8. marraskuuta 2015

Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi–idässä (1978–1984)

Riad Sattouf


WSOY, 2015

Alkuperäisteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient

Suomentanut: Saara Pääkkönen


Tulevaisuuden arabi on ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani. Sattouf kuvaa perheensä elämää iskevällä tummalla huumorilla. Perheen isä on syyrialainen idealisti, joka uskoo panarabialaiseen aatteeseen ja haluaa kasvattaa pojastaan tulevaisuuden arabin. Opiskellessaan Ranskassa hän tutustuu ranskalaiseen vaimoonsa. Perhe asuu vuoroin Gaddafin Libyassa, Ranskan maaseudulla ja Syyriassa isän lapsuuden kylässä. Kerran toisensa jälkeen idealistiset aatteet törmäävät todellisuuteen, eikä isä löydä, mitä etsii. Äiti jää sivuhahmoksi, hän on mukana taustalla enimmäkseen myöntyen miehensä ideoihin.

Sarjakuva kerrotaan lapsen näkökulmasta, josta aikuisten tavat – kulttuurista riippumatta – vaikuttavat usein selittämättömiltä, mutta joihin hän sopeutuu parhaansa mukaan. Pikkupojan katse antaa vinkeän avoimen tarkkailevan näkökulman.

Sattoufilla on vähäeleinen piirrustustyyli, jossa mustavalkoista kuvaa elävöittää korostusvärin, joka muuttuu aina eri maita kuvatessa eriväriseksi. Esimerkiksi Libya on vihreä. Tulevaisuuden arabi on kiinnostavaa luettavaa. Sarjakuvan toinen osa ilmestyy suomeksi 2016.


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

30. Sarjakuva-albumi tai -romaani

9. lokakuuta 2015

Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila


Otava, 2014

Virpi Hämeen-Anttilan esikoisdekkari Yön sydän on jäätä aloittaa uuden historiallisen dekkarisarjan. Kirjassa liikutaan 1920-luvun Helsingissä. Sisällissodan jälkeisessä Suomessa poliittinen ilmasto on epävakaa, punaisten ja valkoisten väliset vihamielisyydet kiristävät ihmisten välejä ja kieltolaki on voimissaan.

Päähenkilö on harrastelijasalapoliisi Karl Axel Björk, joka päivisin toimii valtion virkamiehenä ja vapaa-ajallaan ratkoo rikoksia. Kun Vesilinnan juomavesisäiliöstä löytyy entisen jääkärin ruumis, saa Björk ratkottavakseen ensimmäisen murhansa. Björkin vanha ystävä on korkea-arvoinen poliisi, joka ottaa mielellään vastaan apua ja jakaa auliisti tietonsa Björkin kanssa. Tapauksen tutkinta kuljettaa Björkiä pitkin Helsinkiä. Välillä ollaan hienoissa ravintoloissa ja huviloissa, välillä yömajassa, työläisasumuksissa tai muotiliikkeessä.

Kirja on kiinnostavimmillaan ympäristön- ja ajankuvauksena. Karl Axel (Kalle) Björk on kiinnostava hahmo. Dekkarina Yön sydän on jäätä on heppoinen. Siitä puuttuu jännitystä ja vauhtia. Hämeen-Anttila kirjoittaa hienoa ja pikkutarkkaa ajankuvaa, joka uhkaa tukehduttaa koko dekkarijuonen. Kun nyt ensimmäisessä onsassa on tutustuttu keskeisiin henkilöihin, ehkä sarja pääsee seuraavassa osassa paremmin vauhtiin.

7. lokakuuta 2015

Kirjeitä Tove Janssonilta


Toimittaneet: Boel Westin & Helen Svensson

 Schildts & Söderströms, 2014

Alkuteos: Brev från Tove Jansson, 2014

Suomentanut: Jaana Nikula & Tuula Kojo

Tove Jansson oli innokas kirjeiden kirjoittaja. Hän kirjoitti usein perheelleen, ystävilleen ja rakastetuilleen. Muumien luoman kuuluisuuden myötä hänen suhteensa kirjeiden kirjoittamiseen muuttui. Tove Jansson sai keskimäärin 2 000 ihailijakirjeittä vuodessa. Hän vastasi itse lähes kaikkiin. Kirjeiden kirjoittamisesta tuli velvollisuus. Silti Tove nautti yhä kirjeiden kirjoittamisesta läheisilleen, kun aika tuntui oikealta ja kirjoittaminen kävi pakottomasti. Maya Vannille elokuussa 1963 kirjoitetussa kirjeessä Tove kirjoittaa: ”minua ei ole huvittanut kirjoittaa kirjeitä pitkään aikaan (vaikka on ollut pakko kirjoittaa monia) mutta nyt yöllä kun olen yhtäkkiä yksin, minun teki mieleni jutella kanssasi. (ja pidän sinusta niin paljon, etten kirjoittaisi, jos en tahtoisi).”

Boel Westinin ja Helen Swenssonin toimittamassa kommentoidussa kirjekokoelmassa on mukana yli 600 kirjettä. Joidenkin kirjeiden alussa on teksti, joka selventää kirjettä. Kirjeiden lopussa on välillä lyhyitä lisäselvityksiä. Ensimmäiset kirjeet ovat vuodelta 1932 ja viimeisimmät 1980-luvun lopulta. Westin ja Svensson ovat koonneet kirjeistä hyvän kokonaisuuden, joka etenee kronologisesti eteenpäin.

Kokoelma alkaa kirjeillä, jotka on kirjoitettu Ruotsista, missä Tove oli opiskelemassa kuvataidetta. Kirjeet on kirjoitettu koko perheelle, vanhemmille ja veljille. Tove asui enonsa luona ja kirjoitti sukulaisistaan ja opiskelustaan. Kirjeistä näkyy myös huoli perheestä ja tarve auttaa Signe Hammarsten-Janssonia perheen toimeentulon hankkimisessa. Tove Jansson matkusti opiskelemaan Ranskaan 1930-luvun lopulla. Puolivuotta kestäneen matkansa aikana Tove kirjoitti usein kotiin. Hänen kirjeesä olivat eloisia kuvauksia taideopinnoista Pariisissa ja matkoilta, jotka hän teki ympäri Ranskaa ja Italiaa. 1930-luvulla on kirjoitettu myös kireet Elisabeth Wolffille, joka kuului Janssonien perheystäviin. Erityisen läheisiä eivät Tove ja Elisabeth olleet, mutta Elisabethille kirjoitetut kirjeet kuitenkin antavat kivan lisän kuvauksiin Toven opiskeluvuosista Tukholmassa.

Lisäksi perheelle kirjoitettuihin kirjeisiin kuuluvat Victor Janssonin kuoleman jälkeen Hamille kirjoitetut kirjeet. Tove kirjoitti äidilleen aina matkoilla ollessaan ja asuessaan eri taloudessa tämän kanssa.

Mukana on myös kirjeitä rakastetuille Atos Wirtaselle, Vivica Bandlerille ja Tuulikki Pietilälle. Vivica Bandlerille Tove kirjoittaa intohimoisia rakkauskirjeitä, kun taas Tuulikki Pietilälle kirjoitetuissa kirjeissä Tove on rauhallisempi ja varmempi. Tuulikille kirjoitetuissa kirjeissä näkyy myös arkinen elämä järjestelyineen.

Ystäviensä Eva Konikoffin ja Maya Vannin kanssa Tove kirjoitti vuosien ajan kirjeitä, joissa pohti syvällisesti työtään ja elämäänsä. Etenkin Evalle lähetetyissä kirjeissä on päiväkirjamainen sävy. Niissä myös kerrotaan elävimmin ja tarkimmin elämästä sotavuosien aikana. Hän myös kirjoittaa seksuualisen identiteettinsä löytämisestä ja ristiriidoista Victor Janssonin kanssa. Maya Vannille hän kirjoittaa vaikeuksista Hamin ja Tuulikin kanssa.  

Kirjan päättää kokoelma Åke Runnquistille kirjoitettuja kirjeitä. Runnquist oli Tove Janssonin ystävä ja aikuisille kirjoitettujen kirjojen ruotsalainen kustantaja. Kirjeissä Tove käy läpi paljon romaaneihinsa ja novelleihinsa liittyvää työprosessia.

Olen aiemmin lukenutBoel Westinin kirjan ToveJansson: sanat, kuvat, elämä, joten kirjassa ei varsinaisesti ollut uutta tietoa. Suosittelenkin lukemaan sen ennen Kirjeitä Tove Janssonilta kirjaa, mutta kokoelmasta nauttii kyllä ilman elämänkerran lukemistakin. Oli kuitenkin todella kiva päästä lukemaan kirjeet kokonaisuudessaan. On kiinnostavaa lukea Toven elämästä, kehittymisestä taiteilijana ja kaikista pienistä arkisista tapahtumista. Kirjeitä lukiessa tuntuu pääsevän todella lähelle Tove Janssonia ja näkee tämän kasvavan ja elävän monessa eri roolissa. 

1. lokakuuta 2015

Let's All Kill Constance

Ray Bradbury


William Morrow and Company, 2002

Kirjan ensipainos.
Kansi: José Luis Merino
Lets all kill Constance on jatko-osa Bradburyn kirjoille Kuolema on yksinäinen juttu ja Hullujen hautausmaa. Päähenkilö on nimetön kirjailija, jota usein kutsutaan Hulluksi. Aiemmista kirjoista hän on hiukan vanhentunut, eletään jo vuotta 1960, ja menettänyt osan aiemmista osista tuttua naiiviuttaan, silti hänessä on yhä samaa viattomuutta ja intoa kuin nuorena.

Bradbury palaa Veniceen, Kaliforniaan, Hollywoodin kulta-ajan aaveiden sekaan. Kaikki aaveet eivät tosin vielä ole kuolleita. Mutta aikooko joku muuttaa sen asian?

Eräänä myrskyisenä yönä kirjan päähenkilön, nimettömän kirjailijan, ovelle purskahtaa pelästynyt Constance Rattigan. Tämä on legendaarinen okääntyvä, mutta yhä kaunis ja eloisa entinen elokuvatähti. Joku on jättänyt Constancen ovelle kaksi vanhaa puhelinluetteloa. Toinen on Los Angelesin puhelinluettelo vuodelta 1900, toinen Constancen henkilökohtainen puhelinmuistio, josta Constance oli jo kauan sitten hankkiutunut eroon. Muutamien vielä hengissä olevien ihmisten nimet on ympäröity punaisella musteella. Constance pelästyy löytäessään kirjat ja uskoo, että joku uhkaa hänen henkeään. Kauhistunut Constance pyytää kirjailijaa selvittämään tapausta ja katoaa.

Avuksi Constancea etsimään kirjailija houkuttelee ystävänsä Elmo Crumleyn, etsivän, joka äreän ystävälliseen tapaansa yrittää samalla pitää kirjailijan jalat maassa. He etsivät käsiinsä vielä elossa olevia henkilöitä Constancen puhelinmuistiosta. He löytävät ihmisiä Constancen menneisyydestä. Heidän kannoillaan kulkee kuolema ja kaikkialle heidän edelleen näkyy ehtineen yhä katoamistempun tehnyt Constance Rattigan.

Pokkarin kansi.
Avon Books, 2004
Kirjalta voi odottaa samaa unenomaista tunnelmaa ja nostalgista katsantoa vanhaan Hollywoodiin, lyyrillistä ja rönsyilevää kieltä ja koukuttavaa tarinankerrontaa kuin aiemmiltakin osilta. Juoni kulkee nopeasti seikkailusta toiseen ja tuo eteen joukon omalaatuisia henkilöhahmoja.

Vaikka kirjalla on dekkarin muoto, mysteerin selvittäminen ja poirotmainen selvitys lopussa, tämä ei ole mikään varsinainen dekkari. Arvoitusta ratkaistaan paljolti vaiston varassa. Henkilöiden väliset suhteet ovat kirjassa tärkeämpiä kuin juoni.

Lets all kill Constance on ilahdutavaa luettavaa. Ei aivan yhtä hyvä kuin Kuolema on yksinäinen juttu tai Hullujen hautausmaa, mutta hauska paluu niiden maailmaan. Aiempia osia lukematta voi olla vaikeampi päästä sisälle kirjaan. Itse pidän Bradburyn luomista henkilöistä ja nautin heidän pariinsa palaamisesta, näppärästä dialogista ja Bradburyn huumorintajusta ja hänen luomasta an ainutlaatuisesta tunnelmasta.


Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

Kuvat: Wikipedia

30. syyskuuta 2015

The corpse on the court: a Fethering mystery

Brett, Simon


Crème de la Crime, 2012

Simon Brett on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut yli 90 kirjaa. The corpse on the court on Fethering mysteries –sarjan 14:sta osa. Sarjassa pienessä englantilaiskylässä rikoksia ratkovat Carole Seddon ja Jude Nichols. Carole on varhaiseläkkeellä ja Jude on vaihtoehtoterapeutti. Naiset ovat hyvin erilaisia. Carole on säntillinen, pikkutarkka ja konservatiivinen ja Jude on vapaamielinen, rento ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Erilaisuudestaan huolimatta naisista on sarjan edetessä tullut hyviä ystäviä.

The corpse on the court kirjassa Juden uusi miesystävä Piers tutustuttaa tämän real tennis –peliin, joka on vanhempi versio tenniksestä. Samalla Jude tutustuu tennisclubin ihmisiin. Eräänä aamuna Jude ja Piers löytävät kentältä ruumiin. Vainajan leski pyytää Judea ja Carolea tutkimaan tapausta. Jude pelkää, että Piersillä on jotain tekemistä kuoleman kanssa. Samalla Carole tutkii toista tapausta, joka liittyy kadonneeseen tyttöön.

Kuten muutkin sarjan kirjat The corpse on the court on kiva perinteinen dekkari.  Sarjaa ei tarvitse lukea järjestyksessä, mutta parhaiten kärryille pääsee, jos lukee ensin sarjan ensimmäisen osan The body on the beach.

28. syyskuuta 2015

Katoava aika

Justin Go


Tammi, 2015

Alkuteos: The steady running of the hour

Suomentanut: Anna Lönnroth

Tristan Campbell on vastavalmistunut yliopistosta, kun hän saa kirjeen englantilaiselta asianajotoimistolta. Tristan matkustaa Englantiin asianajajia tapaamaan ja saa tietää, että 80 vuotta aeimmin tehdyn testamentin perusteella hän voi periä paljon rahaa, mikäli voi todistaa, kuka hänen isoisoäitinsä oli. Aikaa hänellä on vain kaksi kuukautta. Tristan alkaa etsiä todisteita penkomalla erilaisia arkistoja. Etsintä vie hänet Ruotsiin, Saksaan, Ranskaan ja Islantiin. Ranskassa hän tapaa Mireillen ja heidän välillään alkaa varovaisesti versoa romanssi.

Tarina kulkee kahdella tasolla. Tristanin etsinnän rinnalla kerrotaan hänen isoisoäitinsä Imogen Soames-Andersonin ja Ashley Walshinghamin rakkaustarinaa. Imogen ja Ashley tapasivat vain viikkoa ennen kuin Ashleyn on määrä lähteä rintamalle. He ehtivät viettää yhdessä vain yhden kiihkeän viikon.

Ashleyn haavoituttua Normandiassa Imogen rientää kenttäsairaalaan Ranskaan tapaamaan tätä. Imogen kertoo olevansa raskaana ja vaatii Ashleytä karkaamaan kanssaan ja jättämän sodan taakseen. Ashley ei suostu rintamakarkuriksi, mutta kosii Imogenia. Tämä ei kuitenkaan tahdo naimisiin, koska ei usko avioliittoon. Pariskunta riitelee ja Imogen ryntää tiehensä. Myöhemmin Imogen kirjoittaa Ashleylle saaneensa keskenmenon ja katoaa tämän elämästä.

Ennen kuolemaansa Ashley jättää koko omaisuutensa Imogenille tai tämän jälkeläisille. Jos Tristan voi todistaa, että hänen isoäitinsä Charlotten äiti oli Imogen, ei tämän sisar Eleanor, hän voi saada omaisuuden itselleen.

Kirjan eri tasot sopivat hyvin yhteen ja muodostavat vahvan kokonaisuuden. Kiinnostavinta kirjassa ovat historialliset osuudet. Toisaalta Tristanin ja Mireillen romanssi jäi valjuksi. Loppu oli jätetty turhan avoimeksi.

Justin Gon Katoava aika on hyvä esikoisteos ja hieno lukuromaani.



Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

Rekonstruktio

Raud, Rein


Like, 2015

Alkuteos: Rekonstruktsioon

Suomentanut: Hannu Oittinen

Rein Raud on virolainen kirjailija ja Japaniin erikoistunut kulttuurin ja kirjallisuuden tutkija. Rekonstruktio on Raudin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) suomennettu teos. Se on koskettava tarina, jossa yhden henkilön kertomat pienet tarinat kietoutuvat Viron lähihistoriaan.

Enn Padrik on kuolemansairas mies, joka diagnoosin saatuaan alkaa selvittää tyttärensä Annin viisi vuotta aiemmin tapahtunutta kuolemaa. Anni kuoli uskonnollisessa joukkoitsemurhassa taitelilijatalossa Viljandimaalla. Neljä nuorta aikuista löydettiin palavasta talosta kuolleina. Päidensä alla heillä oli pienet matkalaukut ja käsissä kirje, jossa sanottiin heidän olevan valmiita astumaan jumalansa eteen. Isä yrittää ymmärtää, mitä tapahtui, mikä ajoi tyttären kuolemaan.

"Tämä tarina ei kerro minusta", sanoo Enn Padrik, mutta lopulta kirja kertoo juuri hänestä. Tavallisesta miehestä, joka piti työstään, eteni normaalia vauhtia, mutta oli vailla mainittavaa kunnianhimoa. Avioliitto Mairen kanssa, jonka vanhemmat olivat sen verran hyvässä asemassa, että heidän kauttaan Enn ja Maire saivat pieniä etuja Neuvosto-Virossa. Anni oli perheen ainokainen, ihannelapsi. Aikuistuessaan hän lähtee opiskelemaan Pariisiin. Siellä kuitenkin tapahtuu jotain. Anni keskeyttää opintonsa ja palaa Viroon, jossa hän lopulta ajautuu taiteilijataloon, jossa hän ajautuu kohtalokkaaseen tekoonsa.

Enn etsii käsiinsä ihmisiä, jotka olivat tunteneet Annin ja kyselee heiltä tämän asioista. Keskustelujen yhteydessä alkaa auki keriytyä tarina, jonka edetessä Enn tajuaa, kuinka kauas tyttärestään hän olikaan ajautunut. Tapahtumat etenevät hiukan salapoliisiromaanin tapaan, mutta kyseessä ei ole dekkari. Kyseessä on matka, jolla Enn Padrik yrittää rekonstruoida Annin kuolemaan johtaneet tapahtumat. Samalla hän käy läpi omaa elämäänsä tietäessään kuolevansa pian. Enn Padraikin tarinan edetessä avautuu näköala kolmen sukupolven arkielämään Virossa.

Kirja käsittelee monia asioita: ihmisen henkilökohtaista vapautta, uskoa ja fundamentalismia. Lopulta ihminen voi mennä äärimmäisyyksiin, missä tahansa asiassa oli kyse aatteesta, uskonnosta tai ilmastonmuutoksesta. Kirjan lopussa päähenkilö tulee siihen tulokseen, ettei ole niin väliä, mihin uskoo, vaan se millaiseksi ihmiseksi usko tekee. Lopulta pitäisi vain yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi.

Rekonstruktio sisältää paljon filosofisia ja uskonnollisia pohdintoja käymättä raskaaksi ja hylkäämättä juonta. Dialogi on sujuvaa ja aidon tuntuista. Rein Raud yrittää ymmärtää henkilöitään tuomitsematta heitä. Pidin tästä kirjasta kovasti. Se voitti vuonna 2012 Viron Kulttuurirahaston vuosipalkinnon, joka vastaa merkittävyydeltään Finlandia-palkintoa.

Kirjailijaa googlatessani törmäsin kiinnostavaan juttuun, siitä kuinka Virossa rahoitetaan kulttuuria. Kaduttaa melkein, etten ole osallisunut viinaralliin.




Osallistun kirjalla HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen.

13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon

26. syyskuuta 2015

Keskiajan maut

Satu Hovi


Valokuvat: Katri Niemi

Art House, 2015

Keskiajan maut on monipuolinen katsaus keskiajan ruokakulttuuriin. Kirjassa tutustutaan siihen, millaista ruokaa syötiin Suomessa keskiajalla sekä siihen, miten ruokaa hankittiin, valmistettiin ja säilöttiin. Kirja keskittyy tavallisten maalais- ja kaupunkilaisperheiden tapoihin, mutta rikkaidenkin ruokapöytään kurkistetaan.

Mukana on myös perinteisiä reseptejä, joista osaa on nykyaikaistettu helpommiksi nykykokeille.

Erityisen ilahduttavaa oli vahva painotus Suomen oloihin, sillä suurin osa lukemistani keskiajan ruokakulttuuria koskevista kirjoista on käsitellyt Britanniaa tai Keski-Eurooppaa.

25. syyskuuta 2015

Viiltäjä-Jack: kuinka paljastimme murhaajan

Russell Edwards, Jari Louhelainen


Gummerus, 2015

Alkuteos: Naming Jack the Ripper

Suomentanut: Tero Valkonen


Russell Edwards on brittiläinen liikemies, joka kiinnostui Viiltäjä-Jackin tarinasta sattumalta. Vuosikausien harrastus johti siihen, että Edwards osti huutokaupasta silkkisaalin, joka oli löytynyt yhden uhreista, Catherine Eddowesin, murhapaikalta. Myöhemmin Edwards pyysi apuun Dna-tutkija Jari Louhelaisen, joka onnistui löytämään saalista geneettistä ainesta, jota tutkimalla saali voitiin yhdistää Eddowesiin ja yhteen pääepäillyistä Aaron Kosminskiin, jonka syyllisyyteen englannin poliisilaitoskin uskoi.

Edwardsin kirja on sujuvasti kirjoitettu ja selkeä. Hän kertaa Viiltäjä-Jackin jutun perusteet, esittelee uhrit ja kertoo, kuinka päätyi (omasta mielestään) ratkaisemaan jutun. Jari Louhelainen on kirjoittanut kirjaan alkusanat ja epilogin. Minusta Edwardsin kirja ja Louhelaisen löydöt ovat melkoisen vakuuttavia. Toisaalta moni on ennenkin uskonut ratkaisseensa Viiltäjä-Jackin tapauksen. Tuskinpa tämä kirja pysäyttää ripperologien intoa spekuloida murhaajalla.





23. syyskuuta 2015

Pienten muutosten kauneussalonki

Alexander McCall Smith


Otava, 2015

Alkuteos: The minor adjustment beauty salon, 2013

Suomentanut: Outi Järvinen

Botswanaan sijoittuva dekkarisarja on lämminhenkistä hyvänmielenluettavaa. Täydellistä luettavaa lomalle tai ennen nukahtamista. Näissä kirjoissa ei hötkyillä, vaan Mma Ramotswe ja hänen apulaisensa Mma Makutsi hoitavat pienehköjä tapauksia rauhalliseen tapaan kuluttaen pannuittain teetä ja keskustellen. Sarjan lempeä huumori ja Mma Ramotswen ihmistuntemus ja hänen hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen tapansa suhtautua ihmisiin vikoineen kaikkineen antaa kirjoille syvyyttä. Aina uuden osan ilmestyessä on kuin tapaisi taas vanhat ystävänsä.

Pienten muutosten kauneussalonki on Mma Ramotswe tutkii –sarjan neljästoista osa. Naisten etsivätoimisto Nro 1 on uudistusten edessä, kun Mma Makutsi ja Phuti Radiphuti saavat perheenlisäystä. Mma Ramotswe kaipaa apulaistaan tämän ollessa äitiyslomalla. Työtä teettävät uutta kauneussalonkia kohtaan käyty parjauskamppanja ja asianajaja, joka epäilee valvomansa testamentin perijässä olevan jotain kummaa. Samalla Mr. J.L.B. Matekoni haluaa alkaa modernimmaksi aviomieheksi. Hänen yrityksensä auttaa keittiössä menevät kuitenkin hieman mönkään, mutta Mma Ramotswe lupaa opettaa häntä. Parasta kirjassa on kuvaus Mma Ramotswen ja Mma Makutsin ystävyyden kuvaus. Alexanden McCall Smith kuvaa henkilöitään viehättävästi ja on mukava lukea, miten tutut henkilöt kasvavat kirjojen edetessä.