoottista ja vaarallista, mutta se on taistelemisen arvoista.Vapaudenpatsas edustaa amerikkalaisia arvoja: demokratiaa, vapautta ja tasa-arvoa. Benjamin Sachs haluaa herättää ihmiset huomaamaan, että näitä arvoja ei toteuteta Amerikassa käytännössä. Railo ideaalin ja käytännön välillä on liian suuri.  Benjamin Sachs varoo aina aiheuttamasta vaaraa ihmisille, ainoa ihminen, jonka hän terroristin urallaan tappaa on hän itse. Hänellä ei ole myöskään suurta sanomaa, jota välittää ihmisille teoillaan. Hän haluaa amerikkalaisten heräävän ja katsovan itseensä sekä tekemään jotain asioille, jotka eivät ole kunnossa.

 "Leviatanin" juonesta on vaikea kertoa, tapahtumia ja ihmisiä on paljon. Ensin kirjaan oli hiukan vaikea päästä mukaan, mutta alkuun päästyäni luin innokkaasti ja pidin kirjasta koko ajan enemmän. Pari kertaa oli lukeminen keskeytettävä ja palattava takaisin, jotta pysyi varmasti mukana tarinan yksityiskohdissa, joita on paljon. Juonta tärkeämmäksi nousee Paul Austerin tapa keriä auki henkilöhahmonsa ja paljastaa heidän toimiensa takana olevat monisyiset motiivit.

Erittäin kiinnostava kirja. Suosittelen.









27. toukokuuta 2013

Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki : velvollisuustanssi kuoleman kanssa

Kurt Vonnegut


Tammi, 2012


Alkuteos: Slaughterhouse five, or the children's crusade (1969)

suomentanut: Juhani Jaskari




Kurt Vonnegut, Jr. syntyi 1922 Indianapoliksessa Indianassa amerikansaksalaiseen perheeseen. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat menestyneitä arkkitehtejä, ja perhe oli hyvissä varoissa kunnes 30-luvun lama ja lisääntynyt saksalaisvastaisuus vähensivät perheen tuloja. Kurt Vonnegutin äiti ei koskaan toipunut taloudellisen muutoksen aiheuttamasta masennuksesta. Kun Kurt Vonnegut oli 22 , sai hän kuulla äitinsä kuolleen lääkkeiden yliannostukseen äitienpäivänä 1944. Perheeseen kuului kaksi muuta lasta vanhempi veli Bernand ja  sisar Alice. Alicen kuoltua nuorena adoptoi Vonnegut kolme Alicen lapsista.

Kirjoittamisen Vonnegut aloitti lukiossa kirjoittamalla kolumneja koulun lehteen. Lukion jälkeen hän opikeli kemiaa Cornellissa ja toimi yliopiston lehdessä päätoimittajana. Sodan jälkeen hän työskenteli Chicagolaisessa uutistoimistossa opiskellessaan samalla antropologiaa yliopistolla. Vonnegutin opinnot jäivät kesken hänen muuttaessaan New Yorkiin. New Yorkin aikanaan hän kirjoitti useita novelleja. Myöhemmin vuonna 1971 Kurt Vonnegutille myönnettiin antropologian M.A. tutkinto, kun Chicagon yliopisto päätti, että hänen novellinsa "Kissan kehto" (Cat's Cradle) sisälsi tarpeeksi antropologista aineitoa käydäkseen tutkielmasta.

"Teurastamo 5" perustuu Vonnegutin omiin sotakokemuksiin. Kurt Vonnegut lähetettiin rintamalle 1944. Hän osallistui Ardennien taisteluun, joutui eroon rykmentistään ja jäi sotavangiksi. Helmikussa 1945 hän oli todistamassa Dresdrenin pommituksia. Nämä kokemukset muokkasivat Vonneguttia kirjoittajana ja tekivät hänestä vakaumuksellinen pasifistin.

"Teurastamo 5" on yksi Kurt Vonnegutin tunnetuimpia romaaneja. Kirjassa ei ole yhtä yhtenäistä juonta, vaan se koostuu erilaisista lyhyistä kappaleista. Kirjassa kertojana toimii kirjailija Yon Yonson, joka kirjoittaa romaania kokemuksistaan toisessa maailmansodassa. Hänen kirjansa tapahtumien keskipisteessä on amerikkalainen sotilas Billy Pilgrim, joka on avuton, epäonninen ja naiivi, eikä oikein ymmärrä tapahtumia ympärillään. Osin tämä johtuu siitä, että Billy Pilgrim on - tai ainakin uskoo olevansa - aikamatkustaja. Billyn olivat kaapanneet avaruusoliot, jotka veivät hänet kotiplaneetalleen, jossa Billy Pilgrim asetettiin näytteille eläintarhaan myös maasta kaapatun näyttelijättären kanssa. Tralfamadoressa, aikakäsitys on erilainen kuin maassa. Aika ei ole lineaarinen jatkumo, vaan kaikki hetket ovat olemassa yhtä aikaa. Billyn sotakokemusten rinnalla seurataan samalla myös hänen elämänsä muita tapahtumia; avioliittoa, uraa optikkona ja hänen aikaansa Tralfamadoressa. 

"Teurastamo 5" on vahvasti sodanvastainen kirja. Epäröin pitkään tarttua tähän kirjaan sen nimen ja aiheen takia. Kirja ei kuitenkaan ole raaka tai ahdistava. Vonnegutilla on pelkistetyn toteava tapa etäännyttää tapahtumat silloinkin, kun esiin nostetaan kammottavia asioita. Vonnegut ei kirjoita ainoastaan vangitsijoidensa julmuudesta, vaan vahvasti esiin nousee Billy Pilgrimin kanssavankien julmuus toisiaan kohtaan.  Kirja näyttää kuinka banaalia sota tekee pahuudesta, kuinka se raaistaa ja epäinhimillistää ihmiset.

Vonnegutin kerronta on absurdian ja mustan huumorin kyllästämää. Pidin tästä kirjasta kovasti. Suosittelen vahvasti.


Kurt Vonnegut

23. toukokuuta 2013

Nemin joukot

Lise Myhre



Uusi Nemi-albumi on ilmestynyt! Ostin tämän eilen ja luin kahdesti kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Yhtä hieno kuin aina.




21. toukokuuta 2013

Ekoloogiset


Cyril Pedrosa


WSOY, 2011

Suomennosvalikoima ranskankielisistä albumeista
Autobio ja Autobio 2.

Suomentanut: Saara Pääkkönen






Ranskalaisen Cyril Pedrosan "Ekoloogiset" sarjakuva-albumi on kooste kahdesta omaelämänkerrallisesta albumista (Autobio & Autobio 2). "Ekoloogiset" sisältää lyhyitä episodeja Pedrosan perheen elämästä keveän (itse)ironisella otteella.

Ekoelämä ei ole aina helppoa. Perheen ekohenkistä elämää hankaloittavat ympäristön ihmiset ja ekoelämän epäloogisuus. Suurimmat vaikeudet syntyvät kuitenkin omasta mukavuudenhalusta ja ympäristöystävällisten tuotteiden kalliiden hintojen aiheuttamasta riesasta. Arkisia ongelmia tuottavat mm. kierrätys, autoilu ja reilun kaupan heppoiset luomupuuvillakassit.

Perheessäkin tehdään kompromisseja, kun isä lipsahtaa ostamaan säilykenakkeja ja äiti päättää alkaa käyttää pesupähkinöitä, jotka jättävät vaatteisiin tahroja. Perheen lapset osallistuvat ekoelämään innolla ja luontevuudella, jota aikuinen voi vain kadehtia. Tikkana lapset myös huomaavat kaikki epäloogisuudet, joihin vanhemmat lipsahtavat. Pedrosa kuvaa nasevasti perhe-elämän arkea ja ihmissuhteita. Sarjakuvan avulla Pedrosa lähestyy aihettaan huumorilla ja oman epätäydellisyytensä hyväksyen.

Minusta "Ekoloogiset" oli ihanan hauska sarjakuva. Osaamatta aivan täsmentää miksi, on minussa Cyril Pedrosan tyylissä ja kerronnassa jotain hyvin ranskalaista. Kirjan kuvitus on ihanan värikäs ja letkeän luonnosmainen. Kuvituksessa on paljon pieniä yksityiskohtia, joista tärkeimpiä Pedrosa korostaa näppärin visuaalisin keinoin.

Pidin kovasti tästä sarjakuvasta ja mielestäni olisi WSOY voinut julkaista "parhaiden palojen" sijaan Pedrosan molemmat albumit kokonaisuudessaan.




Cyril Pedrosa

20. toukokuuta 2013

Just Another Manic Mum-Day

Mink Elliott

London: Sphere, 2012







"Just Another Manic Mum-Day" on itsenäinen jatko-osa Mink Elliottin romaanille "Pi**ed-off Parents Club".   Kirja jatkaa samalla humoristisen keveällä linjalla.

Roxy, Jack ja heidän kolmevuotias tyttärensä Joey ovat muuttaneet Sidneyhyn Australiaan aloittamaan uutta elämää. Asiaa vaikeuttavat rahahuolet ja se, että Roxy huomaa olevansa taas raskaana. Uuteen paikkaan sopeutuminen on haastavaa, mutta onneksi Roxy saa pian uusia ystäviä. Yhdessä he puivat vanhemmuuden haasteita ja parisuhdeongelmia. Roxy huomaa, että Sydneystä puuttuu lapsiystävällinen kahvila, jonne äidit lapsineen ovat tervetulleita. Niinpä hän ystävineen päättää perustaa oman kahvilansa. Kaikki ei suju ilman mutkia, mutta lopulta saadaan kahvila kannattamaan.

Mink Elliott kirjoittaa sujuvasti, tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja dialogi on sujuvaa. "Just Another Manic Mum-Day" on lämmin ja hauska ajanvietekirja. Kirjassa painottuu ystävyyden ja yhteisöllisyyden arvo. Roxy  on viehättävä ja helposti samaistuttava päähenkilö.

Mukava hyvänmielen kirja.


The Pi**ed-Off Parents Club

Mink Elliott

London: Sphere, 2010





Roxy ja Jack ovat tuoreet vanhemmat, jotka ovat muuttaneet pieneen Riversiden kaupunkiin. Maalle muutto ei kuitenkaan ole aivan helppoa. Uudessa talossa riittää korjattavaa ja rahat ovat tiukalla. Roxy on yksinäinen  Jackin työskennellessä viikot Lontoossa. Parisuhde on koetuksella ja äitiyteen sopeutuminen tuottaa vaikeuksia Roxylle, joka melkein nelikymppisenä tuntee olevansa muita äitejä paljon vanhempi.

Uusiin ihmisiin tutustuminenkin osoittautuu alkuun vaikeaksi, kun paikallisesta äiti-lapsi kerhosta ei löydy samanmielistä seuraa. Roxy päättää perustaa Pi**ed-off Parents Clubin, joka kokoontuu paikallisessa pubissa. Yllättäen klubista tuleekin erittäin suosittu ja Roxy tutustuu yhä paremmin Riversiden elämään.

Mink Elliotin esikoisromaani on kevyt, vauhdikas ja hauska.

17. toukokuuta 2013

Kiduttajan varjo


Gene Wolfe


Gummerus 2012

Alkuteos: The Shadow of the Torturer, 1980

Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo

Gene Wolfen 1980-luvulla julkaistun ”Uuden auringon kirjan” ensimmäinen osa ”Kiduttajan varjo” voitti juuri Tähtivaeltaja-palkinnon.  Helsingin Science fiction –seura jakaa vuosittain Tähtivaeltaja-palkinnon parhaalle suomeksi ilmaantuneelle tieteiskirjalle. ”Uuden auringon kirja” tetralogia on tieteiskirjaklassikko, joka on kestänyt hienosti aikaa. Yhdysvalloissa Gene Wolfea pidetään sf-genren edelläkävijänä ja idearikkaana sanataiturina.

Päähenkilö on kiduttajien killan oppipoika Severian. Tarina on kerrottu aikuisen Severianin kertomana. Kuten muutkin oppipojat on hänet otettu killan huostaan jo pienenä, eikä heillä ole muutenkaan juuri siteitä killan ulkopuolelle. Severian on monin tavoin tietämätön siitä, miten ympärillä oleva maailma toimii. Salaperäisyyttä lisää se, että kukaan ei oikeastaan tiedä millainen hahmo hallitseva autarkki on ja mitä hän tekee. Kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, rappeutuvaan maailmaan sammuvan auringon aikaan. Ihmiset eivät enää ymmärrä entisajan teknisiä keksintöjä ja maailmasta tulee mieleen keskiaikainen dystopia.
   
Pian kisälliksi nousemisensa jälkeen Severian häädetään killasta rangaistukseksi siitä, että hän rakastui kidutettavaan ja rikkoi killan sääntöjä. Severian lähetetään syrjäiseen Traakiaan pyöveliksi. Matkallaan hän tapaa joukon erikoisia ihmisiä ja ajautuu kummiin tapahtumiin. Juoni etenee hyvin verkkaisesti. Kirjan lopussa Severian pääsee vasta kaupunginmuurin ulkopuolelle.  Gene Wolfe käyttää kieltä hienosti. ”Kiduttajan varjo”ssa kieli on vanhan kuuloista ja siihen on luotu kokonaan omaa sanastoa. Itse olisin kaivannut juoneen nopeutta. Severian henkilönä on kummallisen päättämättömän haahuileva. Monen monta kertaa olisin halunnut kurottaa kirjaan ja ravistaa poikaan järkeä. Severianin osana on, että hän ei unohda mitään. Silti hän ei ole aivan luotettava kertoja. Severianin tulkinnat asioista voivat olla harhaanjohtavia.

Vaikka Gene Wolfe ei heitä väkivaltaa lukijan silmille, on kirjassa melkoisen kolkko tunnelma.  Liina Sivukirjastosta on kirjoittanut hyvän arvostelun kirjasta. Minua itseänikin häiritsi Severianin käytöksessä ajoittain ilmevä tarpeeton ja yllättävä väkivaltaisuus. Hän saattoi läimäistä toista kesken keskustelun, eikä edes pitää tapahtumaa huomion arvoisena. Tapa, jolla Severian oppipoikien kapteeniksi noustessaan varmistaa ystävästään oman kakkosmiehensä oli karkean väkivaltainen. Kuitenkaan ei Severian nauti kiduttajan työn sisältämästä väkivallasta. Hän suhtautuu siihen ammattimaisesti, kiihkottomasti mutta kiinnostuneesti ja kunnianhimoisesti. Eräässä kohdin hän harmittelee, ettei pääse kokeilemaan tuntemaansa hienoa kidutuskeinoa todellisuudessa tehdäkseen vaikutuksen seurassaan oleviin naisiin. Ehkäpä vaikutus ei olisi ollut aivan se, mitä Severian olettaisi. Mielestäni lähes kaikki kirjan naishahmot jäävät melko ohuiksi ja mielenkiinnottomiksi.

”Kiduttajan varjo” on hieno kirja. Se jättää paljon avoimia kysymyksiä, joihin ei vielä ensimmäisessä osassa vastata. Kakkososa ”Sovinnontekijän kynsi” ilmestyy ennakkotietojen mukaan tammikuussa 2014.


15. toukokuuta 2013

Yhdeksän miehen saappaat

Pentti Haanpää

Ensimmäinen julkaisu: Otava 1945


Yhdeksän miehen saappaat oli ensimmäinen Haanpäältä lukemani romaani. Tartuin romaaniin hieman epäröiden, sillä en juuri välitä sotaromaaneista. Yhdeksän miehen saappaat osoittautui kuitenkin mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Haanpää kuvaa sotaa realistisella ja kriittisellä otteella. Kerronta on taitavaa, luonnonkuvaus hienoa ja huumori rehevähkön satiirista.

Kirjassa käsitellään jatkosotaa nahkaisen sotilassaapasparin kautta. Kirja koostuu yhdeksästä tarinasta, joissa kerrotaan saappaiden kulloisestakin omistajasta. Alkuun saappaat ovat uudet ja kiiltävät. Niiden omistajilla on kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia. Myöhemmin into taantuu pettymyksiksi ja pysähtyneeksi odotteluksi ja lopulta saappaat palaavat kotiin viimeisen omistajansa kanssa rauhan alkaessa. Kenties yhtä lukuun ottamatta eivät saappaiden omistajat ole sankareita. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä kasarmille tai loma-ajoille. Sota on pitkää odottelua, ikävystymistä ja epätietoisuutta tulevaisuudesta.

Tykkäsin.

Kirjaston henget

Jacques Bonnet



Tammi 2011



Alkuteos: Des bibliothèques pleines de fantômes 2008


Suomennos: Jyrki Kiiskinen







Ranskalaisen Jacques Bonnetin muistelmateos Kirjaston henget on erinomainen (lahja)kirja kirjahullulle. Se on esseekokoelma kirjoista ja kirjastoista.

Kirja sisältää lukuisia anekdootteja kirjoista. Mukana on paljon viittauksia kirjoihin ja kirjailijoihin. Enimmäkseen Bonnet painottaa ranskalaista kirjallisuutta. Vaikka tunnistin useimmat nimistä, oli mukana paljon viittauksia minulle tuntemattomiin kirjailijoihin. TBR-lista kasvoi taas lukiessa useilla teoksilla.

Jacques Bonnet on kirjojen keräilijä, jonka kokoelmaan kuuluu kymmeniä tuhansia kirjoja.  Bonnet kertoo kokoelmansa luokittelun vaikeudesta. Jakaako kirjat maantieteellisen alueen vai kielen mukaan? Mihin silloin sijoitetaan suomalaiset ruotsinkielellä kirjoitetut kirjat? Huomattavasti pienemmän kirjaston omistajanakin voi innokkaasti ymmärtää ongelmat, joihin Bonnet törmää. Itse keskeytin lukemisen useaan kertaan pohtiakseni omien kirjojeni järjestystä.

Bonnetin kirjasto on käyttökirjasto. Hän lukee kirjojaan ja tekee niihin merkintöjä. Bonnet tekee eron "käyttökeräilijän" ja kirjoja esineinä rakastavan bibliofiilin välillä ja jakaa kirjahullut eri alalajeihin. Bonnet ei voi heittää pois kirjoja, sillä niitä voi tarvita vielä joskus. Voin samaistua tähän niin hyvin! Sen sijaan en ymmärrä, miksi kerätä yksityiskirjastoonsa kirjoja kielillä, joita ei itse osaa, eikä aio opiskellakaan.

Sen sijaan ihastuin Bonnetin ajatukseen siitä, että kirjasto on täynnä henkiä, että kirjalliset hahmot ovat todempia kuin heidät luoneet kirjailijat. Tiedämme kirjojen henkilöt ovat valmiita. Tiedämme heistä sen, mikä on olennaista. Kirjailijat taas jäävät epäselviksi, emmekä voi tuntea heitä todella, vaan he jäävät kirjastomme fiktiivisiksi henkilöiksi. Lukekaa kirja! Bonnet selittää tämän niin paljon paremmin kuin minä.

Suosittelen!

P.S. Ranskassa kirjaston hengeksi sanotaan kirjahyllyyn pois otetun kirjan paikalle asetettua paperilappua tms. Monesti olen aloittanut tämän käytännön kirjastossani, mutta lopulta olen aina luopunut siitä, koska epäsiistit lappuset hyllyissä eivät ole kovin mukavia.

Onnistuisikohan tämä paremmin, jos käyttäisin henkinä kauniita kirjanmerkkejä? Syy jatkaa keräilyä?

11 Kysymystä keskiviikolle

Blogistaniassa kiertää hauska haaste, johon päätin huvikseni hypätä pummilla mukaan.

Poimin Opuscolo-blogista Valkoisen kirahvin kysymyslistan.




1. Millaisia oireita lukemattomuus saa sinussa aikaan? 

Vieroitusoireet sisältävät turhautumista, vapinoita, tärinöitä, ärtyisyyttä ja pipon kiristymistä. Oireiden iskiessä suosittelen lähiympäristöön osuneita ihmisiä perääntymään välittömästi.

2. Missä tilanteessa et kykene lukemaan?

Pahimpia lukemisen estäjiä ovat kiire, stressi ja päänsärky. Kaikki kolme tapaavat sitä paitsi iskeä   yhtä aikaa. Olen aika hyvä suodattamaan pois häiriötekijät, enkä ole turhan tarkka siitä, onko ympärillä toisia ihmisiä, meteliä tai muita häiriötekijöitä.

3. Mikä on rakkain tämänhetkinen lukupaikkasi?

Rakkain lukupaikka on parveke tai nurmikolle levitetty viltti. Kylminä aikoina tai sisätiloissa paras paikka on oma sänky.

4. Missä paikassa haluaisit lukea, jos saisit valita?

Puumajassa tai riippumatossa rannalla.

5. Mikä sana kuvaa sinua lukijana parhaiten?

Harhaileva.

6. Mikä sana kuvaa kirjahyllyäsi parhaiten?

Täynnä.

7. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?

Aaaaaaaauts!!!  Liian vaikea kysymys! En vaan osaa vastata yhdellä kirjalla. Voinko olla sekoitus Pariisin Notre Damea, Peppi Pitkätossua ja Tarua sormusten herrasta, please?

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi kirjan aihe?

Aiheista ei ole pulaa, taidosta ja ajasta kyllä.

Ensimmäisenä haluaisin kirjoittaa dekkarin, joka sijoittuisi toisen maailmansodan aikoihin englantilaiseen maalaiskartanoon, joka olisi täynnä evakoituja naisia ja lapsia. Salapoliisina toimisi hienostunut ja boheemi vanhempi kreivitär Sofia ja hänen palvelustyttönsä Maria. Tämän kirjan kirjoittamisen aloitin yhdeksänvuotiaana. Vaikka luovuin hankkeesta kauan sitten, kiinnyin henkilöihini ja haluaisin kirjoittaa heistä.

9. Missä, mitä ja miten luit viimeksi?

Viimeksi tänä aamuna istuin keittiön lattialla ja luin Gene Wolfen "Kiduttajan varjoa" samalla, kun odottelin lämpimien leipien valmistumista.

10. Mikä on kirjoihin tai lukemiseen liittyvä paheesi?

Kirjojen ostaminen silloinkin, kun siihen ei oikeastaan olisi varaa.

11. Mistä kirjoihin tai lukemiseen liittyvästä asiasta et suostuisi luopumaan?

Kirjojen hamstraamisesta, lukemisesta sängyssä ja ruokapöydässä.

Hadrianuksen muistelmat

Marguerite Yourcenar


WSOY 1984

Alkuteos: Mémoires d'Hadrien (1953)
Marguerite Yourcenar (oik. Marguerite Cleenewerck de Crayencour) syntyi ylhäisaateliseen ranskalaiseen perheeseen. Hänen äitinsä kuoli Margueriten syntyessä ja tyttö kasvoi Lillessä Pohjois-Ranskassa  isoäitinsä kasvattamana. Marguerite Yourcenar muutti naisystävänsä Grace Frickin luokse Yhdysvaltoihin hieman ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Marguerite Yourcenar ja Grace Frick asuivat yhdessä aina vuonna 1979 saakka, jolloin Frick menehtyi syöpään. Yourcenar sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden ja asui elämänsä loppuun asti  Mainessa Yhdysvaltojen itärannikolla.
Yourcenar oli ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin Ranskan akatemian (1981) kuolemattomien joukkoon.

Vuonna 1953 ilmestynyt romaani Hardianuksen muistelmat toi Yourcenarille suurta ammatillista ja kaupallista menestystä. Romaani on kirjoitettu kirjeen muotoon. Vanha keisari kirjoittaa pitkän kirjeen seuraajalleen Marcus Aureliukselle. Kirjeessä hän muistelee elämäänsä ja uraansa keisarina. Hadrianus oli keisarina ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Hallituskautensa aikana hän pyrki pitämään yllä rauhaa Rooman imperiumissa ja matkusteli paljon ympäri valtakuntaa.

Marguerite Yourcenar on tehnyt paljon tarkkaa tutkimustyötä luodakseen autenttisen ajankuvan. Hän kuvaa hyvin uskottavasti Hadrianuksen sisäistä maisemaa tämän muistellessaan kulunutta elämäänsä. Lukiessani unohdin välillä hetkeksi lukevani romaania, enkä suinkaan aitoja muistelmia. Ajatukset rönsyilevät asiasta toiseen, kun Hadrianus puolustaa valintojaan ja opastaa Marcus Aureliusta siitä, millainen hyvän keisarin olisi oltava. Hadrianus oli kaikkiaan hyvä keisari, vaikkei välttynytkään virheiltä hallituskautenaan. Erään raivokohtauksen seurauksena hän sokeutti kirjurinsa ja Jerusalemissa hän tukehdutti juutalaisten kapinan verisesti. Hänet muistetaan usein lähinnä rakkaudestaan Antinoukseen. Nuoren miehen ennenaikainen kuolema järkytti Hadrianusta syvästi ja hän suri Antinousta suuresti. Hän  omisti Antinoukselle useampia kaupunkeja, painatti tämän kuvan kolikoihin ja tilasi valtavasti patsaita, jotka kuvasivat Antinousta. Loppuelämänsä ajan Hadrianus piti aina näitä patsaita lähellään.

Yourcenarin teksti on kaunista, lyyristä ja sujuvasti kulkevaa. Kerronta on tarkkanäköistä ja hillityn eroottista. Hadrianuksen muistelimia kirjoittaessaan Yourcenar on vasta lähentynyt 50 ikävuotta. Silti hän tavoittaa uskottovasti kuolevan ja ruuminsa pettämän vanhan miehen äänen. Kerronta on viipyilevää ja nautittavaa. Tämä ei ole vauhdikas seikkailukertomus, jollaisia monet historialliset romaanit ovat. Itse pidin kirjasta kovasti.


Todellinen syntymäpaikka on se, missä ensi kertaa on älykkäin silmin katsellut ympärilleen; minun ensimmäinen isänmaani olivat kirjat ja vähäisemmässä määrin koulut.
- Hadrianus
Marguerite Yourcenar


4. toukokuuta 2013

Kirjat, jotka jäivät kesken

Olen huono jättämään kirjoja kesken. Se on taito, joka kiireen keskellä kehittyy. Joskus on vain pakko priorisoida ajankäyttönsä ja todeta, mihin ei kerta kaikkiaan jää aikaa. Valkoinen kirahvi listasi omat kesken jääneet kirjansa. Pysähdyin miettimään, mitä minulta on jäänyt kesken. Ensimmäisinä tulivat mieleen nämä: 

Kadonnutta aikaa etsimässä / Marcel Proust

Tätä en saanut luettua millään. Pääsin hädin tuskin siihen kuuluisaan madeleine-leivos kohtaukseen saakka.  Täytyy myöntää, että tämän lukeminen oli tuskallista suossa tarpomista. Vähän lohduttaa, että tiedän tämän jääneen kesken monilta muiltakin. Luin kyllä vanhaa suomennosta. Olen kuullut kehuja Annikki Sunin 2007 valmistuneesta suomennoksesta. Ehkä uusi käännös helpottaisi lukemista?

 Odysseus / James Joyce

Tämäkin klassikko jäi kesken. Aloitin uudestaan ja uudestaan, mutta jäin aina jumiin jo ensimmäisen luvun alussa.

Ystävät hämärän jälkeen / John Ajvide Lindqvist

En yleensä pidä itseäni kovin herkkänä lukijana, mutta minusta tämä kirja oli hirvittävän ahdistava. Tuntui kuin olisi ollut lyijypallo vatsassa. Ahdistavuus ei johtunut pelkästään väkivallasta vaan yleisestä tunnelmasta. Olen nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan, enkä oikein pitänyt siitäkään.

Kuolleet sielut /  Nikolai Gogol

Olin kuolla ikävystymiseen. Edes uteliaisuus siitä, miksi Tšitšikov keräsi sieluja ei saanut minua jatkamaan lukemista. Tiedän kyllä, että tämä on klassikko, jota ihailijat pitävät tarkkanäköisenä ja humoristisena ihmiskuvauksena. Tunnen aina huonoa omatuntoa siitä, että en vain saa tätä luetuksi.

Sieppari ruispellossa / J.D. Salinger

En oikeastaan edes muista, miksi tämä jäi kesken. Jostain syystä ei vain napannut, enkä ole saanut aikaiseksi antaa kirjalle uutta tilaisuutta.

Tuntematon sotilas / Väinö Linna

Tiedän, että Tuntematon sotilas kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen. Pitää tietää, kuka on   Rokka ja mikä on sokka, ja että sodassa ei ole glamouria tai kunniaa. Tuntematon sotilas ei kiinnosta minua vähääkään. Minulle joutuisi maksamaan aikamoisen rahasumman, että suostuisin lukemaan tämän, enkä jaksa edes tuntea huonoa omaatuntoa asiasta.                              


Suloinen huijari

Ally Carter



Bazar 2012

Alkuteos: Heist Society

Suomentanut: Tytti Träff





Katariina Bishop on syntynyt rikollisperheeseen, joka on erikoistunut taidevarkauksiin. Katriina on pienestä pitäen tottunut avustamaan vanhempiaan näiden juonissa. Katariina kaipaa kuitenkin tavallisempaa elämää ja vastoin sukunsa tahtoa hankkiutuu 15-vuotiaana oppilaaksi hienostokouluun. Vanhan elämän taakse jättäminen ei kuitenkaan käy helposti. Katariinan isä joutuu vaikeuksiin ja Katariinan on palattava pelastamaan tilanne.  Alkaa jännittävä ja vauhdikas kertomus, kun Katariinan ystävineen on järjestettävä kaikkien aikojen keikka pelastaakseen tilanteen.

Suloinen huijari on hauska ja vetävä nuorten seikkailukertomus. Juoni etenee vauhdikkaasti ja sujuvasti. Kertomuksessa on mukana huumoria ja rippunen romantiikkaa. Hauska ja kepeä kirja, viihdyin mainiosti Suloisen huijarin parissa.

Kirjasta on myös tulossa elokuva.

3. toukokuuta 2013

Sudenmorsian: hiidenmaalainen tarina

Aino Kallas


Otava 2008


Aino Kallaksen Sudenmorsian julkaistiin vuonna 1928. Kallas on kirjoittanut kirjan vanhahtavalla balladimaisella tyylillä. Kirjan kieli ja tunnelma mukailevat vanhoja kronikoita niin hyvin, että lukija on unohtaa, ettei lue aitoa 1600-luvun kertomusta. Kuitenkaan ei Kallas ole pyrkinyt autenttiseen vanhaan kielenkäyttöön vaan luonut aivan oman tyylinsä. Kallaksen kieli on kaunista ja musikaalista. Se tekee Sudenmorsiamesta omaperäisen ja valloittavan lukukokemuksen.

Tapahtumat sijoittuvat Hiidenmaalle, 1600-luvun Virolaiseen maalaiskylään. Sudenmorsian kertoo Aalosta, metsänvartija Priidrikin vaimosta, joka on päivisin lempeä ja hiljainen nainen, mutta öisin hän muuttuu ihmissudeksi ja karkaa juoksemaan sutena metsään.  Sutena Aaloa vetää metsään daimoni, jonka kutsun edessä hän on voimaton. Metsässä sutena juostessaan Aalo on vapaa, hänestä tulee yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Sudenmorsian on tarina intohimosta ja kielletystä rakkaudesta. Lyhyeen tarinaan mahtuu paljon eri tasoja, pienen pitäjän uskonnollisuus ja taikausko, noitavainot, rakkaus ja petos, vapaus ja kuolema.

Kirja imaisi heti mukaansa. Luin Sudenmorsiamen kuin hypnotisoituna enkä kyennyt laskemaan sitä käsistäni ennen kuin olin päässyt loppuun saakka.